Avoimuus ja aloitteellisuus

Oppilaita rohkaistaan suhtautumaan uusiin mahdollisuuksiin avoimesti ja toimimaan muutostilanteissa joustavasti ja luovasti. Heitä ohjataan tarttumaan asioihin aloitteellisesti ja etsimään erilaisia vaihtoehtoja. Oppilaita tuetaan tunnistamaan ammatillisia kiinnostuksen kohteitaan sekä tekemään jatko-opintovalintansa perustellusti ja omista lähtökohdistaan, perinteisten sukupuoliroolien ja muiden roolimallien vaikutukset tiedostaen.

Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulu kannustaa oppilaita tavoitteellisuuteen, yritteliäisyyteen ja vastuullisuuteen jokapäiväisessä koulutyössä. Oppilaiden yhteistyötaitoja ja pitkäjännitteistä ponnistelua yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi harjoitellaan muun muassa leirikoulujen ja opintomatkojen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Yrittäjyyteen ja yrittäjämäiseen toimintatapaan tutustutaan esimerkiksi Yrityskylä-toiminnassa ja muussa yritysyhteistyössä.