Runoanalyysi - harjoitus

Harjoitus

Ohessa on rockyhtye CMX:n kappaleen Ainomieli (albumilta Aurinko) sanoitus. Tekstin kirjoittaja A. W. Yrjänän mukaan se käsittelee hänen läheisen ystävänsä kuolemaa.

Tiedostossa teksti on kahteen kertaan ja jälkimmäinen niistä on jaoteltu asioihin (virkkeisiin), joista lyriikka koostuu. Asioita eli virkkeitä on yhteensä 17. Tehtäväsi on pyrkiä selvittää, mitä jokainen asia kertoo tekstin varsinaisesta aiheesta. Pyri siis löytämään jokaisesta asiasta yhteys tekstin teemaan eli kuolemaan. Huomaa, että käytännössä jokaisessa kohdassa (asiassa) kirjoittaja on käyttänyt kielikuvia eli metaforia. Jotta teksti varsinaisesti "aukeaa" lukijalle, pitää ne osata ymmärtää oikein. Muista, että kielikuvia ei pidä tulkita kirjaimellisesti - esimerkiksi sanoituksen "vallankumouksesi hedelmät" -kohdassa ei oikeasti ole kyseessä hedelmistä. Lisätietoa metaforista löydät täältä.

Kaikki 17 asiaa siis liittyvät tekstin teemaan eli läheisen ihmisen kuolemaan. Asiat ymmärtämällä tekstistä syntyy kokonaiskuva kirjoittajan näkemyksestä aiheeseen. Jos tekstistä pitäisi tehdä runoanalyysi, tehtävänanto olisi seuraavanlainen: A.W. Yrjänän kirjoittama rocklyriikka Ainomieli kertoo läheisen ystävän kuolemasta ja siihen liittyvistä tuntemuksista. Miten tekstissä käsitellään kuolemaa? Minkälaisena kuolema siinä koetaan? Tee lyriikasta runoanalyysi. Otsikoi teksti itse. Voit tehtävää tehdessäsi ajatella tekeväsi runoanalyysia - muodosta siitä siis kokonaiskuva, vaikka sinun ei tällä kertaa ainekirjoitusta kyseisestä tekstistä tarvitsekaan tehdä.

Kuten oppitunnilla mainitsin: Teksti on melko vaikea, joten jos et osaa selittää jokaista tekstin 17 asiaa, ei haittaa. Pääasia on, että yrität tosissasi.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä