PS5 Yksilöllinen ja yhteisöllinen ihminen (2op)

Opintojakson kuvaus ja laaja-alaisen oppimisen tavoitteet 

Opintojaksolla tarkastellaan persoonallisuutta moniulotteisesti. Erityisinä teemoina ovat älykkyys, luovuus ja ihminen yhteisön jäsenenä. Psykologisen tutkimuksen osa-alueista perehdytään erityisesti persoonallisuuden ja älykkyyden tutkimusmenetelmiin sekä sosiaalipsykologiseen tutkimukseen. Laaja-alaisen osaamisen tavoitteista opintojaksolla korostuu eettisyys ja ympäristöosaaminen sekä globaali- ja kulttuuriosaaminen. Eettisyys- ja ympäristöosaaminen liittyvät erityisesti persoonallisuustutkimukseen ja persoonallisten vahvuuksien sekä arvojen tiedostamiseen. Globaali- ja kulttuuriosaaminen liittyy opintojakson sosiaalipsykologisiin osaamistavoitteisiin, esimerkiksi opiskelijan maailmankuvaa laajentavaan kulttuurisen moninaisuuden ymmärtämiseenOpintojaksolle mahdollisia soveltuvia työtapoja ovat esimerkiksi tutkiva oppiminen, esitelmät, videon tekeminen, pelit, opitun tiedon hallintaa sekä analysointi, - arviointi- ja soveltamistaitoa kehittävät kirjoitustehtävätja muut opiskelijalähtöiset työskentelytavat. 

Tavoitteet 

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija 

  • osaa kuvailla yksilöllisten ominaisuuksien eroja ja niiden geneettistä perustaa 
  • osaa tarkastella persoonallisuutta kokonaisuutena eri näkökulmista ja soveltaa tätä tietoa omien vahvuuksien ja kehittämiskohteiden tunnistamisessa 
  • osaa kuvailla yksilöllisiä eroja älykkyydessä ja luovuudessa 
  • osaa tarkastella sosiaalisen ympäristön ja kulttuurin merkitystä yksilön toimintaan 
  • ymmärtää ihmisen toimintaa persoonallisuuden, sosiaalisen ympäristön ja kulttuurin vuorovaikutuksen näkökulmasta 
  • osaa soveltaa psykologian tietoja erilaisuuden ymmärtämiseen ja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen 
  • osaa kuvailla ja arvioida yksilöllisten erojen tutkimuksen psykologisia arviointimenetelmiä.  

Keskeiset sisällöt 

Perimän, kulttuurin ja sosiaalisen ympäristön merkitys persoonallisuuden kehittymiseen 

  • persoonallisuuden pysyvyys ja muuttuvuus 
  • perustietoa käyttäytymisgenetiikasta  

Persoonallisuuden tarkastelu eri näkökulmista 

  • temperamentti 
  • piirreteoreettinen näkökulma  
  • motivaatio  
  • yksilölliset tulkinta- ja toimintatyylit  
  • identiteetin ja persoonallisuuden narratiivinen tarkastelu 

Älykkyys ja luovuus osana ihmisen toimintaa 

  • älykkyyden määritelmiä 
  • älykkyyden mittaaminen ja siihen liittyvät haasteet 
  • perimän ja ympäristön vuorovaikutus älykkyydessä 
  • luovuuden määritelmiä ja luovuuteen liittyviä tekijöitä  

Kulttuurin ja sosiaalisen ympäristön vaikutus ihmisen toimintaan 

  • tiedonkäsittely sosiaalisissa tilanteissa: stereotypioiden, attribuutioiden, asenteiden ja ennakkoluulojen muodostuminen 
  • esimerkkejä sosiaalisuuden hermostollisesta perustasta 
  • ryhmän merkitys yksilölle ja ryhmien väliset suhteet 
  • tilannetekijöiden vaikutus yksilöön ja ryhmään 
  • kulttuurien eri ulottuvuuksia 
  • esimerkkejä kulttuurin vaikutuksesta ajatteluun ja käyttäytymiseen 
  • esimerkkejä yksilöiden ja yhteisöjen toiminnasta kestävän tulevaisuuden rakentamisessa 

Psykologinen tutkimus 

  • yksilöllisten erojen tutkiminen 
  • persoonallisuuden ja älykkyyden arviointimenetelmät 
  • reliabiliteetti ja validiteetti 
  • esimerkkejä kyselyjä, haastatteluja ja testejä hyödyntävistä tutkimuksista 
  • esimerkkejä sosiaalipsykologian tutkimuksista 

Opintojakson arviointi

Opiskelijan tietojen ja taitojen kehittymistä tuetaan koko opintojakson ajan soveltaen monipuolisia arviointimenetelmiä. Arviointi kohdistuu opintojakson tavoitteiden saavuttamiseen sekä laaja-alaisen osaamisen kehittymiseen.

Opintojaksolla toteutetaan sekä formatiivista että summatiivista arviointia, painottaen opintojakson keskeisiä tavoitteita ja sisältöjä. Formatiivinen arviointi on lähinnä opiskelijaa opinnoissa eteenpäin, tavoitteiden saavuttamista kohti auttavaa, ei dokumentoitavaa palautetta. Formatiivista arviointia toteutetaan jakson aikana ohjaavalla ja kannustavalla palautteella. Summatiivinen arviointi kohdistuu opiskelijan tiedonhallintaan sekä opitun tiedon
arviointi-, analysointi- ja soveltamiskykyyn, ja se perustuu todennettuun näyttöön siitä, kuinka hyvin opiskelija on saavuttanut opintojaksolle asetetut tavoitteet.

Opintojakso arvioidaan numeraalisesti, asteikko 4-10.