Y H T E I S K O U L U N R A K E N N U S
Risto Kaakon esitelmä Tattikoulun arkkitehtuurista Halosenniemessä 21.9.2016
Jämsän yhteiskoulun rakennuksen, ns. tattikoulun vihkiäiset olivat 12. 8. 1908.
En ole tutkinut koulun rakentamiseen johtaneita pöytäkirjoja. Ne olisivat sinällään mielenkiintoinen aihe. Kiintoisaa olisi myös tietää, miten päädyttiin suunnittelijan valintaan. Luultavasti valinta päättyi Yrjö Blomstedtiin siksi, että hänen toimistonsa sijaitsi Jyväskylässä - suhteellisen lähellä.
Miksi ei päädytty Wiivi Lönniin, joka asui myös Jyväskylässä ja oli laajalti tunnettu koulusuunnittelija? Eikö Jämsässä luotettu naisarkkitehtiin? Hänen nimensä suunnittelijana - ja muissakin yhteyksissä - oli varmaan jo kantautunut Jämsäänkin, vaikkei hän valtakunnallisesti ollut mitenkään tunnettu koulusuunnittelijana. Tunnetuimmat olivat
hänen Jyväskylän seminaarille suunnittelemansa koulurakennukset mm. piirustus- ja poikien käsityörakennus, jossa on meille jämsäläisille hyvin tuttuja detaljeja ja muotoja mm. ikkunoissa.
Muuten tunnetuin aikakauden koulusuunnittelija oli arkkitehti Jac Ahrenberg . Hänen tyylinsä suunnittelijana rakentui vielä kertaustyyleihin, mutta uudistuneena. Monet ehkä tuntevat suomalaisen Normaalilyseon Helsingissä, joka on Ahrenbergin suunnittelema. Hän laati myös mallipiirustuksia eri koulutyypeille. Blomstedt vastusti niiden käyttöä. Hänen mielestään koulurakennuksen tulee lähteä paikallisista olosuhteista ja tarpeista.
.
Rakennushistoriallisesti tattikoulu kuului siis 1900-alkuvuosien yleiseen, vallalla olevaan jugendtyyliin. Jämsässäkin oltiin ajanhermolla, mikä tarkoittaa, että ei tukeuduttu vanhoihin kertaustyyleihin niin kuin monella muulla paikkakunnalla siihen aikaan, kun kouluja rakennettiin. Meillähän jugend sitten muuttui nopeasti kansallisromantiikaksi, mutta vain harvat piirteet tattikoulussa kertovat tästä alkavasta kaudesta.
Kun astuin ensimmäisen kerran syksyllä 1943 kouluun ensimmäiselle luokalle, päädyn vankat kiviportaat kaiteineen, valaisimineen ja katoksineen herättivät ainakin minussa ansaittua kunnioitusta. Erityisesti vankat, graniittiset portaat tekivät vaikutuksen. Oli tuntu, että tultiin johonkin tavallisuudesta poikkeavaan maailmaan. Aikaisemmat kouluni olivat olleet vaatimattomia puurakennuksia, jotka sinänsä olivat tarkoituksenmukaisia alkeisopetuksen tyyssijoja. Nyt astuttiin aivan uudelle tasolle opetuksen portailla. Korkeuteen nouseva tattitorni vahvisti tätä tunnetta. Tunsi, että ei ollut kyse aivan tavallisesta rakennuksesta.
Selkeimmät piirteet, jotka viittaavat jugendiin ovat massoittelun vapaus (ei symmetriaa) ja tilasuunnittelun selkeä johdonmukaisuus, vapaana minkään tyylisuunnan pakottavasta hierarkiasta tilojen järjestelyjen suhteen.
