YH4 Lakitieto (2op)
Opintojakson kuvaus ja laaja-alaisen osaamisen tavoitteet
Opintojaksossa perehdytään Suomen oikeusjärjestyksen ja oikeuden käytön perusasioihin. Opintojaksossa harjaannutaan oikeudelliseen ajatteluun, tutustutaan tärkeimpiin oikeudellisiin sopimuksiin ja tiedon lähteisiin sekä paneudutaan tavanomaisten oikeusasioiden hoitamiseen. Painopiste on yksilön kannalta keskeisissä oikeudellisissa näkökulmissa. Kurssi voidaan mahdollisuuksien mukaan tehdä opintoretkiä esim. asianajotoimistoon tai käräjäoikeuteen.
Laaja-alaisen osaamisen osa-alueista painottuvat yhteiskunnallinen osaaminen sekä hyvinvointiosaaminen. Näitä harjoittavia työtapoja ovat esimerkiksi oikeuskäytänteisiin tutustuminen sekä oikeudellisten tapausten käsittely. Kurssi tukee hyvinvointiosaamista myös vahvistamalla opiskelijan käsitystä oman elämän oikeudellisista näkökulmista.
Yleiset tavoitteet
- tuntee Suomen oikeusjärjestyksen ja ymmärtää sen toimintaa ohjaavat oikeudellisen ajattelun periaatteet
- osaa etsiä oikeudellisen tiedon lähteitä, tulkita niitä ja soveltaa niiden antamaa tietoa
- tuntee oikeutensa ja velvollisuutensa kansalaisena, työntekijänä ja kuluttajana sekä osaa soveltaa tätä tietoa tavanomaisia oikeusasioita koskeviin kysymyksiin
- osaa eritellä oikeudellisia kysymyksiä koskevaa julkista keskustelua ja arvioida siinä esitettyjä näkemyksiä.
Keskeiset sisällöt
- juridiikan peruskäsitteet ja perusoikeudet
- oikeudellisen tiedon lähteet ja niiden käyttö
- oikeus ja oikeudenmukaisuus yhteiskunnallisena ilmiönä
- oikeusjärjestys ja tuomioistuinlaitos
- sopimus- ja vahingonkorvausoikeus
- perhe- ja jäämistöoikeus
- varallisuusoikeus
- tekijänoikeudet ja kuluttajaoikeus
- työoikeus
- asumiseen liittyvä sopimusoikeus
- hallinto-oikeus ja hyvä hallintotapa
- prosessi- ja rikosoikeus
- ympäristöoikeus
Opintojakson arviointi
Opiskelijan yhteiskunnallista osaamista ja sen soveltamista arvioidaan opiskelijan tuotosten perusteella. Tuotoksia voivat olla esimerkiksi koe, oikeustapausanalyysi, asiateksti tai simulaatioharjoitus. Tuotokset voivat olla joko itsenäisesti tai ryhmässä tehtyjä. Opintojaksolla kehitetään myös itse- ja vertaisarvioinnin taitoja.
Opintojakso arvioidaan numeerisesti asteikolla 4-10.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin