Hankkeet (Erasmus+)
Kansalaisopiston hankesivut
Siilinjärven kansalaisopisto on mukana erilaisissa hankkeissa. Näille sivulle kokoamme tietoa näistä eri hankkeista.
Kuuden kansalaisopiston konsortion Erasmus-akkreditointi 2023-2027
Kiuruveden, Lapinlahden, Pielaveden ja Keiteleen, Sisä-Savon, Siilinjärven ja Vieremän kansalaisopistot rakensivat yhteistyötä jo edellisessä Erasmus-hankkeessa. Vuonna 2022 opistot hakivat konsortiona Erasmus-liikkuvuuksia varten akkreditointia ja se myönnettiin vuosille 2023-2027. Konsortion isäntänä toimii Siilinjärven kansalaisopisto. Keväällä 2023 opistot saivat ensimmäisessä rahoitushaussaan noin 121 000 € liikkuvuuksien järjestämiseen.
Ensimmäisen rahoituksen turvin on Euroopassa käynyt kursseilla (tai vielä lähdössä) tai työtä varjostamassa 30 opistojen henkilöstöön kuuluvaa. Myös kolme oppilasryhmää on vieraillut eri kohteissa.
Vuosille 2024-2025 konsortiolle myönnettiin noin 93 000 € seuraavia liikkuvuuksia varten.
Vuosille 2025-2026 konsortio sai noin 133 000 € rahaa.

Erasmus-ohjeita yksilöliikkujille
- Neuvottele ensin oman esihenkilösi kanssa koulutukseen tai työnvarjostamiseen hakeutumisesta, ajankohdasta ja sen sisällöstä ja matkustustavasta.
- Selvitä kohdeoppilaitoksen pakolliset tiedot: kurssin järjestäjän virallinen rekisteröity nimi (ei business-nimi), postiosoite, sähköpostiosoite, puhelinnumero ja www-osoite. Jos löydät organisaatiolle Organisation ID-koodin, silloin et liikkuvuushakemukseen tarvitse muita tietoja kohteestasi, sillä koodi tuo meille esiin viralliset tiedot. Täältä etsit organisaation ID-koodia: https://webgate.ec.europa.eu/erasmus-esc/index/organisations/search-for-an-organisation . Nämä tiedot on oltava ehdottomasti oikein!
- Kurssin oikea ja virallinen nimi.
- Matkatuki on laskennallinen tuki kotoa kohteeseen ja takaisin. Perusmatkatuet v. 2024-2025 ovat 306 €/ 500-1999 km, 395 €/ 2000-2999 km, 580 €/ 3000-3999 km ja 1188 €/ 4000-7999 km. Korvaus määräytyy Erasmus-etäisyyslaskurin kilometrien mukaan: https://erasmus-plus.ec.europa.eu/fi/resources-and-tools/distance-calculator.
- Korotettu matkatuki. Saadaksesi korotettua matkatukea matkakulujen kotoa kohteeseen ja takaisin tulee olla perustukea 70 % suuremmat. Korotettu matkatuki on 80 % todellisista ja toteutuneista (kuitit) matkustuskuluista. Huom! korotettuun matkatukeen ei lasketa yöpymisiä lentokenttähotelleissa.
- Vihreä matkustaminen = jos vähintään 50 % matkasta tehdään maata pitkin julkisin liikennevälinein (juna, bussi) tai kimppakyydillä (ei kuitenkaan laivalla). Matkustamalla vihreästi, voit saada enintään 4 tuettua matkapäivää lisää ja matkatukesikin nousee. Vihreää matkustusta käyttävät täyttävät mielellään jo ennen apurahasopimuksen tekoa erillisen vihreän matkustamisen vakuuslomakkeen (löytyy oikeasta sivupalkista).
- Matkustuskulut = matkakulut julkisin kulkuvälinein lyhyintä ja nopeinta reittiä kotoa kohteeseen ja kohteesta kotiin. Vain sellaiselle matkan osalle voi lisätä kuluja oman auton mukaan, jos julkista liikennettä ei ole käytettävissä. Tämä on kyettävä perustelemaan. Matkustuskuluihin EI kuulu mitään kohteessa tehtäviä matkoja tai kohteessa yöpymisiä. Matka kannattaa suunnitella nopeimpia ja suorimpia yhteyksiä käyttäen, jos liikut lentäen. Huom! Muista, että matkareittisi ei voi kulkea Britannian tai Sveitsin kautta, koska ne eivät ole EU-maita.
- Yksilötuki on laskennallinen päiväkohtainen tuki, jolla on tarkoitus kattaa kohteessa asuminen, ruokailut ja liikkuminen kohteessa. Se on kiinteä (148, 169 tai 191 €) ja määräytyy kohdemaan mukaan. Tuki maksetaan myös matkustuspäiviltä. Jos matka kestää yli 14 vrk, tästä eteenpäin yksilötuki/vrk putoaa 70 %:iin. Opistosi maksaa sinulle tuen käytännössä päivärahasäännösten mukaisesti matkasi jälkeen sinulle myönnettyyn maksimisummaan asti. Yksilötuesta (ja todellisista päivärahoistakin) vähennetään päivät, jolloin et osallistu opetukseen tai sinulla ei ole job shadowing-ohjelmaa. Kyseiset välipäivät ovat omakustanteisia.
- Kurssimaksutuki on 80 €/kurssipäivä, mutta enintään se maksetaan kymmeneltä kurssipäivältä.
- Osallistumistodistus. Kurssilta ja työn varjostamisesta tarvitset aina kurssi- tai osallistumistodistuksen, josta ilmenee kurssin sisältö, järjestäjä ja ajankohta, milloin olit kurssilla ja oma nimesi. Se on pakollinen.
- Täytä liikkuvuusanomus: https://forms.gle/iADHPCkNfdGSD5WG7 vasta , kun olet selvittänyt ensin kaikki kohteesi tiedot ja matkan yksityiskohdat (myös sen, liikutko vihreästi). Jos saat selville etukäteen myös matkojen hinnat, se auttaa arvioimaan apurahan suuruuden kerralla oikein.
- Täytä kaikki tiedot lomakkeelle huolellisesti, myös omat tietosi.
- Siilinjärven kansalaisopiston rehtori laatii tietojen perusteella apurahasopimuksen, jonka sinä ja esihenkilösi saatte Visma Signin kautta allekirjoitettavaksi. Jos ilmenee matkan jälkeen, että oletkin oikeutettu korotettuun matkatukeen, voit saada apurahaa alun perin myönnettyä enemmän. Usein miten myönnetty summa on kuitenkin maksimisumma, jonka voit saada.
- Kun olet saanut sopimuksen, voit ostaa matkaliput, varata majoituksen ja maksaa kurssimaksun. Työnantajasi maksaa sinulle nuo kulut takaisin kuitteja vastaan.
- Tee työnantajasi kanssa työsopimus matkan ajalle, jotta työnantajan vakuutukset ovat voimassa ja sinulle voidaan maksaa matkasta päivärahaa. Tällöin sinun ei tarvitse kerätä matkan ajalta kuitteja ruokailuistasi.
- Matkan jälkeen täytä matkakululomake (löytyy oikeasta sivupalkista). Skannaa tarvittaessa pdf:ksi matkustamiseen liittyviä kuitteja ja lähetä ne työnantajallesi, kuten myös kopio kurssi/osallistumistodistuksestasi. Jos apurahaa on jäänyt jäljelle, saat matkan jälkeen loput apurahasta päivärahoina työnantajaltasi. Matkakululomake lähetetään myös Siilinjärvelle: anita.heino@siilinjarvi.fi.
- Tee matkastasi juttua someen ja paikallislehteen käyttäen merkintää #Erasmus+
- Matkasi jälkeen saat sähköpostilla englanninkielisen kyselyn matkastasi. Siihen vastaaminen on pakollista.
- Tee matkastasi julkaisu myös Epaleen: https://epale.ec.europa.eu/fi. Hanki itsellesi sinne tunnukset tai pyydä esihenkilöäsi julkaisemaan juttusi siellä.
Erasmus-ohjeita ryhmäliikkuvuuksiin
Kun tiedät, minne ja milloin olet ryhmän kanssa lähdössä ja ketkä matkalle ovat lähdössä, täytä sitä varten ilmoittautumislomake.
Ryhmän ilmoittautumislomake liikkuvuuteen: https://forms.gle/y8zwmoAjrE5Vcxx88
Täytä vastaanottavan organisaation kanssa oppimisohjelmasopimus (englanniksi). Lomakkeessa on myös lähtijälista. Muista täyttää sekin. Muista, että ohjelma tulee koostua aktiviteetistä, jotka toteutetaan vastaanottavan tahon kanssa yhdessä. Lomakkeessa tulee kuvata aktiviteettien aikataulu, kunkin aktiviteetin opetusmenetelmät ja opetuksen tavoitteet. Lomakkeen allekirjoittavat oman opistosi rehtori ja vastaanottavan tahon johtaja. Muista pyyhkiä hakasuluissa harmaalla olevat tekstit valmiista lomakkeesta pois.
Matkalle lähtevät ilmoittautuvat Hellewin kautta "matkakurssille", jossa kysytään pakollisena kysymyksenä kuulumista vähemmän mahdollisuuksia oleviin. Vaikka usein matkakuluista osa jää myös oppilaiden kustannettavaksi, voi vähemmän mahdollisuuksia olevat saada jopa 100 %:n korvauksen kuluista. Huom! 1 hh majoittuvat opiskelijat joutuvat maksamaan itse erotuksen hinnasta verrattuna 2 hh:n hintaan.
Kun tiedät vähemmän mahdollisuuksia olevat henkilöt ja syyt, täytä siihen tarkoitettu vakuuslomake ja lähetä se osoitteella anita.heino(at)siilinjarvi.fi.
Learning programme for group activities.docx
Oppilasryhmäliikkuvuuden_oppimisohjelmasopimus.docx
Ryhmäliikkuvuusohjeita.pdf
Vakuus_Osallisuustuki ryhmäliikkuvuuteen.docx
Vähemmän_mahdollisuuksia_oleva_opiskelija.pdf