Tuntikehys ja sen käytön periaatteet
Koulukohtainen
ALALUOKAT
Resurssi on Vaajakumpu-Haapaniemessä riittävä. Olemme edelleen saaneet säilytettyä jokaisella luokalla 4 jakotuntia, jos luokan koko on yli 20 tai se on esimerkiksi alueellisen pienryhmän oppilaiden integroitumisen takia tarpeen. Jakotunnit on ohjattu kielen lisäksi äidinkieleen ja matematiikkaan. A1-kielessä toinen tunti on jaettu, toinen on koko luokan tunti luokilla 4.-6. Kolmannella luokalla tunnilla jaot on säilytetty hyvin kielenopiskelustartin saamiseksi. A2-kielen, ET- ja OU -opetukseen on saatu kustannustehokkuutta muodostamalla yhteisiä ryhmiä Vaajakosken, Janakan ja Jyskän koulujen kanssa.
Yleisesti ottaen saamme nykyisellä resurssilla juuri ja juuri täytettyä virassa olevien opettajien ja toistaiseksi otettujen opettajien opetusvelvollisuuden tai päätoimisuuden.
Ohjaajaresurssia on keskitetty alkuopetukseen, muille 3.-6.-luokille tunteja riittää 5-6 viikossa. Resurssi on pieni Vaajakosken alueen oppilaiden tarpeisiin suhteutettuna. Erityisen haastavaa koulutyö on Haapaniemen yksikössä, jonne on pakko suunnata resurssia 20 tuntia kahden oppilaan vaativan lääkehoidon takia.
Erityisopetusresusrssia laaja-alaiselta opettajalta on käytössä kaksi tuntia per luokka, ensimmäisillä luokilla joustavasti 3-5 tuntia. Jatkamme alueellisen pienryhmätoiminnan ja yleisopetuksen integraation kehittämisen ja satsanneet luokilla 1-6. siihen, että muodostimme yhdestä luokasta muita pienennmmän ja integroimme tukea tarvitsevat oppilaat aina tähän muita pienenmpään luokkaan.
YLÄLUOKAT
Yläluokkien puolella pakollisessa opetuksessa jakotunteja on vain työsuojelullisissa aineissa eli käsityössä, kotitaloudessa ja fysiikka-kemiassa. 8. -9. luokalla on saatu kustannustehokkuutta opettamalla oppilaita valinnaisaineissa samoissa ryhmissä Vaajakosken koulun kanssa. Myös A2-kielissä ja katsomusaineissa meillä on yhteiset ryhmät.
Ohjaajaresurssia yläkoulussa on 24 tuntia eli keskimäärin neljä tuntia/luokka ja se jaetaan joustavasti kullloisenkin tarpeen mukaan esimerkiksi oireilevan oppilaan tueksi. Laaja-alaista erityisopetusta yhteensä 22 viikkotuntia jaettavaksi kolmelle vuosiluokalle ja kuudelle luokalle. Resurssia satsataan erityisesti matematiikkaan, jossa meillä on joustava ryhmittely ja erityisopetustuki tulee samanaikaisopetuksena. Toinen satsaus erityisopetuksessa on tehty englantiin. Palkittamalla tunnit työjärjestykseen saamme tuen riittämään paremmin.
LUOKKAMUOTOINEN ERITYISOPETUS
Suurimpana ongelmana luokkamuotoisessa erityisopetuksessa on se, että opettajakohtainen resurssi ei tahdo riittää suhteessa oppilaiden tuntimäärään. Resurssia syövät kaikkissa Vaajakummun ryhmissä mm. yhdysluokkahuojennukset. Alueellisissa pienryhmissä E1-3 ja E4-6 on kolme ikäluokkaa, mikä syö edelleen resurssia - sitä on lähes mahdotonta saada riittämään pedagogisesti mielekkäästi kolmen ikäluokan tarpeisiin, kun oppilaiden tuntimäärä eri luokka-asteilla vaihtelee. Oppilaiden opetus saadaan järjestymään ainoastaan laajalla integroinnilla yleisopetukseen, vaikka osalla oppilaista valmiudet integraatioon voivat olla psyykkisistä syistä heikot.
AUT- ja YPR-ryhmissä resurssia säästyy yhdistämällä ryhmiä taito- ja taideaineissa. YPRB-luokasta integroituu oppilaita myös 7. luokan taito- ja taideaineisiin poikkeuksellisesti viiden oppilan verran.
Lukuvuoden arviointi: miten resurssien jakaminen toiminnan keskeisten tavoitteiden suunnassa on onnistunut? Haasteet ja onnistumiset.