Jäppinen, A.-K. (2012). Onnistu yhdessä!: Työyhteisön kehittämisen 10 avainta
Koulutusjohtamisen professori Aini-Kristiina Jäppisen kirjoittamassa kirjassa Onnistu yhdessä!: Työyhteisön kehittämisen 10 avainta (2012) syvennytään yhteisöllisyyden ytimeen. Kirja pohjautuu Jäppisen monivuotisiin tutkimuksiin yhteisöllisyyden ja johtajuuden parissa. Kirja suuntaa yhteisöllisyyden ytimeen johtajuutta jakamalla. Yhteisöllisyyden ytimellä Jäppinen tarkoittaa yhteistä älyä, tunteita ja tahtoa, jotka muodostuvat yksilöiden kautta. Jaetun johtajuuden käsitteen hän selittää olevan yhteisöllisyyden ytimen keskeinen rakenneosa, prosessi, joka perustuu kehittymiseen ja yhdessä oppimiseen. Kirja on suunnattu niin esihenkilöasemassa oleville kuin muillekin erilaisten yhteisöjen jäsenille työyhteisöiden kehittämiseen. Kirjan oppeja voi siis soveltaa rakentamaan vastuullista yhteisöllisyyttä myös koulumaailmassa.
Yhteisöllisyyden ytimeen vieviä osa-alueita kuvataan kirjassa kymmenen “avaimen” avulla, joilla jokaisella on oma tärkeä roolinsa kokonaisuuden muodostamisessa. Nämä kymmenen avainta ovat moniäänisyys, vuorovaikutus, asiantuntijuus, joustavuus, sitoutuminen, vastuunotto, päätöksenteko, neuvottelu, luottamukselle rakentuva kontrolli ja oman toiminnan arviointi.
Moniäänisyydellä Jäppinen tarkoittaa yhteisön jokaisen jäsenen, jota toiminta tai käytänteet koskettavat, äänen kuulemista. Ei ole yhdentekevää, milloin äänensä saa kuuluviin vaan on tärkeää tunnistaa sekä oma että muiden asiantuntijuus käsiteltävään aiheeseen liittyen ja jakaa sitä oikea-aikaisesti muille.
Toimiva vuorovaikutus tukee yhteisön toimintaa ja toiminnan kehittämistä. Kaikki vuorovaikutus ei kuitenkaan ole moniäänistä - herääkin kysymys, kenen tai keiden ääni kuuluu tai keitä kuunnellaan? Vuorovaikutukseen liittyy vahvasti joustavuus, joka on valmiutta avoimeen keskusteluun ja halua yhteisymmärryksen luomiseen sekä erilaisten näkökulmien huomiointia tyydyttävän ratkaisun löytämiseksi. Jäppinen kuvailee joustavuuden olevan “kuin sidos tai liima muiden yhteisöllisyyden osa-alueiden välillä”. Jokainen osa-alue on siis liitännässä toisiinsa.
Yhteisöllisyyttä rakennettaessa keskeistä on, että yhteisö on sitoutunut yhdessä päätettyihin ja tärkeinä pidettyihin asioihin. Vastuunoton yhteydessä Jäppinen korostaa sen kanssa käsikädessä kulkevaa vapautta ja valtaa. Vastuunotto voi olla helppoa itseä kiinnostavissa asioissa, mutta vastuunoton tulisi ulottua välillä myös epämukavuuden alueille.
Kirjassa neuvottelulla viitataan palaverien ja muiden neuvottelutilanteiden sijasta pikemminkin niihin osatekijöihin, jotka mahdollistavat aiemmin mainittujen avainten toteutumisen. Eräs tällainen tärkeä osatekijä on esimerkiksi aika, joka on Jäppisen mukaan yhteisöllisyyden kehittymisen kannalta arvokysymys. Päätöksenteossa tulisi huomioida riittävästi erilaisia näkökulmia, jotka rakentuvat moniäänisyyden ja asiantuntijuuden avainten kautta.
Luottamukselle rakentuva kontrolli käsittää taas sen, että jokainen yhteisön jäsen tietää, mitkä ovat omat ja muiden vastuualueet. Luottamus siihen, että muut hoitavat heille kuuluvan osuuden on tärkeää luottamukselle rakentuvassa kontrollissa. Lisäksi toimivan yhteisön kannalta keskeistä on oman toiminnan arviointi – miten minun toimintani suhteutuu yhteisön toimintaan.
Yhteisöllisyyden kehittämisen avainten ohella olosuhteet ja reunaehdot, kuten aika, tila, äly, tahto ja tunne, joiden päälle nämä yhteisöllisyyden ytimen osa-alueet rakennetaan, ovat keskeisiä yhteisöllisyyden mahdollistajia. Kirjan loppuosassa Jäppinen pureutuu syvemmin jokaiseen kymmenestä avaimesta yhteisöllisyyden tutkimiseen ja jaetun johtamisen kehittämiseen luomansa TenKeys®-arviointimallin avulla.
Oivallukset
- Ajankäyttö luokkahuoneessa tai työyhteisössä yhteisöllisyyden rakentamiseksi: ehtona ajankäytön priorisointi tärkeiksi koettujen asioiden rakentamiseen.
- Ajatus valmiiksi saadusta yhteisöstä/ryhmästä kuulostaa ideaalille, mutta ryhmä on dynaaminen toimija, joka on jatkuvassa muutoksessa. Täten yhteisöllisyys ei ole koskaan valmis ja siksi se on parempi hyväksyä sekä kasvattaa keskeneräisyyden sietokykyä.
- Kirja ei ehkä avaudu heti ensimmäisellä lukemalla, mutta pieninä paloina kerrallaan ja palaamalla uudestaan sen ääreen, siitä on mahdollista saada oivaltavia oppeja yhteisöllisyyteen liittyen.
Jäppinen, A.-K. (2012). Onnistu yhdessä!: Työyhteisön kehittämisen 10 avainta. PS-kustannus & Santalahti-kustannus.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.