LUO5 Aistien maailma (2 op)

Tavoitteet ja sisällöt

Opintojaksolla käsitellään monipuolisesti ihmisen ja muiden eliöiden aisteja niin fysiikankemian kuin biologiankin
näkökulmistaTeoreettisen tarkastelun lisäksi oppitunneilla tehdään erilaisia aistikokeita ja mahdollisuuksien mukaan
toteutetaan jokin vierailukäyntiOsa oppitunneista voi olla varsinaisen kouluajan ulkopuolella


Laaja-alainen osaaminen

Laaja-alaisen osaamisen osa-alueista korostuvat hyvinvointiosaaminen sekä monitieteinen ja luova osaaminen. Laaja-alaisen osaamisen taitoja kehitetään esimerkiksi kytkemällä aistielinten rakenne ja toiminta ihmisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Monitieteinen ja luova osaaminen kehittyy erilaisten tutkimusten ja luonnontieteellisen tiedon rakentumisen myötä.  


A
rviointi 

Opintojakso arvioidaan painottaen sen keskeisiä tavoitteita ja sisältöjä. Opetuksen ja opiskelun aikana annettu palaute auttaa opiskelijaa tiedostamaan ja kehittämään työskentely- ja vuorovaikutustaitojaan tavoitteiden suuntaisesti. Opiskelijan oppimista ja osaamista tuetaan muun muassa itse- ja vertaisarvioinnin keinoin sekä ohjaamalla työskentelyä yksilö- ja ryhmätilanteissa. Opintojakson arviointi perustuu keskeisten käsitteiden osaamiseen, kokonaisuuksien hallintaan, opiskeluaikaiseen monipuoliseen havainnointiin oppitunneilla sekä mahdollisiin kokeisiin ja tuotoksiin. 

Opintojakso arvioidaan asteikolla suoritettu/hylätty

Opintojaksoa ei voi suorittaa itsenäisesti.