Alametsä, A. & Roine, L.-M. (2022). Koulumustelmat. Kiusaaminen on väkivaltaa.

Kouluväkivaltaa käsittelevän kirjan ovat kirjoittaneet kaksi naista, joita yhdistää se, että heille molemmille kouluväkivalta maksoi melkein hengen. Linda-Maria oli itse kiusaamisen kohde, joka meinasi ajaa hänet kouluampumiseen lopettaakseen kokemansa, kun taas Alviina koki Jokelan koulusurman, mutta selvisi hengissä. Nyt he ovat yhdessä koonneet tähän teokseen tietoa ja omia kokemuksiaan kouluväkivallasta, eri näkökulmista.

Kirjassa käsitellään kouluväkivaltaa kirjoittajien omien kokemuksien kautta. Tarinat ovat hyvinkin raa’an rehellisiä, mutta juuri siksi kirja pääsee paljon pintaa syvemmälle. Kirjassa kerrotaan miltä kiusaaminen ja väkivalta tuntuvat ja millaisia jälkiä tällaiset kokemukset voivat jättää. Kirja muodostuu kirjoittajien omien kokemuksien lisäksi haastatteluista ja tutkimustiedosta.

Kirjassa etsitään ratkaisuja, joilla kouluväkivallasta olisi mahdollista päästä eroon. Me ihmiset olemme sen aiheuttaneet, joten mitä voisimme tehdä toisin minimoidaksemme koulukiusaamisen ja -väkivallan?

Rehellisesti sanottuna kirja oli melko kuormittavaa kuunneltavaa, sen raadollisten ja yksityiskohtaisten tarinoiden takia. Pystyin kuuntelemaan kirjaa noin tunnin putkeen ja sen jälkeen piti käsitellä kuulemaansa kunnolla ennen kuin pystyi jatkamaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kirja todella oli lukemisen arvoinen. Se herätti paljon ajatuksia ja sai aidosti miettimään koulumaailman realiteetteja ja omaa opettajuutta.

Omia oivalluksia ja kirjasta mieleen jääneitä kohtia:

  • Mieleeni jäi pyörimään lukemisen jälkeen tällainen ajatus kirjasta. ”Kun ihminen on kokenut tarpeeksi yksinäisyyttä ja vihaa, pään sisällä alkaa tapahtua kaikenlaista. Kun elää tarpeeksi kauan akvaariossa, ei kuule enää ääniä lasin ulkopuolelta ja näkee osoittelevat sormet ja ilkkuvat kasvot mutta veden läpi ne muuttavat muotoaan, vääristyvät.” Tämä sai minut myös oivaltamaan paremmin miltä kiusaaminen voi tuntua, sillä tämä oli kiusattuna olleen oma esimerkki.
  • Uusi tieto minulle oli esim. se, että tutkimusten mukaan kiusatun lapsen vereen jää tulehduksesta kertovia merkkejä aina aikuisikään asti ja tämä taas lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä. Kiusaajilla vastaavaa ei ole havaittu.
  • Oivalsin erilaisuudesta sen, että raja on melko häilyvä siinä, että onko erilainen lapsi muiden silmissä friikki vai onnistuuko voittamaan muut puolelleen erilaisuudestaan huolimatta.
  • Aikuiset ovat niitä, joiden esimerkkiä lapset noudattavat, joten kuka opettaisi aikuisia käyttäytymään ja miten?

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.