TUTUSTUMISMATKA TEKSTIILITYÖN TYÖTAPOIHIN

TSV2 TUTUSTUMISMATKA TEKSTIILITYÖN TYÖTAPOIHIN, 1 vvt

Sisällöt ja työtavat: Kurssilla tutustut tekstiilityön työtapojen lukuisiin eri tekniikoihin ja materiaaleihin oman valintasi ja suunnitelmiesi mukaan. Yksittäin tai yhdistellen.

Kurssin aikana ennätät valmistaa useampiakin tuotteita joko itselle tai lahjaksi esimerkiksi ommellen, kangasta painaen, neuloen, virkaten, värjäten, huovuttaen, tuunaten, tilkkuillen, applikoiden, kirjoen käsin tai koneella tuunaustakaan unohtamatta. Riippuen tuotteesta, hyödynnämme myös uusia teknologioita valmistamisen apuna.

Tavoitteet: Kurssin tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa oman suunnitelman mukaisia tuotteita. Erilaisten materiaalien ja työtapojen kokeileminen antaa tilaisuuden joko tutustua uusiin tekniikoihin tai laajentaa omaa, tuttua vahvuusaluetta. Kurssilla kannustetaan näkemään käsityö rentouttavana ja omaa ideointia mahdollistavana tekemisenä.

Kurssin arviointi asetettujen tavoitteiden mukaan: Päättöarvioinnin kriteerit käsityö (OPH 2021->)

Kurssilla pidetään omaa työpäiväkirjaa, saat itsevalita dokumentointitavan: esim. bookcreator, video, vihko...

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä