Lukujärjestys


Tämä lukujärjestys on voimassa huhtikuun 2026 alusta lähtien. 
4. luokan YK on nyt opiskeltu, joten palautetaan "lainassa ollut" AI-tunti ja vaihdetaan YK:n tunti EN-tunniksi.




Aika monen oppitunnin kohdalla on viivalla erotettuna kaksi eri ainetta tai toisella puolella tyhjä ruutu (=ei koulua). Silloin vasen ruutu on kolmosten tunti ja oikea nelosten. Tyhjän ruudun kohdalla ei ole koulua.

Perjantaina klo 12.30.-13.30. pidän tukiopetuksia. Ne sovitaan aina erikseen tarpeen mukaan.

Lukujärjestyksen sisältö saattaa päivän sisällä muuttua, mutta aineet ovat pääsääntöisesti työjärjestyksen mukaiset. Päivitän tähän aina uuden kuvan, jos tulee suurempia ja jatkuvia muutoksia.


Punainen pompula = Tainan välituntivalvonta
Vihreä pompula = Eeva luokassa
Vaaleanpunainen pompula = erityisopettaja luokassa