Muistikuvani kertovat, kuinka käytännöllisiä olivat koulumme tilaratkaisut. Kun tullaan pääovesta sisään, edessä avautuu tilava eteisaula, jossa liikenne luokkiin on suurimmillaan. Sitten tullaan kapeampaan käytävään, jossa liikkumisen painoarvo on pienempi. Käytävän toisessa päässä on taas laajennettu tila, josta kulku johtaa taas useihin tiloihin ja jossa sijaitsee toinen uloskäynti ja porras yläkertaan. Samasta tilasta oli ovi myös Reposen kansliaan, jonne kutsua joskus odotettiin pelonsekaisin tuntein.
Tähän aulatilaan purkautui myös tarvittaessa juhlasalin yleisö. Juhlasalin päädyssä oli avattava seinä osa viereiseen luokkaan, jota voitiin käyttää näyttämönä tai yleisötilan laajennuksena.
Ikkunoiden muotoilu ja osajako olivat tyypillisiä monelle jugend-rakennukselle. Esimerkiksi Jyväskylän seminaarin piirustus- ja käsityörakennus tarjoaa tästä esimerkin. Samoin yläosastaan kapenevat ikkunat mm. juhlasalissa olivat monen jugend-rakennuksen tunnuksia.
Kun katsomme koulurakennusta ulkoapäin, huomio kiinnittyy voimakkaisiin, pehmeisiin ja tummiin, miltei mustiin kattomuotoihin. Samoin huomaa ulkoseinien kevyen struktuurin eri suuntaisine laudoituksineen sekä laudoitusta jakavine listoituksineen.
Erityisesti tumma katto kontrastina vaalealle rakennukselle antaa kuvan vankasta paikallisuuteen kiinnittyvästä rakennuksesta. Rakennus on kiinni jämsäläisessä silloisessa agraarisessa maaperässä.
Vielä sanoisin muutaman sanan rakennuksen sijainnista tontilla. Tattikoulun sijoitus tontille oli mielestäni ihanteellinen. Ensinnäkin ilmansuunnallisesti rakennus suojasi pohjois- ja koillissivua ja aukeni laajalle, aurinkoiselle eteläsivulle. Kun tuli kouluun kadun puolelta, läpi kuusiaidassa sijainneen portin aukeni edessä laaja pihamaa. Samalla hahmottui rakennuksen kokonaisuus. Huomio oli – tuossa se koulu on. Heti näki missä on pääsisäänkäynti. Sitähän korosti vielä tattitorni. Orientoituminen oli pienimmällekin koululaiselle helppoa.
Uusi rakennus sijoitettiin kadun varteen – ilmeisesti suojaamaan piha-aluetta kasvavan liikenteen melulta. Mutta tämä sijoitus on johtanut siihen, että pääsisäänkäynti on sijoitettu “nurkan“ taakse. Tulija joutuu kiertämään ensin rakennuksen ja sitten etsimään sisäänkäynnin. Se on vielä vedetty “sisään” vaatimattomuuttaan tai siksi, ettei mahdollisimman virastomainen julkisivu rikkoudu katoksilla tai muilla sisäänkäyntiä korostavilla rakennelmilla. Ehkä ajankuva oli se, että oppilaita ei tarvinnut “houkutella“ kouluun vaan tulijoita oli aivan tarpeeksi ja koulu nielaisi ne kitaansa. Julkiseen rakennukseen on perinteisesti kuulunut houkutteleva sisäänkäynti tyyli-ihanteista
riippumatta.
Tunnettu tattitorni on oma lukunsa sinänsä. Sen rakentamiselle tuskin löytyy käytännön syitä. Sen selitystä ja arvoa on haettava symboliikasta. Se oli yleisesti käytetty tunnusmerkki jugend-rakennuksissa, vaikkakaan ei siinä tavassa, jossa se Jämsän yhteiskoulussa esiintyy. Aivan itsenäisenä, kuitenkin rakenteellisesti maasta nousevana elementtinä.
Kattomuoto yhdistää sen sukulaissieluksi muiden rakennusmassojen kanssa.
