Liikkuva koulu

Liikkuva koulu Mankolan koulussa

Koulumme on Liikkuva koulu. Toiminnan tarkoituksena on tuoda mahdollisimman paljon liikettä koulupäivään sekä oppitunneille että välituntitoimintaan. Tavoitteena on, että opettajille löytyy paljon matalan kynnyksen materiaalia toteuttaa toiminnallisia oppitunteja ja saada liikettä tunneille ja järjestää oppilaista lähtevää ja oppilaiden organisoimaa toimintaa, kuten erilaisia turnauksia, haastepelejä ja teemapäiviä. Lisäksi välituntitoimintaan kannustetaan muun muassa luokan omilla palloilla ja välituntivaraston yhteisillä välineillä. Keskellä päivää on pitkä välitunti eli paussi, jolloin järjestetään paljon ohjattua tai valvottua välituntitoimintaa kuten ulkopalloilua, sisäpalloilua, kuntosalimahdollisuutta ja niin edelleen.

Pyrimme myös osallistumaan aktiivisesti kaupungin koululaisturnauksiin ja liikuntatapahtumiin. Esimerkkeinä näistä ovat viestikarnevaalit, yleisurheilukilpailut, palloiluturnaukset ja Be Active -teemaviikko. Lukuvuonna 2017-2018 panostamme myös liikkuvaksi-toimintaan, eli osallistamme oppilaita välituntien ja koulun arjen liikunnallistamiseen.

Arvioimme tavoitteidemme onnistumista vuosittain keväällä esimerkiksi Liikkuva koulu- järjestelmän Nykytilan arvioinnilla sekä kaupungin omalla Liikkuva koulu- kyselypatteristolla. Nämä täytetään yhdessä ala- ja yläkoulun oppilaskuntien ja tukareiden kanssa. Lisänä tavoitteiden toteutumista tarkastellaan Jyväskylän kaupungin oppilaskyselyllä, josta kerätään erikseen koosteet Liikkuvan koulun tavoitteisiin liittyen. 

Lisätietoja esimerkiksi täällä: https://liikkuvakoulu.fi/

#BeActive-viikko 24.-28.9.2018

Tänäkin vuonna Mankolan koulu on mukana #BeActive-viikossa. Euroopan Unionin ja Erasmuksen rahoittama hanke liikuttaa oppilaita ympäri Eurooppaa. Tässä ohjeita viikosta opettajille ja tietoa oppilaille sekä huoltajille.

Vuonna 2018 teemana on urheilun monimuotoisuus, liikkumisen tasa-arvo ja soveltava liikunta. Koulullamme järjestetään Para School Day ke 26.9. Päivään osallistuvat luokkatasot 4, 5, 6, 8 ja 9. Päivän aikana kokeilemme eri paraurheilulajeja ja nautimme paraurheilijoiden vierailuista. Muut luokat tutustuvat lajeihin pienimuotoisempaa viikon aikana.

IMG_0340.GIF

#BeActive school- viikko 23.9.-27.9.2017

Mankolan koulu on mukana #BeActive-viikossa. Euroopan Unionin ja Erasmuksen rahoittama hanke liikuttaa oppilaita ympäri Eurooppaa. Tässä ohjeita viikosta opettajille ja tietoa oppilaille sekä huoltajille.

Tänä  vuonna teemana olivat täydet sataset:

- Jyväskylässä lähdemme keräämään täysiä satasia. Oppilaat yrittävät toistaa jotain liikuntasuoritusta tasan 100 kertaa välitunnilla tai liikunnallisilla oppitunneilla. Jokainen oppilas valitsee itse mitä suoritetta hän yrittää ja ilmoittaa tämän opettajalle etukäteen. Aina kun hän on saanut 100 suoritetta täyteen, voi hän merkitä rastin oman nimensä perään luokasta löytyvään #BeActive-listaan.

- Suorite voi olla mitä tahansa aktiivista liikettä kuten lihaskuntoa (100 punnerrusta, kyykkyä tai vatsaa), liikkuvuutta (100 kertaa sormet varpaisiin), leikkiä (100 vanteen pyöräytystä tai hyppynaruhyppyä) tai lajitaitoa (100 sisäsyrjäsyöttöä tai vapaaheittoa). Liikkeitä ei ole pakko tehdä yhteen putkeen vaan välillä voi halutessaan levätä.

- Jokainen mukaan lähtevä luokka ilmoittautuu koulun Liikkuva koulu –yhdysopettajalle, eli alakoululaiset Jaskalle ja yläkoululaiset Jannelle.

- Jokainen mukaan lähtevä luokka osallistuu palkintojen arvontaan. Lisäksi Mankolan koulu palkitsee aktiivisimman luokan luokkapalkinnolla.

- Huomio: esimerkiksi seuraavat suoritukset eivät riitä rasteihin: 100 askelta, 100 silmäniskua, 100 taputusta, 100 käden heilautusta, 100 kanaliikettä, 100 heilumista, 100 jalan heilautusta, 100 kynän naputtelu ja niin edelleen. Oppilaiden oma vastuu korostuu tässä hommassa.

- Jaska ja Janne

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä