Kiusaamista tapahtuu usein puolihuolimattomasti ja huomaamatta. Naljailu toisen vaatteista, kännykästä, lihavuudesta, ilmeistä, kielenkäytöstä tai muusta pienestä ”erilaisuudesta” on usein lapsilla ajattelematonta huomioiden kertomista. Raja, milloin sanat muuttuvat kiusaamiseksi, on häilyvä. Jokainen meistä on saanut kuulla itsestämme huomioita, jotka satuttavat. Kun oma itsetunto on hyvä, me onneksi unohdamme nuo sanailut melko helposti.

Niin lapsella kuin aikuisella on tarve kuulua yhteisöön, kaveripiiriin. Tasapainoiset kaveruussuuhteet  luovat pohjaa yhteistyön taidoille ja tasavertaiselle kanssakäymiselle muiden kanssa. Satunnaiset vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Tahalliset ja ikävät huomiot omasta itsestään eivät kuitenkaan kuulu tasavertaiseen kanssakäymiseen. Kun ikävät huomiot toistuvat, lapsi kokee olevansa huonompi ja riittämätön kavereilleen.

Koulussamme olemme huomanneet, miten usein kiusattu hakeutuu kiusaajiensa seuraan, koska haluaa kuulua porukkaan. Tavallista kuitenkin on, että välillä kiusattu otetaan mukaan porukkaan mutta tietyissä tilanteissa hänet jätetään ulkopuolelle – muutamien valikoitujen vihjailujen saattamana.

Tällaisia tilanteita syntyy koulussamme joka vuosi. Jotkut kiusaajajoukosta eivät edes ymmärrä käyttäytymistään kiusaamiseksi. Ja useimmiten kiusaaminen loppuu kun asiasta puhutaan ja ”mukanakiusaaja” huomaa käyttäytymisensä vaikutuksen kiusattuun.

Ongelmana koulussa on se, että monesti kiusaaminen on jatkunut jo useamman viikon ennen kuin asia tulee opettajille tietoon. Asian huomaamiseen pyrimme keskustelemalla viikottain luokassa käyttäytymisestä, sanomisista, toisten mukaanottamisesta ja yhdessä tekemisestä. Välitunneilla oppilasryhmien tarkkailu ja oppilaiden kertomiset opettajille antavt kyön tilannekuvaa oppilaiden käyttäytymisestä ja koulun ja luokan ilmapiiristä. Ja rohkaisemme oppilaita aina kertomaan jos ovat havainneet mielestään kiusaamiseen viittaavaa käyttäytymistä.

Olemme tänä vuonna sopineet kolmesta koulutyössä ”läpikäyvästä” asiasta: vastuun jakamisesta oppilaille erilaisissa käytännön tehtävissä (”minun tekemisilläni on merkitystä ja saan niistä kiitosta”), luokan ilmapiiriä ja ryhmäytymistä edistävien ”projektien” käytöstä luokissa ja näiden kautta oppilaan hyvinvoinnin parantamisesta. Oppiminen onnistuu vain jos lapsella on turvallinen olo ja koulussa viihtyy.

Vakavaa väkivaltaisuuksiin menevää kiusaamista on koulussamme ollut todella harvoin. Tällaisissa tilanteissa mukaan otetaan myös poliisi, jonka viime käynnistä Jyskän koulussa on jo reilusti yli vuosi. Tällaisissakin tilanteissa syyt ovat monimuotoisia eikä esim. lehtien palstoilla kuulutettuja helppoja ratkaisuja ole yleensä olemassa. Kyse myös kiusaajan puolelta on lapsesta, jonka elämäntilanne on saatava järjestykseen. Siihen meillä onneksi on sosiaaliviranomaisia ja poliisi, jotka pyrkivät parhaaseen ratkaisuun  vaativassa työssään.

Kiusatulle kaveripiirin ulkopuolelle jättämisestä tai hänelle osoitetusta arvostelusta voi tulla vuosien haavat. Jopa harmittomalta näyttävä arvostelu jatkuessaan kuukausia ja vuosia tekee kiusatulle piinan, joka latistaa hänen omanarvontunteensa ja vaikuttaa jopa tulevaan opiskeluun ja elämänuraan. Vaikka saamme onneksi kuulla myös niistä kohtaloista, joissa hyvä elämä on rakentunut kiusaamisista huolimatta, ei kenenkään tarvitse sellaista sietää. Ja myös näiden onnistumistarinoiden taakse jää lukuisia tarinoita, joissa kiusaaminen on jättänyt ikävät jälkensä. Siksi meidän kaikkien aikuisten velvollisuus on puuttua tällaiseen käytökseen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, koulussa, kotona ja vapaa-ajalla.