Ruusupuisto tutkii ja keskustelee ONLINE: Juha Hurme Ruusupuiston verkkovieraana

Lokakuussa 2020 Ruusupuisto tutkii ja keskustelee -sarja juhlistaa suomalaisen kansakoululaitoksen kehittäneen Uno Cygnaeuksen työtä ja perintöä. Tiistaina 6.10 klo 13–14 verkossa pidettävän ensimmäisen Cygnaeus-luennon pitää monipuolinen ohjaaja ja kirjailija Juha Hurme.

Ei ole sattumaa, että Cygnaeus-sarjan avaajaksi haluttiin laaja-alainen kulttuurikeskustelija Juha Hurme. Hänen romaaninsa Niemi voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2017. Tuolloin muun muassa Aamulehden arviossa esitettiin, että teos tulisi sisällyttää peruskoulun opetusohjelmaan. Hurmeen vastikään ilmestynyt kuudes romaani Suomi jatkaa Niemen tarinaa.

Uno Cygnaeus-teemainen tilaisuus järjestetään jatkossa aina lokakuussa. Kevään kynnyksellä maaliskuussa Ruusupuisto tutkii ja keskustelee -sarjassa puolestaan juhlistetaan Minna Canthia.

Ruusupuisto tutkii ja keskustelee -tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.

Yleisö voi seurata tilaisuutta verkkovälitteisesti: https://r.jyu.fi/rtk061020 (suositellaan Zoom-sovellusta tai Google Chrome selainta)

Lisätietoja: Sini Tuikka, Koulutuksen tutkimuslaitos, etunimi.sukunimi@jyu.fi

Liitteet:

RUUTK HURME.pdf

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä