Herätysliikkeet suomessa

RUKOILEVAISUUS:

Se on Suomen evankelis-lutherilaisen kirkon vahvin herätysliike. Se on nykyään jakautunut kahteen haaraan, joiden katto-organisaatioilla toimivat Länsi-Suomen rukoilevaisten yhdistys sekä Suomen rukoilevaisen kansan yhdistys. Liikkeen kannatusaluetta ovat satakunta ja Varsinais-Suomen pohjoisosa.

HERÄNNÄISYYS:

Herännäisyyttä voi kutsua myös körttiläisyydeksi. Se on Pohjois-Savosta ja Pohjanmaalta 1700 luvulla alkunsa saanut yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä toimivista perinteistä herätysliikkeistä. Nykyään herännäisyys on maltillinen ja yleiskirkollinen. Nimitys körttiläisyys ja körtti tulevat halventavasta nimityksestä, joka liittynee heränneiden miesten käyttämään mustaan tai harmaaseen takkiin ja sen takaliepeiden kolmeen halkioon.

EVANKELISUUS:

EVankelinen herätysliike on yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä toimivista herätysliikkeistä. Historiallisesti evankelinen herätysliike kuuluu niin sanotun uusluterilaisuuden piiriin. Liikkeen pääuoman suomenkielinen kattojärjestö on Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys, jolla on ruotsinkielinen sisarjärjestö Svenska Lutherska Evangeliföreningen. Evankelisen herätysliikkeen laulukirja on Siionin kannel.

LESTADIOLAISUUS:

Se on konservaatinen, pietistis- ja herrnhutilaisvaikuitteinen 1800-luvun puolivälissä syntynyt luterilaisuuden herätysliike, jonka eri suuntauksilla on kannattajia pääasiassa Suomessa, Norjassa, Pohjois-Amerikassa, Ruotsissa, Venäjällä ja Virossa. Pienempiä ryhmiä on muun muassa Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja Keski-Euroopassa. Lestadiolaisuus on Pohjoismaiden suurin kirkollinen herätysliike. Se toimii Pohjoismaissa evankelis-luterilaisen kirkon sisällä. Se on myös laajimmalle levinnyt Pohjoismaissa syntynyt uskonnollinen liike. Lesdadiolaiset tekevät lähetystyötä 23 maassa. Lestadiolaisuus ja erityisesti vanhollislestadiolaisuus on suomalaisten keskuudessa tunnetuin kaikista herätysliikkeistä. Tutkimuksen mukaan 3/4 suomalaisista tuntee lestadiolaisuuden.

lähteet: wikibedia ja tähti 5 oppikirja s. 78-79. kpl. 28.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä