Koulun säännöt
Yleisiä sääntöjä
- Otan huomioon toiset olemalla rehellinen, kohtelias ja ystävällinen sekä auttamalla muita.
- Työskentelen oppitunneilla ahkerasti ja toisia häiritsemättä.
- Teen annetut tehtävät huolella niin koulussa kuin kotonakin.
- Lähden välitunnille viivyttelemättä. Välitunnin vietän sovussa muiden oppilaiden kanssa sovitulla piha- alueella.
- Koulumatkan kuljen turvallisinta kevyen liikenteen väylää liikennesääntöjä noudattaen.
Säännöt koskevat koulumatkoja, kouluaikaa, juhlia, retkiä ja edustustilaisuuksia.
Ruokailu
- Luokat saapuvat ruokailemaan sovitulla ajalla.
- Opettaja tiedottaa muutoksista keittiöhenkilökunnalle.
- Opettaja valvoo oppilaiden ruokailun.
- Oppilaita ohjataan keskustelemaan rauhallisesti vieruskavereiden kanssa.
- Linjastolla ei keskustella. Ruokaa otetaan asiallisesti ohjeiden mukaan.
- Oppilaita opetetaan ottamaan ruokaa sen verran kuin he jaksavat syödä.
Välitunnit
- Välitunneille mennään reippaasti.
- Opettaja voi antaa luvan välitunnin viettämiseen luokassa.
- Välitunneilla noudatetaan hyviä käytöstapoja ja otetaan kaikki mukaan leikkeihin ja peleihin.
- Välitunneille pukeudutaan säänmukaisesti. Talvella pidetään päähinettä.
- Välitunti vietetään välituntialueella.
- Välituntitavarat palautetaan varastoon.
- Välitunneilta tullaan ripeästi luokkaan.
Yhteiset tilat
- Käytävillä liikumme kävellen.
- Oppilaat pitävät huolta omasta naulakostaan ja sen siisteydestä.
- Vaatteet ripustetaan koukkuihin ja kengät laitetaan telineeseen tai oman naulakon alle.
Puhelimet
- Väärinkäytöstilanteissa opettaja ottaa kännykän pois ja viestittää asiasta kotiin. Oppilas hakee kännykän päivän päätteeksi opettajalta.
- Koulu ei vastaa rikkoutuneista tai kadonneista mobiililaitteista.
- Toisten kuvaaminen koulupäivän aikana ilman lupaa on kielletty.
Muut tavarat
- Polkupyörät, potkulaudat ja potkukelkat säilytetään koulupäivän ajan sovitulla alueella aidan vieressä. Kulkuvälineet lukitaan ja ne ovat oppilaiden ja kotien vastuulla.
- Oppilas voi opettajan luvalla tuoda kotoa leikkivälineitä välitunnille. Välineet ovat oppilaan vastuulla.
Seuraukset sääntöjen rikkomisesta
- Vakavista ja toisia vahingoittavista tapahtumista viestitetään huoltajille.
- Jos oppilas rikkoo sääntöjä toistuvasti, otetaan käyttöön jälki-istuntorangaistus. Jälki-istunnot merkitään huoltajille tiedoksi Wilmaan.
Koulutyössä huomioitavia asioita
Oppikirjat ja muut yhteiset tarvikkeet
Kirjoja ja muita yhteisiä koulutarvikkeita tulee käsitellä huolella. Vanhemmat ovat velvollisia korvaamaan koulutarvikkeet, jotka oppilas on hukannut tai tahallaan rikkonut tai pilannut.
Liikuntatunneilla tarvitaan joustavat ulko- tai sisäliikuntavaatteet sekä sopivat jalkineet. Peseytymistä varten tulee olla aina mukana pyyhe. Pitkät hiukset on hyvä olla kiinni. Välineiksi talviurheiluun lapsi tarvitsee sukset, luistimet ja kypärän.
Läksyt
Koulusta annetaan lähes joka päivä kotitehtäviä. Kotona on tarpeen järjestää lapselle rauhallinen läksyjenlukupaikka ja sopia, milloin läksyt tehdään. Lapsia kannattaa alusta alkaen ohjata kantamaan itse vastuu tehtävistään ja tavaroista. Tärkeää on myös huolehtia riittävästä ulkoilusta ja levosta.
Sairastuminen tai tapaturma koulupäivän aikana
Päivän aikana ilmenneistä sairastumisista ja tapaturmista otetaan koululta yhteyttä oppilaan vanhempiin. Vanhemmat huolehtivat lapsen kotiin tai tarvittaessa Kuokkalan terveysasemalle Novaan.
Poissaolot
Oppilaan sairastuessa poissaolo on hyvä ilmoittaa mahdollisimman pian
Wilman kautta.
Muusta kuin sairauden vuoksi poissaolosta on aina sovittava etukäteen opettajan kanssa. Oppilas voi olla koulusta pois 1-5 päivää opettajan luvalla. Pitempiin poissaoloihin saa hakemuksia koulun toimistosta. Luvan myöntää rehtori. Ylimääräisiä lomia myönnetään pääsääntöisesti 1 krt/lukuvuosi.
Jos vahinko sattuu...
Koulu korvaa vahingot. Korvausta ei suoriteta välineistä, jotka eivät kuulu koulunkäyntiin (esim. matkapuhelin, polkupyörä). Toivomme, että vanhemmat korvaavat tahalliset rikkomiset.
KUOKKALAN KOULUJEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT