Siirtymäkäytännöt Jämsässä
Lapsen ensimmäinen siirtymävaihe alkaa, kun lapsi aloittaa varhaiskasvatuksen. Tämä on merkittävä vaihe lapsen elämässä ja tähän merkitykselliseen siirtymään halutaan Jämsässä panostaa. Mitä paremmin lapsen kasvu- ja kehitysympäristöissä tehdään yhteistyötä, sitä todennäköisemmin lapsen opinpolusta luodaan turvallinen, sujuva ja eheä. Ensimmäinen kontakti perheeseen ja lapseen luovat pohjan lapsen opinpolulle ja elinikäiselle oppimiselle. Tällöin luodaan yhteinen näkemys lapsen kasvuun, kehittymiseen ja oppimiseen. Lapsen aloittaessa varhaiskasvatuksessa lapsi käy huoltajansa kanssa tutustumassa varhaiskasvatuspaikkaan, henkilöstöön ja tulevaan lapsiryhmään. Tutustumiskäynneillä varhaiskasvatuksen henkilöstö kertoo huoltajille varhaiskasvatuksen tavoista ja käytänteistä sekä keskustelee huoltajan kanssa yhteistyöhön liittyvistä asioista. Lapsen varhaiskasvatuksen aloituksen yhteydessä käydään aloituskeskustelu, jonka tarkoituksena on tutustua lapseen, hänen tapoihin ja tottumuksiin sekä kuulla huoltajien toiveita ja odotuksia.
Lapsen siirtyessä varhaiskasvatuksessa yksiköstä tai ryhmästä toiseen tai varhaiskasvatuksesta esiopetukseen on mahdollista pitää siirtopalaveri, jossa ovat mukana huoltaja, lähettävän ja vastaanottavan tahon työntekijä, mahdollisesti lapsi ja tarvittaessa muu yhteistyökumppani. Siirtopalaveri voi olla osa lapsen vasukeskustelua tai erikseen järjestetty keskustelu. Mahdollisuuksien mukaan keskustelu voidaan käydä myös lapsen kotona. Siirtymävaiheissa korostuu hyvä yhteistyö huoltajien ja varhaiskasvatushenkilöstön välillä. Päiväkodissa henkilöstö siirtää lapsen varhaiskasvatuksen tai esiopetuksen kannalta välttämättömät tiedot tulevan ryhmän henkilöstölle. Tiedonsiirto siirtymätilanteissa suunnitellaan yksilöllisesti kunkin lapsen ja perheen tarpeiden mukaisesti.