Jos voisi, olisi hauska kuulla suunnittelijan perustelut ratkaisulle. Eräs reitti tattitornin selitykselle saattaa olla se, että Blomstedt vieraili juuri vähän ennen suunnittelua Emil Wikströmin ateljeessa Sääksmäellä. Ateljee oli hiljattain valmistunut ja siinä oli torni, joka tosin liittyy kiinteämmin rakennuksen massaan kuin tattikoulun tapauksessa. Saattaa olla kaukaa haettu.
Tornilla haluttiin yksinkertaisesti korostaa sitä asemaa, mikä yhteiskoululla Jämsässä oli. Sehän oli ensimmäisiä maalaisoppikouluja maassamme. Korkeuteen osoittava torni on vanhastaan ollut symboli henkisestä kulttuurista (kirkot) tai ylemmyyden tunteesta (rikas rakennuttaja). Yhteiskoulun tuli Jämsässäkin erottua muista julkisista ja suuremmista rakennuksista, kuten kansakouluista, seurojen taloista, kunnantalosta jne.
Miksi sitten tatti ja koko koulurakennus aikanaan purettiin? Keskustelua uudesta koulusta käytiin useassa yhteydessä jo 1940-luvulla. Erityisesti rehtori Lahja Reponen tunsi huolta siitä, että vanhat tilat eivät vastanneet uusia tarpeita. Oppilasmäärät olivat toista luokkaa kuin mihin tilat ja erityisesti luokkahuoneet olivat koulua rakennettaessa mitoitettu. Tiedettiin, että esimerkiksi luokkahuoneiden ilmamäärät oppilasta kohden olivat huomattavan alhaiset verrattuna tarpeeseen - puhumattakaan standardeista, joita siihen aikaan jo oli olemassa, - koulukeittolan järjestäminen oli mahdottomuus jne.
Koulun teinikunta ja opettajat järjestivät jo 1940-luvulla vappumatineoita uuden koulun rakennusrahaston keräämiseksi. Ehkäpä niillä jokunen ropo saatiin kasaan. Joka tapauksessa vanhan kunnianarvoisan tattikoulun purkamista pidettiin - ja pidetään edelleen
kulttuurivihamielisenä tekona. Ehkäpä eräänlaista kompromissia olisi voitu harkita. Tällä purkamisen saralla kunnostauduttiin muuallakin Suomessa 1950- ja 1960-luvuilla. Usein syistä. joita nykypäivänä on vaikea käsittää, varsinkin silloin, kun ne perustuivat pelkästään taloudellisiin laskelmiin.
Minulla on ilmavalokuva, jossa näkyy sekä vanha että uusi koulu. Kun vertaa uutta ja vanhaa,
tuntuu kuin olisi rinnakkain jämsäläinen kulttuurirakennus ja valtion 1950 -1960 lukujen standardivirastotalo. Julkaisun “Meidän koulu“ kannessa tämä ristiriita on hyvin nähtävissä.
Lopuksi lainaan ystävääni ja luokkatoveriani Antti Hassia. Hän kirjoitti Koillis-Hämeessä 2005 mm. seuraavasti: “Kouluni lopullista purkamista (tatti oli purettu jo aikaisemmin) pidän vain häpeällisen teon häivyttämisenä näyttämöltä. Talon purkajat eivät olleet tarinan pääkonnia. He olivat vain paikallistason sokeita ja mykkiä lavastemiehiä paljon vakavammassa murhenäytelmässä. Se kertoo taidekasvatusaatteen katoamisesta Suomen kouluissa, jotka ovat cygnaeuslaisen kansakoulun perillisiä.”
Näihin koviin sanoihin lopetan tämän pienen juttuni. Kuitenkin - kaikesta huolimatta - päällimmäisenä on nostalginen tunne siitä, mikä vanhassa koulussani minua koskettaa ja mikä on kulkenut mukanani halki elämän eri vaiheitten.
P. S.
Lopuksi eräs aforisto (aforistot ovat Riston kirjoittamia aforismeja):
Ajatelkaa ihmiset, jos Jämsän yhteiskoulua ei olisi ollut, mitä meillä nyt sitten vanhana olisi muistelemista.
