Oppilas saa käyttöönsä koululta lainalaitteen
Tiivistelmä
- Laitteen omistus- ja hallintaoikeus on Jyväskylän kaupungilla. Laite on etähallinnassa.
- Laite otetaan lukuvuoden päättyessä säilöön koululle ja palautetaan seuraavan lukuvuoden alkaessa takaisin. Laite voidaan nollata tarvittaessa.
- Oppilas vastaa laitteelle tai oheislaitteille tahallisesti tai tuottamuksellaan aiheuttamastaan vahingosta. Koulun hankkima laite on iPad Mini 2.
Oppilas
Jyväskylän kaupunki lainaa oppilaalle kaupungin omistaman mobiililaitteen (jatkossa "laite") oppilaan koulunkäyntiä varten. Laitteen tämänhetkinen arvo suojakuorineen on n. 400 euroa. Oppilas on laitteen haltija ja vastuussa siitä koko laina-ajan. Laitetta koskien noudatetaan alla lueteltuja sääntöjä ja ehtoja. Tämän sopimuksen allekirjoittaminen tarkoittaa, että oppilas sitoutuu noudattamaan kyseisiä sääntöjä ja ehtoja.
- Laite on tarkoitettu oppilaan henkilökohtaiseksi oppimisvälineeksi. Oppilas ei saa luovuttaa laitetta kenenkään muun käyttöön taikka hallintaan.
- Oppilaan on käytettävä laitetta siten, että hän ei riko lakeja, hyviä tapoja eikä oppilaitoksen järjestyssääntöjä.
- Oppilaan on kuljetettava ja säilytettävä laitetta asiaankuuluvalla varovaisuudella. Laitetta on säilytettävä laitteen mukana tulevassa suojakotelossa eikä sitä saa vaihtaa omaan.
- Oppilas vastaa laitteelle tai oheislaitteille tahallisesti tai tuottamuksellaan aiheuttamastaan vahingosta tässä sitoumuksessa ja vahingonkorvauslaissa määritellyllä tavalla. Mikäli laite vahingoittuu sen ollessa pois suojakuoresta, on oppilas aina korvausvelvollinen. Mikäli laite vahingoittuu koulupäivän aikana, tulee vahingoittumisesta ilmoittaa välittömästi oppilaitoksen henkilökunnalle. Jos laite katoaa tai varastetaan, tulee siitä ilmoittaa välittömästi oppilaitoksen henkilökunnalle ja tehdä tarvittaessa rikosilmoitus. Jos ilmoitus vahingosta viivästyy, tulkitaan vahinko tuottamukselliseksi tai tahalliseksi vahingon teoksi. Tällöin korvausvelvollisuus on automaattisesti kodilla. Laitetta ei saa jättää vartioimatta tai näkyville autoon tai muuhun kulkuneuvoon tai julkiseen tilaan. Laitteen vahingoittumisesta tai katoamisesta on tehtävä oppilaitokselle kirjallinen selvitys kaupungin/oppilaitoksen tätä tarkoitusta varten laatimalla lomakkeella.
- Jyväskylän kaupunki vastaa laitteen huollosta ja mahdollisista korjauksista.
- Laite on etähallinnassa. Laitteeseen ladataan ensisijaisesti kaupungin/oppilaitoksen määräämiä sovelluksia oppilaitoksen hallinnoimana. Keskitetysti asennettavat sovellukset eivät edellytä toimenpiteitä oppilaalta. Kaupunki vastaa siitä, että keskitetysti asennettavat sovellukset eivät riko lakeja taikka kolmansien osapuolien oikeuksia ja että ne ovat hyvän tavan mukaisia. Oppilas ei saa poistaa keskitetysti asennettuja sovelluksia.
- Oppilas saa ladata laitteeseen omalla kustannuksellaan ja vastuullaan myös muita kuin opetuskäyttöön tarkoitettuja sovelluksia ikärajojen niin salliessa. Laitteessa täytyy kuitenkin olla riittävästi tyhjää muistitilaa, jotta laite toimii tarkoituksenmukaisesti.
