Kokouspöytäkirja 13.1.2020

TIKAN KOULUN VANHEMPAINTOIMIKUNTA

KOKOUS 13.1.2020

LÄSNÄ: Viivi Aumanen, Marika Melander, Jari Rappu, Ulla Haara, Tapani Hämäläinen, Juhana Autio (alkuosa kokousta) ja Marianne Notko

 

Rehtori kertoi käynnissä olevista ja tulevista hauista Jyväskylän kouluihin. Syksyn oppilasvalinnat ovat haasteellisia ja ne herättävät aina paljon keskustelua erityisesti tilanteessa, jossa lapsi ei pääse ensisijaisesti toivottuun kouluun. Tikan koulun alueella on kuitenkin vielä tänä vuonna paljon sekä ensimmäiselle luokalla tulijoita että esim. Nenäinniemestä siirtyviä.

 

Vuoden 2019 joulujuhlasta on tullut paljon kiitosta ja vanhempaintoimikunnan organisoima glögitarjoilu oli suosittu. Ulkona järjestetyssä juhlassa oli paljon osallistujia.

 

Tapani esitteli Kouluterveyskyselyn 2019 tuloksia, vastaajina olivat silloiset 4.-5. luokkalaiset. Kysely on jaettu seitsemään osa-alueeseen: Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika; Terveys ja toimintakyky; Elintavat; Varhaiskasvatus, koulunkäynti ja opiskelu; Perhe ja elinolot; Kasvuympäristön turvallisuus ja Palvelut ja avunsaanti. Tikan koulun osalta tuloksissa ei ollut mitään erityisen hälyttävää, esim. koulunkäynnistä piti 79% pojista ja tytöistä 80%. Kokouksessa keskusteltiin siitä, että koulussa olisi hyvä keskustella kyselyyn vastanneiden oppilaiden kanssa siitä mitä hyvää ja mitä vielä kehitettävää Tikan koulussa olisi kyselyvastausten pohjalta. Näin oppilaat saisivat kokemuksen, että kyselyyn vastaamisesta oli hyötyä ja heidän näkemyksiään kuunnellaan. Kaupunkikohtaisia tuloksia voi lukea THL:n sivuilta https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tutkimustuloksia/kaikki-tulokset

 

Tikan koulussa järjestetään päihde- ja peliteemainen ilta kuudesluokkalaisille ja heidän vanhemmilleen 12.2.2020.

 

Seuraava vanhempaintoimikunnan kokous on maanantaina 9.3.2020 klo 18.