Jämsän yhteiskoulun rakennuksen, ns. tattikoulun vihkiäiset olivat 12. 8. 1908.
En ole tutkinut koulun rakentamiseen johtaneita pöytäkirjoja. Ne olisivat sinällään mielenkiintoinen aihe. Kiintoisaa olisi myös tietää, miten päädyttiin suunnittelijan valintaan. Luultavasti valinta päättyi Yrjö Blomstedtiin siksi, että hänen toimistonsa sijaitsi Jyväskylässä - suhteellisen lähellä.
Miksi ei päädytty Wiivi Lönniin, joka asui myös Jyväskylässä ja oli laajalti tunnettu koulusuunnittelija? Eikö Jämsässä luotettu naisarkkitehtiin? Hänen nimensä suunnittelijana - ja muissakin yhteyksissä - oli varmaan jo kantautunut Jämsäänkin, vaikkei hän valtakunnallisesti ollut mitenkään tunnettu koulusuunnittelijana. Tunnetuimmat olivat
hänen Jyväskylän seminaarille suunnittelemansa koulurakennukset mm. piirustus- ja poikien käsityörakennus, jossa on meille jämsäläisille hyvin tuttuja detaljeja ja muotoja mm. ikkunoissa.
Muuten tunnetuin aikakauden koulusuunnittelija oli arkkitehti Jac Ahrenberg . Hänen tyylinsä suunnittelijana rakentui vielä kertaustyyleihin, mutta uudistuneena. Monet ehkä tuntevat suomalaisen Normaalilyseon Helsingissä, joka on Ahrenbergin suunnittelema. Hän laati myös mallipiirustuksia eri koulutyypeille. Blomstedt vastusti niiden käyttöä. Hänen mielestään koulurakennuksen tulee lähteä paikallisista olosuhteista ja tarpeista.
.
Rakennushistoriallisesti tattikoulu kuului siis 1900-alkuvuosien yleiseen, vallalla olevaan jugendtyyliin. Jämsässäkin oltiin ajanhermolla, mikä tarkoittaa, että ei tukeuduttu vanhoihin kertaustyyleihin niin kuin monella muulla paikkakunnalla siihen aikaan, kun kouluja rakennettiin. Meillähän jugend sitten muuttui nopeasti kansallisromantiikaksi, mutta vain harvat piirteet tattikoulussa kertovat tästä alkavasta kaudesta.
Kun astuin ensimmäisen kerran syksyllä 1943 kouluun ensimmäiselle luokalle, päädyn vankat kiviportaat kaiteineen, valaisimineen ja katoksineen herättivät ainakin minussa ansaittua kunnioitusta. Erityisesti vankat, graniittiset portaat tekivät vaikutuksen. Oli tuntu, että tultiin johonkin tavallisuudesta poikkeavaan maailmaan. Aikaisemmat kouluni olivat olleet vaatimattomia puurakennuksia, jotka sinänsä olivat tarkoituksenmukaisia alkeisopetuksen tyyssijoja. Nyt astuttiin aivan uudelle tasolle opetuksen portailla. Korkeuteen nouseva tattitorni vahvisti tätä tunnetta. Tunsi, että ei ollut kyse aivan tavallisesta rakennuksesta.
Selkeimmät piirteet, jotka viittaavat jugendiin ovat massoittelun vapaus (ei symmetriaa) ja tilasuunnittelun selkeä johdonmukaisuus, vapaana minkään tyylisuunnan pakottavasta hierarkiasta tilojen järjestelyjen suhteen.
Muistikuvani kertovat, kuinka käytännöllisiä olivat koulumme tilaratkaisut. Kun tullaan pääovesta sisään, edessä avautuu tilava eteisaula, jossa liikenne luokkiin on suurimmillaan. Sitten tullaan kapeampaan käytävään, jossa liikkumisen painoarvo on pienempi. Käytävän toisessa päässä on taas laajennettu tila, josta kulku johtaa taas useihin tiloihin ja jossa sijaitsee toinen uloskäynti ja porras yläkertaan. Samasta tilasta oli ovi myös Reposen kansliaan, jonne kutsua joskus odotettiin pelonsekaisin tuntein.
