Esimerkkejä monialaisista oppimiskokonaisuuksista

MONIALAISIA OPPIMISKOKONAISUUKSIA 1-7 -LUOKKIEN KÄSITYÖSSÄ

Talkoilla ja koulutuksissa kerättyä materiaalia/koonnut RH

KÄSITYÖNOPETUS
1-2 -LUOKILLA

Käsityön aiheiden tulee olla oppilaslähtöisiä, heille tarpeellisia ja heitä kiinnostavia. Oppilaat osallistuvat suunnitteluun ja ideointiin.

Opetellaan ja pohditaan yhdessä tekniikoita, suunnittelua ja arviointia.

Opetellaan yhdessä prosessin toteuttamista, jotta vähitellen opitaan itse toteuttamaan prosessinomaisesti erilaisia tuotoksia ilmiölähtöisesti kokonaisuudessaan.

Prosessinomaista työskentelyä on alkuopetuksessa opetettava. Asiaa voi lähestyä myös arvioinnista aloittaen: miten prosessia voi arvioida> miten työ toteutetaan > miten asioita suunnitellaan.

Annetaan suunnittelulle mahdollisuus ja eväitä toteuttaa suunnitelma. Tärkeää on ohjata oppilaita myös raamittamaan ja aikatauluttamaan omaa suunnitteluaan, jotta prosessi voi edetä kohti toteutusta ja arviointia.

Annetaan oppilaille mallia ja ohjeistusta kehittää omaa esteettistä ajatteluaan ja makua. Kannustetaan omiin ideoihin ja ohjataan arvostamaan myös muiden ideoita ja toteutuksia.

Valmistetaan töitä mahdollisimman useasta eri materiaalista. Oppilaita myös ohjataan eri materiaalien vaatimiin erilaisiin työstötapoihin

Suunnitellaan ja ideoidaan tuotoksia, joita voidaan hyödyntää erilaisissa isommissa projekteissa, esityksissä, liikunnassa - tuotoksia, joista on oppilaille hyötyä.

Käytetään hyödyksi myös tvt:tä projektien dokumentoinnissa ja jatkuvassa arvioinnissa.



IDEOITA MONIALAISIIN OPPIMISKOKONAISUUKSIIN 1-2 LUOKKIEN KÄSITYÖSSÄ


Pelit, pelillisyys, yhteistoiminnallisuus ja liikunta:

  • omat lautapelit, loru-/ pelipussit, pulmapelit
  • mukaan liikuntaan: huovutettu noppa, hernepussit, ”hännänryöstöhännät” ja hyppynarut matonkuteista sormivirkaten, fresbeet kankaasta
  • itse valmistetut voimistelukepit joko pyörökepeistä mitaten ja sahaten tai vuollen oksista

Musiikki ja draama, kummiyhteistyö:

  • oma soitin esim. rytmikapulat tai marakassi, rytmit, kapellimestari ja omien soittimien orkesteri
  • käsi- ja keppinuket, pienet konsertit ja esitykset
  • roolivaatteet, naamiot

Tutkiminen ja ympäristöoppi:

  • hyönteisten suunnittelu ja askartelu, elinympäristö, ravintoketju >voi toteuttaa myös askarrellen ja ommellen esim. huopakankaasta
  • veden olomuodot ja ominaisuudet, kelluntakokeet, kelluvan aluksen suunnittelu ja rakentaminen
  • yksinkertaisen leikkuulaudan valmistus sahaamalla ja hiomalla, sadonkorjuujuhlat, aterian valmistaminen, kasviksilla painetut pienet pöytäliinat
  • aika ja avaruus -teema: avaruusalukset, planeetat, robotit kierrätysmateriaaleista, oman toimivan kellon valmistus, kalenterit

Matematiikka, tvt, ohjelmointi:

  • geolaudan valmistus, iPadilla sovelluksen avulla tehty kuviointi, ”kopioidaan” erivärisin kumilenkein omaan geolautaan, jäljennetään ja väritetään geometriset kuviot pistepaperille
  • Bee-boteille ja Blue-boteille rakennetaan alustalle oma labyrintti tunneleineen palikoista ja erilaisista materiaaleista. Ohjelmoidaan botit kulkemaan rataa törmäämättä esteisiin.

Äidinkieli, kielelliset taidot:

  • oma kuvasatukirja kankaasta valmistaen, ommellen ja/tai huovuttaen, kirjoitetaan joko kynällä tai koneella tarina sadulle
  • kirjanmerkit vohvelipujotellen aapisiin
  • loru- ja aakkospussit



IDEOITA MONIALAISIIN OPPIMISKOKONAISUUKSIIN 3-7 LUOKKIEN KÄSITYÖSSÄ

ERI OPPIAINEIDEN SISÄLLÖT

lähtökohtana ympäristö- ja luonnontieteet:

  • puutarha: taimiruukut, suoja-/työväline-essut, työvälineet, rivimerkit, puutarhalapiot, yrttihyllyköt, keikkuvat koristelinnut, linnunpelätin, tuulikello, aurinkokello, ruokinta-automaatti, oravaesteet esim. pajutyönä
  • hyönteiset, linnut: hyönteishotellit, haavit, pesät, pöntöt, lepakkolinnat
  • metsä (ylli, ue, ai, hi, ku): pienimmillä pehmot, isommilla miten pysyn lämpimänä?, mitä tarvitsen retkelle? (makkaranpaistoon, kaivamiseen, ruokailuun), millä kuljetan tavarani?
  • eri maanosat:
    Aasia: naamiointi, varjoteatteri, painanta- ja värjäys (solmu- ja taikinabatiikit), lyhdyt
    Afrikka: luonnonmateriaalit, punonta, painanta, kierrätysmateriaalit, naamiot, eläimet

lähtökohtana fysiikka-kemia:

  • rakenteet
  • sähkö liikuttaa/valaisee/soittaa; summerit, valaisimet, turvaliivit/reppuvalot
  • värjäys: aurinkovärjäys, poisto- ja estovärjäykset
lähtökohtana historia:
  • perinnekäsityöt yhteistyössä museiden ja järjestöjen kanssa
  • pirtanauha: nauhapirta ja nauhan kudonta/ koodaus
esihistoria (5lk)
  • kivikauden kylä asumuksineen, kylän elämä ja toiminnot
  • nahka ja sen työstäminen

keskiaika (6lk)

  • näytelmät/dramatisoinnit puvustuksineen ja lavastuksineen (esim. Robin Hood)

renessanssi, löytöretket (6lk)

  • keksinnöt
  • kirjapainoàleimasinpainanta
  • löytöretket><intiaanikulttuurit draaman keinoin: puvustus ja esineistö

lähtökohtana äidinkieli, draama:

  • sirkus, kummitustarinat >roolivaatteet, lavasteet ja rekvisiitta esityksiin
  • nukketeatteri
  • roolipelaaminen (cossplay)
  • animaatiohahmot ja kulissit

lähtökohtana teknologia, matematiikka, tvt, ohjelmointi:

  • dokumentointi, kuvaaminen, oman prosessin julkaiseminen
  • neulonnan/virkkauksen merkkikieli on koodauksen muoto
  • Tämä toimii –kilpailu
  • Bee-Boteille rata
  • robotit ja niiden toimintaympäristö

teemana värit:

  • biologian (suojavärit), kemian (värjäys; kasvivärjäys) ja kuvataiteiden kautta
ASUMINEN
  • keittiö: voiveitsi, lasta, pyyhkeet, pannunalustat, pannulaput, maustehylly, veitsiteline, pyyhenaulakko, esiliina, tölkkikaadin, sipulipussi, säilytyspussit, tarjotin, keittokirja/paditeline
PELI JA LEIKIT
  • leikkivälineet: hernepussit, häntäpallo, mailat, keilat, mölkky/matkapeli säilytyspusseineen, renkaanheitto, tarkkuuspeli, omakeksintö
  • lautapelit pelinappuloineen
  • nukkekodit nukeille/legoille: eri materiaalien käsittely, sähkötyöt, pintakäsittely, mittakaava

AMMATIT

  • suutari, verhoilija, seppä, elektroniikka-ala, sarjatuotanto

YRITTÄJYYS

http://www.pikkuyrittajat.fi/etusivu

ELÄMYS, KOKEMUS

  • käsityömateriaalin ja sen työstämisen tuottama kokemus: märkähuovutus, värjäykset, valutyöt (saippua, tina)

JUHLAT JA KARNEVAALIT

  • koristeet; joulukranssi
  • naamiointi
  • ääntä tuottavat/liikkuvat/yllättävät lelut
  • banderollit

AJANKOHTAINEN ASIA

  • Suomi 100v

ONGELMA, JOHON HAETAAN RATKAISUA

  • kannan-kuljetan-säilytän (hygienia/muovikassit/lapaset/vessapaperirullat/lehdet/pallot)
  • oma huone/koti/opiskelupaikka/luokka terveellisemmäksi/viihtyisämmäksi/käytännöllisemmäksi
  • Vaatepuu-haaste
ESINEEN TAI TYÖN KÄYTTÖTARVE
  • sateelta suojaan
  • pyöräilijälle
  • retkivarusteet (istuinalustat, makkaratikut, vaaput, uistimet, kantopussit, suojapussit, hämmennin, lasta)
  • soittimet: laudebasso, purkkibanjo, sadeputki

TYÖTAPA, JOTA KOKEILLAAAN JA OPISKELLAAN

  • kudonta eri välineillä; rottinkipunonta (perinnetieto), pystykangaspuut
  • nahan pakottaminen
  • harjansidonta
  • ryijynukka
  • mosaiikki
  • metallilanka, taivutus àkorut

TYÖVÄLINE, JONKA KÄYTTÖOMINAISUUKSIA KOKEILLAAN JA OPISKELLAAN

  • kangaspuut, 3D-tulostin

KESTÄVÄ KEHITYS

  • monimateriaalisuutta (mutta rajatusti, hallitusti ja laadukkaasti)

TURVALLISUUS

  • pyöräilyn/lenkkeilyn tarvikkeet, näkyvyys liikenteessä (heijastavat tuotteet, ledien käyttö)
  • pyörähuolto
  • retkeily: jäänaskalit, materiaalitietous (vettähylkivyys, paloherkkyys),’älyvälineet’ (esim. hämäräkytkin), taskulamppu

OPPILAILTA, KOULUYMPÄRISTÖSTÄ TAI KODEISTA TULEVAT IDEAT (sarjatyö; vanhempainillat, teemapäivät)

  • luokan viihtyvyys, koulun yhteiset tilat, piha-alueet
  • tonttulakit, lyhdyt
  • myyjäistuotteet
  • yhteiseen käyttöön tulevat (esim.liikuntavarusteet, pihaleikkivälineet)
  • Bee-boteille ja Blue-boteille oma labyrintti
  • lemmikkieläimet: kissan raapimispuu, ruokakuppitelineet, koiransängyt+patjat, agilityesteet, purulelut, kanin/marsunkopit, juoksupyörä, keppihevoset, niiden tarvikkeet ja esteet

YHTEISTYÖ JA HYVÄNTEKEVÄISYYS

  • yhteistyö ja lahjoitukset päiväkoteihin/sairaaloihin/hyväntekeväisyyteen

KUMMITOIMINTA

  • lahjat ja muut pienet tuotteet
TEEMAKOKONAISUUKSIA
  • puhtaus/sauna
  • puutarha
  • joulupukin paja
  • retkeily
  • harrastukset
  • lähtökohtana villa:
    historia, maatalous, työtavat, tuotanto, biologia, ominaisuudet, tutkiminen (mikroskopointi), tilalla käynti, laulut ja leikit, huovutus, lankatyöt, värjäys; värttinä> kehruu, värioppi, kotiseutuhistoria, työkasvatus, kotitalous
  • lähtökohtana kalastus:
    pyydykset, uistimet, työtoiminta, nuotat / järvikalat, järviteema, suojelutoiminta/paikallisuus, matematiikka
  • lähtökohtana suomalainen satu
  • lähtökohtana Kalevala

MONIKULTTUURISUUS
http://teeitse.punomo.fi/cat/kulttuuri/maailmanympari/pakettimatka-suomi.html


VALMIITA KOOSTEITA

Jyväskylän OKL:n opiskelijoiden laatimia jaksosuunnitelmia monimateriaalisista käsityön kokonaisuuksista

Käsityön materiaalipankki

Suoraan jaksosuunnitelmiin


Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan koulujen sekä taiteen perusopetuksen yhdessä järjestämä Näy! -kilpailu. Tehtävänä suunnitella ja valmistaa käsityö tai teos, joka näkyy pimeässä.


PUNOMON
sivuilta poimittuja esimerkkejä:

Tuotemerkit ja brändit –opetuskokonaisuus
Suunniteltu 5.-6. luokille, mutta muokattavissa myös muille luokka-asteille

Tuulen ääni –opetuskokonaisuus
Suunniteltu 3.-4. luokille, mutta muokattavissa myös muille luokka-asteille. Sisältää integraatioideoita ympäristöoppiin, kuvataiteeseen, musiikkiin ja äidinkieleen

Revontulet –opetuskokonaisuus
Suunniteltu 1.-2. luokille, mutta muokattavissa myös muille luokka-asteille

Valot, värit ja koti –opetuskokonaisuus
Suunniteltu 3.-4. luokille, mutta muokattavissa myös muille luokka-asteille