Kokousmuistiot 2015-2016
Vanhempaintoimikunnan kokous 1.10.2015 - Muistio
Jyskän koulu 2.10.2015
Vanhempaintoimikunnan kokous
Aika Torstai 1.10.2015 klo 18-19.30
Paikka Jyskän koulun opettajainhuone
Läsnä Risto Rönnberg, Leena Kantonen, Petri Puttonen, Jaana Luukkonen-Kytömäki, Leo Ruotsalainen, Niina Roiha, Marjut Rantonen, Maarit Tirkkonen, Sirpa Viita, Marika Paananen, Sari Halttunen
Muistio
1. Kokouksen avaus
Rehtori Risto Rönnberg avasi kokouksen ja totesi vanhempaintoimikunnan toiminnan olevan tarpeellinen asia. Kokouksissa tulee aina olemaan paikalla myös yksi opettajien edustaja. Tällä kertaa paikalla oli 3C-luokan opettaja Leena Kantonen. Myös luokkien varajäsenten toivotaan osallistuvan toimikunnan kokouksiin.
2.Toimikunnan toimintatavat
Valittiin toimikunnan puheenjohtajaksi Marika Paananen. Kokouksien muistiot kirjoittava sihteeri valitaan joka kokouksessa erikseen. Ensimmäisen kokouksen sihteerinä toimi Petri Puttonen. Puhtaaksikirjoitettu muistio julkaistaan Wilman kautta vanhemmille.
3. Toimikunnan tarkoitus, tavoitteet ja työskentelytavat
Sovittiin, että jokaisen luokan edustaja kertoo kokouksessa oman luokkansa tärkeimmistä asioista ja heränneistä kysymyksistä. Esimerkiksi yksittäisiä kiusaamistapauksia ei tulla käsittelemään kokouksissa vaan lähinnä toimintatavoista, mahdollisista ilkivalta ynnä muista ongelmista sekä vanhempia puhututtavista asioista. Rehtori ja opettaja kertovat puolestaan koulun kuulumiset.
Toimikunnan tavoitteena on tiedottaa vanhempia esimerkiksi lähialueen asioista, kuten ilkivallasta ja lapsien turvallisuuteen liittyvissä asioista. Lisäksi koulumatkojen turvallisuus ja siellä tapahtuvan kiusaamisen ehkäiseminen kirjattiin tavoitteeksi. Toimikunta tulee järjestämään erilaisia teemaviikkoja yhteistyössä koulun kanssa. Ensimmäinen teemaviikko tullaan järjestämään loka-marraskuussa ja seuraava vuoden vaihteen tienoilla.
Vanhempaintoimikunta kokoontuu virallisesti 4-5 kertaa lukuvuoden aikana. Sen lisäksi järjestetään tarvittaessa epävirallisia kokouksia, joissa esimerkiksi suunnitellaan teemaviikkoa. Epävirallisiin kokouksiin ei koulun edustajilla ole osallistumisvelvollisuutta.
Päätettiin järjestää liikuntavarustekeräys, jolla pyritään samaan koululle luistimia, suksia, sauvoja ja monoja. Koulu lupasi järjestää keräyksestä saataville varusteille varastotilaa. Saatavat varusteet ovat niiden oppilaiden käytössä, joilla ei itsellä ole varusteita tai he ovat ne unohtaneet tuoda kouluun. Keräyksestä tehdään erillinen tiedote vanhemmille.
4. Seuraava kokous pidetään 21.10.2015 kello 18 Jyskän koulun opettajainhuoneessa, jossa valmistellaan teemaviikkoa.