Tähän aulatilaan purkautui myös tarvittaessa juhlasalin yleisö. Juhlasalin päädyssä oli avattava seinä osa viereiseen luokkaan, jota voitiin käyttää näyttämönä tai yleisötilan laajennuksena.
Ikkunoiden muotoilu ja osajako olivat tyypillisiä monelle jugend-rakennukselle. Esimerkiksi Jyväskylän seminaarin piirustus- ja käsityörakennus tarjoaa tästä esimerkin. Samoin yläosastaan kapenevat ikkunat mm. juhlasalissa olivat monen jugend-rakennuksen tunnuksia.
Kun katsomme koulurakennusta ulkoapäin, huomio kiinnittyy voimakkaisiin, pehmeisiin ja tummiin, miltei mustiin kattomuotoihin. Samoin huomaa ulkoseinien kevyen struktuurin eri suuntaisine laudoituksineen sekä laudoitusta jakavine listoituksineen.
Erityisesti tumma katto kontrastina vaalealle rakennukselle antaa kuvan vankasta paikallisuuteen kiinnittyvästä rakennuksesta. Rakennus on kiinni jämsäläisessä silloisessa agraarisessa maaperässä.
Vielä sanoisin muutaman sanan rakennuksen sijainnista tontilla. Tattikoulun sijoitus tontille oli mielestäni ihanteellinen. Ensinnäkin ilmansuunnallisesti rakennus suojasi pohjois- ja koillissivua ja aukeni laajalle, aurinkoiselle eteläsivulle. Kun tuli kouluun kadun puolelta, läpi kuusiaidassa sijainneen portin aukeni edessä laaja pihamaa. Samalla hahmottui rakennuksen kokonaisuus. Huomio oli – tuossa se koulu on. Heti näki missä on pääsisäänkäynti. Sitähän korosti vielä tattitorni. Orientoituminen oli pienimmällekin koululaiselle helppoa.
Uusi rakennus sijoitettiin kadun varteen – ilmeisesti suojaamaan piha-aluetta kasvavan liikenteen melulta. Mutta tämä sijoitus on johtanut siihen, että pääsisäänkäynti on sijoitettu “nurkan“ taakse. Tulija joutuu kiertämään ensin rakennuksen ja sitten etsimään sisäänkäynnin. Se on vielä vedetty “sisään” vaatimattomuuttaan tai siksi, ettei mahdollisimman virastomainen julkisivu rikkoudu katoksilla tai muilla sisäänkäyntiä korostavilla rakennelmilla. Ehkä ajankuva oli se, että oppilaita ei tarvinnut “houkutella“ kouluun vaan tulijoita oli aivan tarpeeksi ja koulu nielaisi ne kitaansa. Julkiseen rakennukseen on perinteisesti kuulunut houkutteleva sisäänkäynti tyyli-ihanteista
riippumatta.
Tunnettu tattitorni on oma lukunsa sinänsä. Sen rakentamiselle tuskin löytyy käytännön syitä. Sen selitystä ja arvoa on haettava symboliikasta. Se oli yleisesti käytetty tunnusmerkki jugend-rakennuksissa, vaikkakaan ei siinä tavassa, jossa se Jämsän yhteiskoulussa esiintyy. Aivan itsenäisenä, kuitenkin rakenteellisesti maasta nousevana elementtinä.
Kattomuoto yhdistää sen sukulaissieluksi muiden rakennusmassojen kanssa.
Jos voisi, olisi hauska kuulla suunnittelijan perustelut ratkaisulle. Eräs reitti tattitornin selitykselle saattaa olla se, että Blomstedt vieraili juuri vähän ennen suunnittelua Emil Wikströmin ateljeessa Sääksmäellä. Ateljee oli hiljattain valmistunut ja siinä oli torni, joka tosin liittyy kiinteämmin rakennuksen massaan kuin tattikoulun tapauksessa. Saattaa olla kaukaa haettu.
Tornilla haluttiin yksinkertaisesti korostaa sitä asemaa, mikä yhteiskoululla Jämsässä oli. Sehän oli ensimmäisiä maalaisoppikouluja maassamme. Korkeuteen osoittava torni on vanhastaan ollut symboli henkisestä kulttuurista (kirkot) tai ylemmyyden tunteesta (rikas rakennuttaja). Yhteiskoulun tuli Jämsässäkin erottua muista julkisista ja suuremmista rakennuksista, kuten kansakouluista, seurojen taloista, kunnantalosta jne.
Miksi sitten tatti ja koko koulurakennus aikanaan purettiin? Keskustelua uudesta koulusta käytiin useassa yhteydessä jo 1940-luvulla. Erityisesti rehtori Lahja Reponen tunsi huolta siitä, että vanhat tilat eivät vastanneet uusia tarpeita. Oppilasmäärät olivat toista luokkaa kuin mihin tilat ja erityisesti luokkahuoneet olivat koulua rakennettaessa mitoitettu. Tiedettiin, että esimerkiksi luokkahuoneiden ilmamäärät oppilasta kohden olivat huomattavan alhaiset verrattuna tarpeeseen - puhumattakaan standardeista, joita siihen aikaan jo oli olemassa, - koulukeittolan järjestäminen oli mahdottomuus jne.
Koulun teinikunta ja opettajat järjestivät jo 1940-luvulla vappumatineoita uuden koulun rakennusrahaston keräämiseksi. Ehkäpä niillä jokunen ropo saatiin kasaan. Joka tapauksessa vanhan kunnianarvoisan tattikoulun purkamista pidettiin - ja pidetään edelleen
kulttuurivihamielisenä tekona. Ehkäpä eräänlaista kompromissia olisi voitu harkita. Tällä purkamisen saralla kunnostauduttiin muuallakin Suomessa 1950- ja 1960-luvuilla. Usein syistä. joita nykypäivänä on vaikea käsittää, varsinkin silloin, kun ne perustuivat pelkästään taloudellisiin laskelmiin.
Minulla on ilmavalokuva, jossa näkyy sekä vanha että uusi koulu. Kun vertaa uutta ja vanhaa,
tuntuu kuin olisi rinnakkain jämsäläinen kulttuurirakennus ja valtion 1950 -1960 lukujen standardivirastotalo. Julkaisun “Meidän koulu“ kannessa tämä ristiriita on hyvin nähtävissä.
Lopuksi lainaan ystävääni ja luokkatoveriani Antti Hassia. Hän kirjoitti Koillis-Hämeessä 2005 mm. seuraavasti: “Kouluni lopullista purkamista (tatti oli purettu jo aikaisemmin) pidän vain häpeällisen teon häivyttämisenä näyttämöltä. Talon purkajat eivät olleet tarinan pääkonnia. He olivat vain paikallistason sokeita ja mykkiä lavastemiehiä paljon vakavammassa murhenäytelmässä. Se kertoo taidekasvatusaatteen katoamisesta Suomen kouluissa, jotka ovat cygnaeuslaisen kansakoulun perillisiä.”
Näihin koviin sanoihin lopetan tämän pienen juttuni. Kuitenkin - kaikesta huolimatta - päällimmäisenä on nostalginen tunne siitä, mikä vanhassa koulussani minua koskettaa ja mikä on kulkenut mukanani halki elämän eri vaiheitten.
P. S.
Lopuksi eräs aforisto (aforistot ovat Riston kirjoittamia aforismeja):
Ajatelkaa ihmiset, jos Jämsän yhteiskoulua ei olisi ollut, mitä meillä nyt sitten vanhana olisi muistelemista.
Tämän kuvan tekstivastine: (tyhjä tekstivastine)