Valtakunnalliset valinnaiset opinnot

YH4 Lakitieto (2op)

Opintojakson kuvaus ja laaja-alaisen osaamisen tavoitteet

Opintojaksossa perehdytään Suomen oikeusjärjestyksen ja oikeuden käytön perusasioihin. Opintojaksossa harjaannutaan oikeudelliseen ajatteluun, tutustutaan tärkeimpiin oikeudellisiin sopimuksiin ja tiedon lähteisiin sekä paneudutaan tavanomaisten oikeusasioiden hoitamiseen. Painopiste on yksilön kannalta keskeisissä oikeudellisissa näkökulmissa. Kurssi voidaan mahdollisuuksien mukaan tehdä opintoretkiä esim. asianajotoimistoon tai käräjäoikeuteen.

Laaja-alaisen osaamisen osa-alueista painottuvat yhteiskunnallinen osaaminen sekä hyvinvointiosaaminen. Näitä harjoittavia työtapoja ovat esimerkiksi oikeuskäytänteisiin tutustuminen sekä oikeudellisten tapausten käsittely. Kurssi tukee hyvinvointiosaamista myös vahvistamalla opiskelijan käsitystä oman elämän oikeudellisista näkökulmista.


Yleiset tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija
  • tuntee Suomen oikeusjärjestyksen ja ymmärtää sen toimintaa ohjaavat oikeudellisen ajattelun periaatteet
  • osaa etsiä oikeudellisen tiedon lähteitä, tulkita niitä ja soveltaa niiden antamaa tietoa
  • tuntee oikeutensa ja velvollisuutensa kansalaisena, työntekijänä ja kuluttajana sekä osaa soveltaa tätä tietoa tavanomaisia oikeusasioita koskeviin kysymyksiin
  • osaa eritellä oikeudellisia kysymyksiä koskevaa julkista keskustelua ja arvioida siinä esitettyjä näkemyksiä.

Keskeiset sisällöt

Oikeusjärjestyksen perusteet
  • juridiikan peruskäsitteet ja perusoikeudet
  • oikeudellisen tiedon lähteet ja niiden käyttö
  • oikeus ja oikeudenmukaisuus yhteiskunnallisena ilmiönä
  • oikeusjärjestys ja tuomioistuinlaitos
Kansalaisten yleisimpien oikeustoimien perusteet seuraavilla alueilla
  • sopimus- ja vahingonkorvausoikeus
  • perhe- ja jäämistöoikeus
  • varallisuusoikeus
  • tekijänoikeudet ja kuluttajaoikeus
  • työoikeus
  • asumiseen liittyvä sopimusoikeus
  • hallinto-oikeus ja hyvä hallintotapa
  • prosessi- ja rikosoikeus
  • ympäristöoikeus

Opintojakson arviointi

Opiskelijan oppimista ja laaja-alaisen osaamisen kehittymistä tuetaan opintojakson aikana antamalla palautetta esimerkiksi erilaisten oikeustapausten analysoimisesta. Opiskelun aikaisen palautteen tarkoituksena on ohjata opiskelijaa tulemaan tietoiseksi työskentelytavoistaan.

Opiskelijan yhteiskunnallista osaamista ja sen soveltamista arvioidaan opiskelijan tuotosten perusteella. Tuotoksia voivat olla esimerkiksi koe, oikeustapausanalyysi, asiateksti tai simulaatioharjoitus. Tuotokset voivat olla joko itsenäisesti tai ryhmässä tehtyjä. Opintojaksolla kehitetään myös itse- ja vertaisarvioinnin taitoja.


Opintojakso arvioidaan numeerisesti asteikolla 4-10.