Kokous 21.9.

Suunnittelimme ulkoliikuntapäivää.
  • Järjestetään viikolla 41.
  • Ulkona olisi liikkumassa 2 luokkaa per oppitunti, esim. 1.-2. luokat ensimmäisellä tunnilla, 3.-4. luokat toisella jne.
  • Alueina koulun piha ja urheilukenttä, toinen luokka toisella alueella, toinen toisella, puolivälissä vaihto.
  • Koulun pihassa olisi vapaata aikaa, urheilukentällä joko kilpailuja tai leikkejä oman valinnan mukaan.
  • Jokainen luokka saisi valita itselleen mieluisan lajin kilpailuosioon. Luokkien edustajat kartoittavat luokissa tätä lajia.
  • Emma-ope lupasi kysellä yhteistyötahoja järjestämään esimerkiksi erilaisia leikkejä niille, jotka eivät halua kilpailla.

Lisäksi oppilaskunnalle on esitetty toivomus liukumäen hankkimisesta koulun pihaan. Hallitus piti tätä hyvänä ajatuksena, koska liukumäkeä ei vielä koulun pihasta löydy. Turvallisuuden varmistamiseksi ehdotettiin "putkiliukumäkeä", josta ei voi pudota, sekä jonkinlaista suojaa/pehmustetta liukumäen alle.