Kokous 23.11.
Tänään oppilaskunnan hallituksen kokouksessa seuraavia asioita:
- Välituntipiha-asia on toistaiseksi jäissä, ennen kuin saamme oikeat ihmiset kiinni. Toiveet uusista välituntivälineistä ja vanhojen korjaamisesta on kuitenkin rekisteröity, ja asian eteen työskennellään.
- Kävimme kouluruokakyselyn läpi. Selkeimmin esiin nousi se, että kuudennella luokalla on todella vähän aikaa syömiseen. Tähän toivottaisiin muutosta. Lisäksi huomasimme, että kaikki luokat eivät ole ehtineet pyyhkimään pöytiä oman ruokavuoronsa jälkeen, jolloin pöydät ovat sotkuisia seuraavan ryhmän tullessa syömään. Tähän toivottaisiin muutosta.
- Päivitimme tapahtumakalenteriamme. Näillä näkymin piirustuskilpailu pyöräytetään käyntiin marras-joulukuun vaihteessa, kokoustamme asiasta ensi maanantaina. Emma-ope lupasi selvittää mahdollisuutta jonkinlaiselle liikuntaradalle joulukuulle, pikkujoulupäivän yhteyteen. Tammikuussa järjestämme lukumaratonin, josta ei vielä ole tarkempia suunnitelmia. Toukokuuksi on suunniteltu siivouspäivää.
- Listasimme vielä asioita, joiden hallituksen jäsenet kokevat lisäävän hyvinvointiaan koulussa. Esiin nousivat monipuoliset oppitunnit sekä liikuntamahdollisuudet koulussa. Hankalaksi koettiin se, että (etenkin 6. luokan kohdalla) ruokailuaikataulut vähentävät välitunteja.