Jämsän kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma

Paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma on laadittu Jämsän ja Kuhmoisten seutukunnallisena yhteistyönä. Jämsän varhaiskasvatussuunnitelma laaditaan sekä kunnallista että yksityisiä varhaiskasvatuksen järjestäjiä ja toimintamuotoja koskevaksi asiakirjaksi, jonka rakenne ja asioiden käsittelyjärjestys pohjautuvat valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin. Varhaiskasvatussuunnitelma laaditaan Jämsässä suomen kielellä ja sen julkaisutapa on sähköinen.

Paikallista varhaiskasvatussuunnitelmaa täydennetään pedagogisen tiimikirjan avulla. Pedagoginen tiimikirja on muodoltaan sähköinen ja toimii Teams-ympäristössä. Tiimikirja koostuu kahdesta, toisiinsa kiinteästi liittyvästä osasta: tiimisopimuksesta sekä ryhmävasusta. Tiimikirja on tiimin tärkeä työväline, jonka avulla varhaiskasvatusta suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan yhdessä sovittujen toimintatapojen ja käytänteiden kautta. Yhteisten arvojen ja lasten edun pohjalta sovitut toimintatavat ja käytänteet kirjataan tiimisopimukseen, jotta niitä on mahdollista arvioida ja päivittää. Ryhmävasu on lasten varhaiskasvatussuunnitelmien pohjalta koottu työkalu, joka luo kokonaiskuvan lapsiryhmän lasten vahvuuksista ja mielenkiinnonkohteista, vasuihin kirjatuista tavoitteista sekä niihin liittyvistä menetelmistä. Ryhmävasusta käy ilmi jokaisen lapsen yksilölliset tarpeet ja sovitut toimintatavat niihin vastaamiseksi. Ryhmävasu toimii myös hyvänä perehdytyksen työkaluna työntekijätilanteen muuttuessa. Ryhmävasusta ilmenee, millaisia käytänteitä on sovittu lapsiryhmän arkeen esim. ruokailuihin, siirtymätilanteisiin, pienryhmätoimintaan, oppimisen eri osa-alueisiin ja lasten osallisuuteen.

Varhaiskasvatussuunnitelmatyöryhmässä on ollut edustus kaikista varhaiskasvatuksen ammattiryhmistä. Lisäksi työskentelyyn osallistui Jämsän seurakunnan ja Kuhmoisten kunnan edustaja. Työryhmän työskentelyä on ohjannut ohjausryhmä, johon on kuulunut varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen edustajia.

2017:
  • Jämsän kaupungin varhaiskasvatuksen henkilöstö on lukenut ja kommentoinut Varhaiskasvastussuunnitelman perusteita.
  • Varhaiskasvatuksen henkilöstölle on järjestetty koulutuspäivä maaliskuussa 2017.
  • Varhaiskasvatuksessa olevien lasten huoltajille on järjestetty vanhempainilta, josta virinneet ajatukset ja toiveet on otettu huomioon vasua laadittaessa. Vanhempainillan materiaali on myös lähetetty kaikille varhaiskasvatuksessa olevien lasten huoltajille.
  • Varhaiskasvatussuunnitelmatyöskentelyyn on osallistunut sekä esi- että perusopetuksen edustajia.
  • Sosiaali- ja terveystoimen asiantuntijat ovat kommentoineet Varhaiskasvatussuunnitelman perusteita. 


2018:

  • Jämsän varhaiskasvatukseen on muodostettu varhaiskasvatussuunnitelman paikallinen suunnittelu- ja jalkauttamisryhmä, VAPSU, joka koostuu yksiköiden vasu-vastaavista, varhaiskasvatuksen erityisopettajista ja alue-esimiehistä. Työryhmä kokoontuu säännöllisesti ja sen tehtävä on viedä uusi varhaiskasvatussuunnitelma käytäntöön ja arvioida sen toteutumista.
  • Kaikissa päiväkotiyksiköissä ja perhepäivähoidossa järjestetään vasukahviloita, joissa keskustellaan varhaiskasvatussuunnitelman mukaisista teemoista.

2019:

  • Huoltajille tehtiin kysely heidän mielipiteistään Jämsän varhaiskasvatuksen suhteen. Aineistoa on käytetty arvoperustan päivittämiseen.
  • Henkilöstö on lukenut ja kommentoinut Jämsän paikallista varhaiskasvatussuunnitelmaa (2017) uuden paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman päivityksen pohjaksi.
  • Henkilöstö on tiimeissä käynyt läpi varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden arvoperustan sekä keskustellut ja kirjannut tärkeäksi kokemansa arvot. Kirjaukset on hyödynnetty paikallisen suunnitelmaan arvoperustaa päivitettäessä.
  • Lapset ovat pelanneet kasvattajien kanssa Mitä pidät päiväkodista? -peliä, jonka pohjalta on kerätty lasten näkemyksiä varhaiskasvatuksesta
  • Sosiaali- ja terveystoimen yhteistyökumppanit ovat lukeneet ja kommentoineet osia varhaiskasvatussuunnitelmasta


2022:
  • Huoltajille tehty kysely heidän osallisuudesta ja yhteistyöstä varhaiskasvatuksessa
  • Lapset ovat Jämsän päiväkodeissa pelanneet Mitä pidät päiväkodista- peliä, jonka avulla selvitettiin lasten ajatuksia ja kokemuksia varhaiskasvatuksesta
  • Sosiaali- ja terveysalan yhteistyökumppanit ovat lukeneet ja kommentoineet paikallista varhaiskasvatussuunnitelmaa


Jämsän varhaiskasvatussuunnitelman laadintaa ovat ohjanneet:

Jämsän kaupungin kotouttamisohjelma 2016
Jämsän kaupungin visio ja strategia
Jämsän kaupungin esiopetussuunnitelma
Jämsän kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma
Varhaiskasvatusyksiköiden turvallisuussuunnitelmat
Varhaiskasvatuksen koulutussuunnitelma
Jämsän varhaiskasvatuksen laatukäsikirja 


Varhaiskasvatussuunnitelmaa kehitetään tarpeen mukaan, esimerkiksi lakimuutosten yhteydessä.