- Oppilas saa käyttää laitetta jo olemassa olevalla omalla Apple ID:llään tai laitteen käyttöönoton yhteydessä luotavalla Apple ID:llä. Laitteeseen ei saa kirjautua kuin oppilaan tai huoltajan Apple ID:llä. Laitteeseen tehtyjä profiiliasennuksia ei saa poistaa eikä laitetta saa omatoimisesti nollata.
- Jyväskylän kaupungin sivistyspalvelujen ja tietohallinnon työntekijöillä on milloin tahansa oikeus tutkia laitteen asetuksia.
- Oppituntien aikana laitetta käytetään opettajan antamien määräysten ja ohjeiden mukaisesti. Muutoin kuin oppitunneilla laitetta säilytetään koulupäivien aikana oppilaitoksen osoittamassa säilytystilassa.
- Laitteen kotikäytössä oppilaan on noudatettava huoltajansa asettamia sääntöjä. Tarvittaessa huoltajalla on oikeus ottaa laite pois oppilaalta. Laitteen viihdekäyttö on vapaa-ajalla sallittua huoltajan asettamissa rajoissa.
- Ohjelmistopäivitykset asentuvat laitteeseen automaattisesti. Oppilaan tulee tarvittaessa asentaa laitteen käyttöjärjestelmäpäivitykset. Oppilaitos opastaa tarvittaessa.
- Laina-aika päättyy kulloinkin lukuvuoden päättyessä. Laina-ajan päättyessä laite, virtalähde ja muut oheistarvikkeet on palautettava oppilaitokseen. Palautuksesta ohjeistetaan oppilasta erikseen. Laina-ajasta riippumatta oppilaitoksella on aina oikeus ottaa laite pois oppilaalta, joka ei noudata laitetta koskevia käyttöehtoja.
Huoltaja
Oppilas saa yllä esitetyllä tavalla lainaksi Jyväskylän kaupungin omistaman mobiililaitteen koulunkäyntiään varten. Oppilas on laitteen haltija ja vastuussa siitä koko laina-ajan. Laitteen tarkoitus on monipuolistaa ja rikastuttaa opiskelua sekä korvata oppikirjojen käyttöä siirryttäessä erilaisten digitaalisten opetusvälineiden ja –materiaalien käyttöön. Laitteen käyttö on osa normaalia perusopetustoimintaa.
Jotta oppilas voi saada laitteen käyttöönsä, on hänen sitouduttava yllä esitettyihin sääntöihin ja ehtoihin. Lisäksi edellytyksenä on, että oppilaan huoltaja hyväksyy alla olevat ehdot ja sitoutuu osaltaan niitä noudattamaan. Jos oppilas tai huoltaja ei halua lainkaan henkilökohtaista laitetta opiskelukäyttöön, koulu huolehtii, että oppilaalla on mahdollisuus tieto- ja viestintäteknologian käyttöön tarvittaessa.
- Huoltaja hyväksyy sen, että oppilas sitoutuu laitteen käyttöä koskeviin sääntöihin ja ehtoihin. Huoltaja varmistaa, että oppilas lukee ja ymmärtää säännöt ja ehdot.
- Huoltaja sitoutuu yhdessä oppilaan kanssa ilmoittamaan oppilaitokselle laitteen vahingoittumisesta tai katoamisesta ja tekemään tarvittaessa katoamisesta rikosilmoituksen. Huoltaja sitoutuu yhdessä oppilaan kanssa tekemään vahingoittumisesta tai katoamisesta oppilaitokselle kirjallisen selvityksen kaupungin/oppilaitoksen tätä tarkoitusta varten laatimalla lomakkeella.
- Jyväskylän kaupunki pidättää oikeuden tehdä tähän sopimukseen muutoksia tarvittaessa kesken lukuvuoden. Tällöin huoltajalle toimitetaan uusi sopimus allekirjoitettavaksi.