Kolumni
Matti Kalliokosken kolumni
Milloin ihminen kokee kuuluvansa joukkoon? Pitäisikö hänen olla samanlainen kuin muut?
Yhden – ja hyvin olennaisen – vastauksen antaa viime viikolla julkistettu Cultura-säätiön selvitys Suomen venäjänkielisistä. Säätiö on perustettu viisi vuotta sitten muun muassa edistämään venäjänkielisten kotoutumista.
Raportti nostaa esiin venäjänkielisten nuorten identiteettiä Suomessa tarkastelleen tutkimuksen. Siinä tehtiin tärkeä havainto: on jopa ratkaisevaa, onko väestön enemmistö suopea sille, että nuoret voivat halutessaan säilyttää venäläisen kieli- ja kulttuuri-identiteettinsä.
Jos nuori haluaa säilyttää venäläisyyttään mutta ympäröivä yhteiskunta suhtautuu siihen torjuvasti, tämä heijastuu myös siihen, haluaako nuori samalla olla kansallisuudeltaan suomalainen.
Ristiriitaa ei selvityksen mukaan ollut, jos nuori koki saavansa olla suomenvenäläinen, siis suomalainen, joka pystyy säilyttämään venäjän kielen ja venäläisen kulttuurin osana elämäänsä. Jos nuoren piti valita mustavalkoisesti, oliko hän venäläinen vai suomalainen, valinnaksi tuli usein venäläinen Suomessa ja kaupan päälle iso annos epäviihtyvyyttä.
Vastaus on hämmentävän yksinkertainen. Kun saa säilyttää jotain omaansa, on helpompi kuulua yhteisöön.
Jos yhteisö kuitenkin vaatii, että siihen kuuluu vain keskenään samanlaisia ihmisiä, moni joutuu reunalle tai jopa ulkopuolelle. Silloin alkavat houkutella ne ryhmät, jossa oma erityispiirre onkin sisäänpääsyn edellytys.
Näin syntyy kierre, jossa esimerkiksi omasta uskonnollisesta taustasta tulee syrjään joutuneelle uuden yhteisön määrittelijä. Sen nimissä voidaan olla valmiita hyväksymään äärimielipiteitä, jotka aiemmin tuntuivat vierailta.
Kotoutumista Suomeen helpottaa huomattavasti, että osaa suomea tai ruotsia. Silloin pystyy tekemään töitä, asioimaan sekä seuraamaan uutisia ja keskusteluja.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että uuden kotimaan kielten opiskelun vuoksi pitäisi luopua jostain omasta.
Oman kulttuuritaustan ylläpitäminen vahvistaa ihmisen tunnetta siitä, että hän on samalla osa suomalaista yhteiskuntaa.
Mitä useammin ihminen joutuu elämässään kuulemaan, että ei taustansa vuoksi kuulu joukkoon, sitä alttiimpi hän on ulkopuolelta tuleville lupauksille vääryyksien korjaamisesta.
Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimituksen esimies.
Yhden – ja hyvin olennaisen – vastauksen antaa viime viikolla julkistettu Cultura-säätiön selvitys Suomen venäjänkielisistä. Säätiö on perustettu viisi vuotta sitten muun muassa edistämään venäjänkielisten kotoutumista.
Raportti nostaa esiin venäjänkielisten nuorten identiteettiä Suomessa tarkastelleen tutkimuksen. Siinä tehtiin tärkeä havainto: on jopa ratkaisevaa, onko väestön enemmistö suopea sille, että nuoret voivat halutessaan säilyttää venäläisen kieli- ja kulttuuri-identiteettinsä.
Jos nuori haluaa säilyttää venäläisyyttään mutta ympäröivä yhteiskunta suhtautuu siihen torjuvasti, tämä heijastuu myös siihen, haluaako nuori samalla olla kansallisuudeltaan suomalainen.
Ristiriitaa ei selvityksen mukaan ollut, jos nuori koki saavansa olla suomenvenäläinen, siis suomalainen, joka pystyy säilyttämään venäjän kielen ja venäläisen kulttuurin osana elämäänsä. Jos nuoren piti valita mustavalkoisesti, oliko hän venäläinen vai suomalainen, valinnaksi tuli usein venäläinen Suomessa ja kaupan päälle iso annos epäviihtyvyyttä.
Vastaus on hämmentävän yksinkertainen. Kun saa säilyttää jotain omaansa, on helpompi kuulua yhteisöön.
Jos yhteisö kuitenkin vaatii, että siihen kuuluu vain keskenään samanlaisia ihmisiä, moni joutuu reunalle tai jopa ulkopuolelle. Silloin alkavat houkutella ne ryhmät, jossa oma erityispiirre onkin sisäänpääsyn edellytys.
Näin syntyy kierre, jossa esimerkiksi omasta uskonnollisesta taustasta tulee syrjään joutuneelle uuden yhteisön määrittelijä. Sen nimissä voidaan olla valmiita hyväksymään äärimielipiteitä, jotka aiemmin tuntuivat vierailta.
Kotoutumista Suomeen helpottaa huomattavasti, että osaa suomea tai ruotsia. Silloin pystyy tekemään töitä, asioimaan sekä seuraamaan uutisia ja keskusteluja.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että uuden kotimaan kielten opiskelun vuoksi pitäisi luopua jostain omasta.
Oman kulttuuritaustan ylläpitäminen vahvistaa ihmisen tunnetta siitä, että hän on samalla osa suomalaista yhteiskuntaa.
Mitä useammin ihminen joutuu elämässään kuulemaan, että ei taustansa vuoksi kuulu joukkoon, sitä alttiimpi hän on ulkopuolelta tuleville lupauksille vääryyksien korjaamisesta.
Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimituksen esimies.