LV 2022-2023

Matti Marjamäen vierailu 27.4.2023

Liikenneturvan kouluttaja Matti Marjamäki kävi pitämässä yläkoululaisille tietoiskun liikenteen vaaroista. Matti oli itse halvaantunut vyötäröstä alaspäin moottoripyöräonnettomuudessa 23-vuotiaana.

Heinävaaran koulu on mukana telkkä 2000 -projektissa

Hankkeen tavoitteena on turvata ja kasvattaa telkkäkantaa lisäämällä telkille 2000 pönttöä luonnollisten pesintäpaikkojen vähetessä.
6lk:n oppilaat valmistivat riistanhoitoyhdistyksen Timo Hattusen johdolla kaksi yhdistyksen lahjoittamaa telkänpönttöä ja asensi ne koulun lähilammille to 6.4. Seuraavaksi pääsemme seuraamaan saadaanko pönttöihin asukkaat jo tänä keväänä.

Waarojen Olympialaiset pe 3.3.2023

Perinteisten Waarojen Wauhtien sijaan koululla kisailtiin toista kertaa Waarojen Olympialaisten merkeissä. Päivän aikana mittelöitiin monissa mielenkiintoisissa ulkolajeissa. Musiikkiohjelmasta vastasi tuttuun tapaan DJ Timpe. Kunnon energiatankkausen takasi laavun makkara- ja mehutarjoilu. Ilmassa oli liikunnan riemua, eikä kelikään jättänyt ketään kylmäksi.

Koulu on kylän sydän ja pihaillat kohtaamisia parhaimmillaan💙

Talvikauden kolmas pihailta vietettiin kauniissa talvi-illassa luistelun, hiihdon, temppuradan ja kahvittelujen merkeissä Kalevalan päivänä 28.2.2023

Reilusti yli satapäinen sakki eri-ikäisiä liikkujia osoitti pihailtojen merkityksen. Hienoa oli huomata, että paikalle oli saapunut monia ensikertalaisia. Heinävaaran pihailtojen tunnelmaa oli aistimassa myös koulun kummi, kasvatus-ja koulutuslautakunnan varapuheenjohtaja Jari Korhonen.

Mistä on pihaillat tehty?

Yhdessä tekemisestä, hyvästä seurasta, liukkaista luistimista, suihkivista suksista, maukkaista leivoksista, vauhdikkaista leikeistä, ystävysten jutuista, yhteisistä tutuista, hymysuista ja punaisista poskista, ilosta ja naurusta. Niistä on pihaillat tehty!

Kiitos kaikille mukana olleille! Erityiskiitokset ysiluokkalaisille kahvion järjestelyistä ja Millalle ja Karoliinalle salin temppuradan järjestelyistä sekä Petrille mainiosta hiihtomaasta!


Ja suuren suuret kiitokset meidän liikunta-alueista vastaaville! Kylläpä meidän passaa liikkua ja liikuttaa lapsia, kun kentät ja baanat ovat priimakunnossa. Joten iso kiitos Markus ja kaverit!

Heinävaaran koulun vanhempaintoimikunta ja Joensuun Nuorisopalvelut

🩷Ystävänpäivä-tapahtuma Heinävaaran koululla 🩷

Heinävaaran koulun vanhempaintoimikunnan, viidennen luokan ja Joensuun Nuorisopalveluiden järjertämässä illassa nautittiin yhdessäolosta, musiikista, kohtaamisista, mukavista peleistä ja leikeistä sekä herkullisista kahvion antimista yli 200 osallistujan voimin. Paikalla oli myös nelijalkaisia ystäviä🐎 🐕tarjoamassa turpa-ja tassuterapiaa. Ilta oli kaikinpuolin onnistunut ja siitä iso kiitos jokaiselle tapahtuman järjestäjälle ja tapahtumaan osallistujalle! 🩷

Pihailtojen merkeissä jatketaan ti 21.2. ja 28.2. Klo 17.30-19.00. TERVETULOA!

Vanhan ajan koulupäivä ti 13.12.

Vanhan ajan koulupäivänä tutustuimme siihen, kuinka koulua käytiin ennen muinoin. Saimme koululle vieraita, jotka siivittivät meidät vuosikymmenten taakse.
Arto Pippuri laulatti vanhojen kansakoululaulujen sävelmin ensimmäisellä tunnilla ja Risto Lätti kierteli luokissa kertomassa omista koulumuistoistaan.
Päivän aikana opiskeltiin vanhaan malliin ilman nykyajan härpäkkeitä mm. kaunokirjoitusta.
Myös Lucia-kulkue vieraili luokissa Lucian päivän kunniaksi.
Tunnistatko opettajat heidän kouluaikaisista valokuvistaan?

Heinävaaran koulun luokat loistavat syksyn pimeydessä✨

Syksyn pimeydessä heijastin luo turvaa ja näkyvyyttä kulkijalle. Nyt onkin aika kaivaa kaappien kätköistä heijastimet esiin ja turvaamaan pieniä ja isoja liikkujia liikenteessä. Heijastin on halpa henkivakuutus oikein käytettynä. Kuvakoosteessa Heinävaaran koulun alaluokkalaisten luokkakuvat pimeydessä. Eikö meillä olekin huikean loistavat luokat?⭐✨✨


Heijastimista tärkeää asiaa liikenneturvalta:
https://www.liikenneturva.fi/liikenteessa/heijastin/#80d5969a

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä