Opinnoissa edistymisen seuranta yhteistyössä huoltajien kanssa

Nuorille tarkoitettuun lukiokoulutuksen oppimäärään kuuluvia opintoja järjestettäessä koulutuksen järjestäjän tulee olla yhteistyössä opiskelijoiden huoltajien kanssa. Huoltajille on annettava riittävän usein tietoa opiskelijan työskentelystä ja opintojen edistymisestä. Koulutuksen järjestäjän tulee määräajoin selvittää opiskelijoiden huoltajien näkemyksiä oppilaitoksen ja koulutuksen järjestäjän toiminnasta. (Lukiolaki 714/2018, 31 § 1 mom.)

Opetus- ja ohjaushenkilöstön tulee seurata opiskelijan opintojen etenemistä. Opintojen etenemiseen liittyvistä käytännöistä päätetään paikallisessa opetussuunnitelmassa. Opintojen etenemisen määrittelyllä ei voida kuitenkaan tiukentaa näissä lukion opetussuunnitelman perusteissa määrättyä oppiaineen oppimäärän suoritusvaatimusta.

Sen varmistamiseksi, että huoltajat saavat tiedon opiskelijan työskentelystä ja opintojen edistymisestä, lukio voi edellyttää huoltajan allekirjoitusta tai vastaavaa sähköistä kuittausta todistuksiin tai tiedotteisiin, jos opiskelija ei ole täysi-ikäinen.


Paikalliset kirjaukset

Sievin lukiossa opiskelijat saavat jokaisen jakson jälkeen jaksoarvioinnin suoritetuista opinnoista. Opiskelijoita pyydetään ottamaan jaksoarviointiin huoltajan allekirjoitus, mikäli he eivät ole täysi-ikäisiä.

Opiskelijoiden opintojen etenemistä oppiaineessa seuraa aineen opettaja sekä saman aineen opettajaryhmä. Esimerkiksi merkitessään opintojaksoarviointeja Wilmaan, hän tarkistaa kohdasta "Aineen arvosanat" oppiaineensa kokonaistilanteen (onko puuttuvia tai keskeneräisiä opintojaksoja, etenemisesteitä tms.).

Lisäksi opiskelijoiden opintoja seuraa jaksoittain ryhmänohjaaja ja tarvittaessa kokoonkutsuttava opiskeluhuoltoryhmä, jotka ottavat yhteyttä opiskelijaan ja tarvittaessa huoltajiin. Lisäksi aineen opettaja voi tarpeen vaatiessa ottaa suoraan yhteyttä oman aineensa osalta opiskelijaan ja huoltajiin. 

Opintojakson uusiminen Sievin lukiossa

Opiskelija saa uusia hylätyn opintojakson yhden kerran. Jos ensimmäisestä uusinnasta tulee tulokseksi hylätty (4 tai H), saa sen uusia vielä kerran. Jos tämäkään ei tuota tulosta, on opintojakson suorittaminen aloitettava alusta ja osallistuttava opetukseen uudelleen. Opintojaksoon kuuluvan hylätyn loppukokeen voi uusia uusintakuulustelupäivänä tai yleisenä tenttipäivänä. Hylätty loppukoe tulee pyrkiä uusimaan opintojakson päättymistä lähinnä seuraavassa uusintakuulustelussa tai seuraavana yleisenä tenttipäivänä. Jos opintojakso on hylätty muun kuin loppukokeen vuoksi tai jos opintojaksoa ei voi suorittaa loppukokeella, ilmoittaa aineen opettaja uusimistavan, -ajan ja -paikan.

Hyväksytyn opintojakson arvosanoja voi yrittää korottaa vain yleisenä tenttipäivänä, jos opintojakso voidaan arvioida loppukokeella. Korottamista voi yrittää vain kerran. Tämän jälkeen on osallistuttava opetukseen uudelleen, jos haluaa korottaa ko. opintojakson arvosanaa. Millä tahansa hyväksytyllä arvosanalla suoritetun opintojakson voi uusia osallistumalla uudelleen opetukseen.

Uusintakuulustelu järjestetään Sievin lukiossa joka jakson jälkeen (yleensä noin 2-3 viikon sisällä jakson loppumisesta). Silloin voi uusia kyseisen jakson opetuksessa olleiden opintojaksojen hylätyn arvosanan (4 tai H), jos opintojakso voidaan arvioida loppukokeella. Opiskelijan oma opintojaksosuoritus (4 tai H) voi olla muiltakin jaksoilta. Uusintakulusteluun ei voi mennä, jos opintojakson suoritus (esim. töiden palautus) on kesken.

Yleinen tenttipäivä järjestetään lukiossamme kaksi kertaa lukuvuodessa, elokuussa ja helmikuussa. Silloin voi uusia minkä tahansa opintojakson, jonka arvosana on 4 ... 9 tai H, kunhan opintojakso voidaan arvioida loppukokeella.

Uusintakuulusteluihin ja yleiseen tenttipäivään ilmoittaudutaan sähköisesti erikseen ilmoitettavaan päivään mennessä Sievin lukion sivuilta löytyvällä lomakkeella. Ilmoittautuminen on sitova. Myöhästyneitä ilmoittautumisia ei hyväksytä. Samana koepäivänä voi uusia yksi tai kaksi opintojaksoa, jos opintojaksot voidaan arvioida loppukokeella. Jos opiskelija jää kokeesta pois ilman pätevää syytä, katsotaan tämä yhdeksi yritykseksi. Kokeesta poissaolosta on esitettävän huoltajan allekirjoittama todistus (yli 18 v jonkun täysi-ikäisen allekirjoittama todistus).

Etenemiseste

Opiskelijalle ei lukiossamme tule varsinaista etenemisestettä peräkkäisten hylättyjen opintojen (hylättyjen lukumäärien) suhteen. Opiskelijan on kuintekin huomioitava, että jos hän suorittaa oppiaineesta korkeintaan 5 opintopistettä, niin opiskelijalla ei saa olla yhtään hylättyä opintojaksoa. Jos opiskelija suorittaa oppiaineesta 6 ...11 opintopistettä, hylättyjen opintojen opintopistemäärä yhteensä saa olla korkeintaan 2. Jos opiskelija suorittaa oppiaineesta  12 ...17 opintopistettä, hylättyjen opintojen opintopistemäärä yhteensä saa olla korkeintaan 4.  Jos opiskelija suorittaa oppiaineesta 18 opintopistettä tai enemmän, hylättyjen opintojen opintopistemäärä yhteensä saa olla korkeintaan 6. Useamman peräkkäisen hylätyn opintojakson tilanne katsotaan ensisijassa opiskeluhuollon näkökulmasta eikä opintojen etenemisen pysähtymisenä.

Suoritusmerkinnällä arvioidun opintojakson H (hylätty) ei aiheuta Sievin lukiossa etenemisestettä. H-opintojakso on kokonaan hylätty suoritus, eikä sitä lasketa edes opintojaksokertymään.

Jos lukiomme opiskelijalle tulee etenemiseste, on hänen välittömästi itse neuvoteltava kyseisen aineen opettajan ja opon kanssa ja suunniteltava yhdessä heidän kanssaan uusi henkilökohtainen opinto-ohjelma. Jos etenemisesteitä on useassa aineessa, opiskelija laatii ryhmänohjaajan ja opon kanssa kaikkia lukion opintoja koskevan yksilöllisen opinto-ohjelman (HOPS-lomake).

Katso myös luvun 4 aliluku Opiskeluhuolto SieLu.