Meidän koulumme

Kilpijärven koulu on yksi Iisalmen kaupungin 11 peruskoulusta. Sijaintimme on kaupungin ydinkeskustasta noin 3 kilometriä itä-koilliseen. Koulumme sijainti taajaman laidalla väljällä tontilla vehreän luonnon keskellä mahdollistaa luonnon monipuolisen hyödyntämisen kuitenkin kaikkien palveluiden ollessa helposti saavutettavissa.
Koulumme on juuri valmistunut ja otettu käyttöön 14.3.2022. Koulumme tilat on suunniteltu ja kalustettu helposti muunneltaviksi erilaisiksi oppimisympäristöiksi. Tämä mahdollistaa päivittäin arjessa luontevasti vaihtuvat erilaiset ryhmittelyt sekä yhteisopettajuuden harjoittamisen.

Meillä toimii tänä lukuvuonna luokkatasot 1–6, joilla on yhteensä 195 oppilasta, jotka opiskelevat yhdeksässä yleisopetuksen ryhmässä. Oppilasennusteet tuleville vuosille kertovat koulumme oppilasmäärän pysyttelevän 190–200 oppilaan tietämissä. Päätoimisia opettajia on 15 sekä koulunkäynninohjaajia 6, joista 3 vakituista ja 3 määräaikainen sekä 1 iltapäivätoiminnanohjaaja.

Koulullamme toimii myös esiopetusryhmä. Tuleva esiopetusryhmä sekä 1. ja 2. luokat tulevat toimimaan aktiivisesti yhteistyössä muodostaen joustavan alun koulupolulle Virta-toiminnan merkeissä. Yhteistyössä painottuvat toiminnallisuus, tutkiminen ja kokeileminen sekä elämyksellisyys ja leikki. Lapset toimivat erilaisissa kokoonpanoissa pienryhminä, joissa toimintaa eriytetään suunnitelmallisesti heidän tarpeidensa mukaan. Toiminta perustuu perusopetuksen ja esiopetuksen opetussuunnitelmaan.

Koulumme lukuvuoden 2026-27 painopistealueet



  • Yhteisopettajuuden jatkuva kehittäminen
  • Tiimien toiminnan kehittäminen
  • Esi- ja alkuopetuksen yhteistyön kehittäminen; Virta-toiminta
  • Iltapäivätoiminnan ja esiopetuksen yhteistyö kehittäminen (Vilkkilä-toiminta)
  • Liikunnallisuus osana alakoulun arkea
  • Yrittäjyyskasvatus osana alakoulun arkea
  • Kansainvälisyyskasvatus Erasmus-hankkeen myötä


 Yrittäjyyskasvatus – suunnitelma lukuvuosi 2026-2027

  Syyslukukausi

  • Jokaisella kuukaudella on oma teema, jota jokainen tiimi voi toteuttaa omaan luokka-asteeseensa soveltuvin osin
  • Teemat johdattelevat kohti kevään yhteisiä tapahtumia ja lisäksi näiden myötä kasvatetaan yrittäjämäistä asennetta sekä huomataan omia vahvuuksia, jotka kantavat eteenpäin.
  • syyskuu: kuka minä olen? mitkä ovat vahvuuteni?

    lokakuu: mitä me olemme ryhmänä? harjoitellaan ryhmässä toimimista

    marraskuu: yritän ja uskallan kokeilla myös uusia asioita, teen asiat sitkeästi loppuun saakka

    joulukuu: luovuus kukkimaan, kestävän kehityksen huomioiminen

    Kevätlukukausi

    Tammi-helmikuu suunnitellaan koulumme yrityspäivää. Jokaisessa tiimissä keksitään ja tehdään yrityksiä, joissa muut oppilaat ja lapset sekä koulun henkilökunta pääsee päivän aikana käymään asioimassa. Päivän toteutus Yrityskylä-ideaa lainaten. Pyydämme tapahtumaan mukaan myös lähialueen yrittäjiä vierailulle.

    Tapahtuma järjestetään helmi-maaliskuun aikana koulun muut tapahtumat huomioiden.

    Huhtikuun aikana yritysideoita hiotaan ja suunnitellaan kokonaisuutta kohti touko-kesäkuun Iisalmen tori soi -tapahtumaa, johon osallistumme. Oman koulun yrityspäivä-tapahtuma toimii ikään kuin demona ja harjoituksena kohti tätä kevään huipennusta.

    Tavoitteena siis ”Toukokuussa torille”

    Kansainvälisyyskasvatus Erasmus-hankkeen myötä

    Koulussamme on käynnistynyt Euroopan unionin rahoittama Erasmus+-hanke ajalle 1.6.2026-31.8.2027. Hankkeen tavoitteena on lisätä ja monipuolistaa koulumme kansainvälisyyskasvatusta sekä vahvistaa oppilaiden hyvinvointia tukevia toimintatapoja.

    Kansainvälisyystyötä vahvistetaan rakentamalla yhteistyötä ulkomaisten koulujen kanssa. Tavoitteenamme on ottaa vastaan kansainvälisiä vieraita ja toteuttaa etäyhteistyötä kumppanikoulujen kanssa esimerkiksi kansainvälisyyskerhossa. Näin oppilaat ja henkilöstö saavat mahdollisuuden tutustua eri kulttuureihin, kieliin ja koulutusjärjestelmiin sekä kehittää kansainvälisiä valmiuksiaan.

    Erasmus+-rahoituksen avulla koulumme henkilökunnalla on mahdollisuus osallistua kansainvälisille kursseille eri puolilla Eurooppaa. Lisäksi henkilöstö vierailee muissa Erasmus+-kouluissa tutustumassa niiden toimintamalleihin ja hyviin käytänteisiin. Vierailujen tavoitteena on tuoda kouluumme uusia ideoita kansainvälisyyskasvatukseen ja oppilaiden hyvinvoinnin tukemiseen.

    Lisätietoa Erasmus+ -ohjelmasta: www.oph.fi/erasmusplus

    Kansainvälisyystoiminnan suunnitelmat lukuvuodelle 2026-2027

    • Tietoiskut ja minikyselyt kansainvälisyystoiminnasta ja Erasmus+ -hankkeesta oppilaille pitkin lukuvuotta, erityisesti lokakuussa Erasmus-päivien aikana
    • Tammi-maaliskuussa tiimit tai luokat tutustuvat syvemmin yhteen maahan. Tuotokset esitellään toimintapäivänä muille luokille
    • Kevätjuhlassa teemana kansainvälisyys
    • Kansainvälisten vieraiden vastaanottaminen lukuvuoden aikana
    • Henkilöstön koulutukset ja työnvarjostukset eri Erasmuksen kohdemaissa

      Kilpijärven koulun liikunnan vuosikello 2026 - 2027 

      SYKSY 

      vko 

      Kilpijärven koulun välituntitapahtuma / kuukausikisailu pitkällä välkällä  

      (ke sään salliessa ulkona, ti sisällä) 

       

      Koulun tapahtumat ja turnaukset tai muuta huomioitavaa  

       

      Vastuuhenkilö / -tiimi 

      elokuu 

      34 

       

       

       

       

      35 

      koppipalloskaba liikuntatiimi vs halukkaat oppilaat 

       

      Iiris 

      syyskuu 

      36 

      keppihevospäivä 

      Movet (Janne ja Markku) 

      Lilja ja Jessica 

       

      37 

       

       

       

       

      38 

       

      uinnit 

       

       

      39 

       

      uinnit 

       

      lokakuu 

      40 

      potkulautarun 

       

      Heli 

       

      41 

       

      Norsupalloturnaus 5.lk-opet  

      Anniina, Ellamari ja miniministerit 

       

      42 

      SYYSLOMA  

       

      43 

       

       

       

       

      44 

      Sormilyönnillä verkon yli vanteeseen 

      lentopalloviikko  

      Iiris 

      marraskuu 

      45 

       

       

       

       

      46 

      limbokisa salissa 

       

      Iiris  

       

      47 

       

      Jalisturnaus jalishallilla  

      liikuntatiimi 

       

      48 

      sisävälkät 

       

      Heli ja Pessi 

      joulukuu 

      49 

      hyppynaruhaaste: tee hyppyennätys salissa + kokeile muita temppuja 

       

      Iiris 

       

      50 

      Telinevoimistelurata salissa ke ja to 

       

      Johanna (ke) Iiris (to) 

       

      51 

       

       

       

       

      52 

       

       

       

       

       

      KEVÄT 

      vko 

      Kilpijärven koulun välituntitapahtuma / kuukausikisailu pitkällä välkällä (ke) 

       

      Koulun tapahtumat ja turnaukset tai muuta huomioitavaa 

      Vastuuhenkilö / -tiimi 

      tammikuu 

      1 

       

       

       

       

      2 

       

      Käytäväliikkumisen teemaviikko  

      Jokainen luokka/luokka-aste/solu kehittelee oman tavanomaisesta poikkeavan liikkumistavan käytäväliikkumiseen, esim. varpailla kävely 

       

      3 

       

       

       

       

      4 

      luistelutehtäviä jäällä (pidennetty välitunti klo 9.30-10.15) 

       

      Isla 

      helmikuu 

      5 

       

       

       

       

      6 

       

       

       

       

      7 

       

       

       

       

      8 

      pulkkamäkikisailu 

       

      Iiris ja Heli 

      maaliskuu 

      9 

       

       

       

       

      10 

      HIIHTOLOMA Hiihtokilometrien ilmoitus loman jälkeen Iirikselle 

       

      11 

       

       

       

       

      12 

      pääsiäismunan etsintä (kortti piiloon) 

       

      Iiris 

      huhtikuu 

      13 

       

       

       

       

      14 

       

       

       

       

      15 

      pingiskisailu 

       

      Janne 

       

      16 

       

      uinnit 

       

      toukokuu 

      17 

       

      uinnit 

       

       

      18 

       

       

       

       

      19 

      frisbeegolfkisailu 

       

      Janne 

       

      20 

      perinneleikit 

       

      Heli ja Iiris (huom. maalaus) 

       

      21 

       

      Yleisurheilukisat Sankkurilla 

      Heli varaa kentän, liikuntatiimi 

      kesäkuu 

      22 

       

      Pesisottelu 6.lk-opet 

      liikuntatiimi 

      Liikuntatiimi, aikuiset: Heli, Janne, Johanna ja Iiris; oppilaat: Silva, Isla, Aava, Laura, Jiri R., Luukas, Elias, Jessica, Eino K. ja Lilja. 

      Muita ajatuksia: välituntihaasteviikko, välituntimaraton, villasukkajuoksu, välituntileikki-ideat oppilaiden käyttöön, viikon taukojumppaliike seinälle, toiminnallisten hetkien lisääminen oppitunneilla, porrasskaba, perinneleikit, voiko Move-ruudut maalata seinille? Kiipeilyteline metsään?