Hyviksen terveiset

Mikä ihmeen hyvis?

Hyvis eli hyvinvointiohjaaja on aikuinen, jonka tehtävänä on tukea oppilaiden hyvinvointia koulun arjessa. Hammaslahden koulussa hyviksenä työskentelen minä, Salla. Työparina minulla mukana loikkivat Sampo sekä Sauli sammakot.

Me Sampon kanssa seikkaillaan ympäri koulua ja meidät voi löytää esimerkiksi käytäviltä juttelemassa oppilaille tai saatat bongata meidät oppilaiden keskeltä oppitunnilla. Hyvinvointiohjaajana autan oppilaita asioissa kuin asioissa - saatetaan yhdessä pohtia ratkaisuja matematiikan tunnilla tai etsiä hukattua sisätossua naulakoiden alta. Joskus taas pohditaan porukalla ratkaisuja asioihin, jotka eivät selvinnetkään ihan keskenään. Hyvinvointiohjaajana minun tehtäväni on olla läsnä, antaa aikaa ja kuunnella.

Hyviksenä olen myös mukana järjestämässä koulun tapahtumia, teen yhteistyötä muiden aikuisten kanssa ja teen parhaani tehdäkseni oppilaiden ideoista totta.

Minuun saa yhteyttä pääsääntöisesti koulupäivän aikana puhelimitse (myös Whatsapp), Wilmasta tai sähköpostitse. Minulla on myös insta-tili, jonne päivittelen koulun tapahtumia sekä vinkkaan muiden toimijoiden toiminnasta.

Kenelle voin jutella? Vinkkejä hyödyllisistä keskustelupalstoista nuorille.

Netti on pullollaan erilaisia keskustelu ja tukisivustoja. Jos sinulla on mielessä jokin asia ja haluaisin keskustella siitä aikuisen tai jonkun ammattilaisen kanssa, ovat nämä sivustot siihen hyvä apu. Muista, että myös koululta löytyy apua ja tukea tilanteeseesi esim. kuraattori, psykologi ja hyvinvointiohjaaja ovat olemassa sinua varten.

Onks tää normaalia?

https://normaali.fi/

  • Sivustolla huolitesti ja chat, jossa voi keskustella ammattilaisen kanssa. Chat auki Ma 10-16, Ti 10-18, Ke 10-18, To 10-18 ja Pe 10-16


Nuortennetti:

https://www.nuortennetti.fi/keskustelut/

  • Nuortennetti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton ylläpitämä sivusto, josta löydät mm. ihmissuhteisiin, kouluun, kiusaamiseen ja mielenterveyteen liittyvää tietoa. 
  • Sivusto on suunnattu noin 12−18-vuotiaille nuorille. Nuortennetissä on mahdollista osallistua yleiseen keskusteluun ja chattiin tai kirjoittaa nettikirjepalvelun kautta kirje, johon vastaa vapaaehtoistyötä tekevä aikuinen. 
  • Nuortennetin yhteydessä toimii myös Lasten ja nuorten puhelin, johon soittaminen on täysin maksutonta.Puhelin päivystää numerossa 116 111, ma−pe klo 14−20 ja la−su klo 17−20. 

Nuorten mielenterveystalo: 

https://www.mielenterveystalo.fi/nuoret/Pages/default.aspx 

  • Nuorten Mielenterveystalo tarjoaa asiallista ja luotettavaa tietoa nuoruusiän tyypillisimmistä mielenterveyden häiriöistä ja ongelmista, niiden tunnistamisesta, hoidosta sekä sopiviin palveluihin ohjautumisesta

Nuortenlinkki 

https://nuortenlinkki.fi/ 

Nuorten oma verkkopalvelu, jossa aiheina mm. päihteet tai päihteettömyys, pelaaminen, masennus, kiusaaminen ja paljon muuta! 

Netari 

https://www.netari.fi/ 

  • Netari on Pelastakaa Lasten ylläpitämä verkkonuorisotalo, jossa voit tavata muita nuoria sekä jutella nuorisotyöntekijöiden ja vapaaehtoisten luotettavien aikuisten kanssa. 

Nuortenelämä 

http://www.nuortenelama.fi/ 

  • Nuortenelämä.fi -sivustolta voit kysyä eri alojen asiantuntijoilta esimerkiksi ihmissuhteisiin, koulunkäyntiin ja terveyteen liittyvistä asioista. Sivustolta löydät myös kiinnostavaa tietoa muun muassa hyvinvointiin, talouden hallintaan ja aikuistumiseen liittyen. 

Tukinet 

https://tukinet.net/ 

  • Tukinetistä löydät palveluita, joiden tarkoituksena on ihmisen auttaminen, tuen tarjoaminen sitä tarvitseville ja kokemusten jakaminen. Tukinetin teemojen kautta voit tutustua sinua koskettaviin aiheisiin, osallistua ryhmächatteihin tai kahdenkeskisiin chatteihin, ottaa osaa ryhmäkeskusteluihin tai saada henkilökohtaisen tukihenkilön.

Sekasin chat 

https://sekasin247.fi/ 

  •  Sekasin-chatissa voi keskustella mistä tahansa mieltäsi askarruttavasta kysymyksistä ja aiheista. Pääset keskustelemaan nimettömänä, kahden kesken koulutettun vapaaehtoisen ja ammattilaisen kanssa. Sekasin-chat on auki joka päivä klo 7-24 ja viikonloppuisin klo 15-24.

5 tapaa mielen hyvinvointiin - eli kuinka tukea omaa mielenterveyttä arjessa

5 tapaa mielen hyvinvointiin ovat tekoja, jotka edistävät mielen hyvinvointia. Nämä viisi tapaa: Pidä yhteyttä, Liiku hyvä mieli, Nauti hetkestä, Opi uutta, Tee hyvää – auttavat meitä jokaista huolehtimaan omasta mielen hyvinvoinnistamme pienillä arjen teoilla.



Lähteet ja lisää tietoa:
https://www.nyyti.fi/viisi-tapaa-mielen-hyvinvointiin/
Five Ways to Wellbeing: Postcards, New Economics Foundation
Five Ways to Wellbeing: A best practice guide [pdf, 2,4 Mt], Mental Health Foundation

Viikkokalenterit ja lukujärjestykset arjessa apuna.

Yhdessä suunniteltu viikkokalenteri voi auttaa sopeutumaan uudenlaiseen arkeen. Kalentereita ja lukujärjestyksiä voi askarrella itse, tai napata vaikka netistä valmiin pohjan. Alla kaksi linkkiä valmiisiin viikkokalenteri-/lukujärjestyspohjiin:

  1. Oppi & ilo, viikkokalenteri ja tekemisvinkit kalenteriin: https://www.oppijailo.fi/suunnitelkaa-viikkokalenteri/
  2. Neuvokas perhe, meidän perheen lukujärjestys: https://neuvokasperhe.fi/meidan-perheen-lukujarjestys/

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä