Viikko 47

Tekijä: Sini Lairio
Hei,
hyvää lasten oikeuksien päivää! Menneellä viikolla aloitettiin opiskelemaan jälleen ympäristötietoa. Nyt on teemana Afrikka, jota on käyty nyt yllissä, kuviksessa ja musiikissakin. Perjantaina oli saliaamunavaus, jossa meillä oli vieraina Lohikosken koulussa opiskelleita aikuisia. 

Tällä viikolla aloitan arviointikeskustelut. Hienoa, että niin moni onkin jo ajan varannut. Mikäli sieltä ei ole löytynyt sopivaa aikaa, olkaa yhteydessä, niin katsotaan sopivaa. Viime viikon keskiviikkona tuli lasten mukana koteihin itsearviointilomake, jonka palautusaika on aikalailla huomenna, maanantaina. Jatkamme Afrikka-aiheen parissa myös tällä viikolla, äidinkielessä aloitellaan dekkarilukupiiriä, tehdään ja esitellään eläintietokortit, aloitetaan pientä projektia Afrikan maanosaan liittyen.

Tiistaina koulu alkaa kaikilla klo 10.15.
Keskiviikkona jatketaan liikunnassa koripallolla. Silloin kaikille liikkavaatteet ja pyhhkeet matkaan! Menneellä viikolla ne olivatkin paremmin mukana. Keskiviikkkona on myös matikan koe geometrian asioista. 

Torstaina on adventtihartaus/korvaava tilaisuus. Muistattehan käydä tapahtumakutsuun ilmoittamassa, kumpaan tilaisuuteen oppilas osallistuu. Kaikilla koulu alkaa lukujärjestyksen mukaisesti. Lähdemme kävelemään Taulumäelle n. 8.30.

Oppilaat ovat toivoneet jälleen suosittua kynä-kumi-joulukalenteria. Eli tuttuun tapaan hankitaan kynä ja kumi, jotka paketoidaan joulupakettiin. Tulevan viikon sunnuntaina onkin jo 1.adventti. eli syyslukukausi on jo pitkällä.

Arvio etenemisestä:
MA: Milli 6 kerrataan ja koe 3 keskiviikkona
AI: Kipinä 6 s. 60-63 + lukupiiri
Uusi Kipinä 6 tehtäviä s. 40-43
LI: koripallo
YM: kpl 24, savanni +Afrikka numeroina-projekti+ eläintietokortti
KU: Kuvakoot aiheena afrikkalaiset eläimet
UE: Tähti 6 Adventti

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin