Viikko 49: Nukketeatteria, jouluun valmistautumista ja retki Rantabulevardille
MAANANTAINA saimme koululle Hämeenlinnasta vieraaksi Kuninkaallisen nukketeatterin. Esitys oli nimeltään Susi ja Punahilkka. Olipa hauska esitys. Esitykseen oli koottu monta tuttua satua mukavaksi kokonaisuudeksi. Esityksen jälkeen piirrettiin kuvamuistoja.
TIISTAINA ja KESKIVIIKKONA opeteltiin numeroa kolme. Tehtiin siihen liittyviä tehtäviä älytaululta ja kirjasta.
Keskiviikkona oli myös viimeinen sisäliikuntakerta ennen joululomaa. Saliin oli laitettu renkaat, penkkejä, puolapuiden eteen mäenlaskupenkki, palloja, mailoja yms. Lapset jaettiin pieniin ryhmiin, jotka kiersivät eri toimintapiesteeltä toiselle. Lopuksi vielä vapaata liikkumista:) jälleen kiva liikuntakerta.
TORSTAINA lähdettiin Rantabulevardin laavulle retkeilemään. Paloista koottu kartta johdatti meitä herkkuaarteen luo. Lopulta paljastui, että aarre olikin aikuisten repuissa; sieltä löytyi makkaraa, pipareita ja mehua! Ensin lapset ehtivät leikkiä metsässä ennen kuin päästiin makkaranpaisto-puuhiin. Maistuipa aarre hyvältä. Takaisin eskariin tultiin ruokailemaan ja iltapäivällä joulukalenterin jälkeen jatkuivat pienryhmät.
PERJANTAINA askarreltiin tähtiä ja harjoiteltiin joulujuhla-ohjelmaa. Keskusradiosta kuultiin päivänavaus Itsenäisyyspäivään liittyen.

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin