Muu vieras kieli, A-oppimäärä vuosiluokilla 7-9

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet

Oppilaita rohkaistaan käyttämään kaikkia opiskelemiaan kieliä monipuolisessa vuorovaikutuksessa ja tiedonhankinnassa. Opetuksen tavoitteena on tukea oppilasta vuosiluokilla 3-6 saavutettujen taitojen syventämisessä, kehittää oppilaan kielellistä päättelykykyä ja samalla edistää hänen kielenopiskelutaitojaan. Kulttuurisen moninaisuuden ymmärtämistä syvennetään pohtimalla erilaisia kieliyhteisöihin liittyviä arvosidonnaisia ilmiöitä. Myös tunteiden käsittelylle annetaan tilaa, ja tarpeen mukaan vaikeita asioita voidaan käsitellä myös koulun opetuskielellä

Vieraan kielen opetussuunnitelman perusteet on laadittu perusteiksi mille tahansa kielelle, jolle ei ole kielikohtaisia perusteita. Opetuksen järjestäjä huolehtii tällöin kielikohtaisen sovelluksen laatimisesta näiden perusteiden pohjalta. Perusteissa kuvattu karttuvan kielitaidon taso 6. vuosiluokan lopussa ja perusopetuksen päättövaiheessa soveltuu parhaiten indoeurooppalaisiin kieliin sekä eurooppalaisiin kieliin, joissa käytetään aakkosiin pohjautuvaa kirjoitusjärjestelmää. Muihin opetuksen järjestäjän kieliohjelmaan sisältyviin kieliin opetuksen järjestäjä laatii opetussuunnitelman noudattaen näitä perusteita soveltuvin osin. Kansainvälisesti hyväksyttyjä kielikohtaisia viitekehyksiä noudatetaan soveltuvin osin ei-eurooppalaisten kielten opetuksessa (esim. kirjoitusmerkit).

Vieraan kielen opetusta voidaan integroida eri oppiaineiden ja monialaisten oppimiskokonaisuuksien opetukseen ja päinvastoin. Oppilaita rohkaistaan tiedonhakuun kyseisellä kielellä eri oppiaineissa.

Vieraan kielen A-oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9

Opetuksen tavoitteet

 

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Laaja-alainen osaaminen

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

 

 

T1 edistää oppilaan taitoa pohtia opiskeltavan kielen asemaan liittyviä arvoja ja ilmiöitä ja antaa oppilaalle valmiuksia kehittää kulttuurien välistä toimintakykyään

S1

L1, L2

T2 kannustaa löytämään kiinnostavia kohdekielisiä toimintaympäristöjä, jotka laajentavat oppilaan maailmankuvaa

S1

L1, L2

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan, millaisia säännönmukaisuuksia kohdekielessä on, miten samoja asioita ilmaistaan muissa kielissä sekä käyttämään kielitiedon käsitteitä oppimisensa tukena

S1

L1, L4

Kielenopiskelutaidot

 

 

T4 rohkaista oppilasta asettamaan tavoitteita, hyödyntämään monipuolisia tapoja oppia kieliä ja arvioimaan oppimistaan itsenäisesti ja yhteistyössä sekä ohjata oppilasta myönteiseen vuorovaikutukseen, jossa tärkeintä on viestin välittyminen

S2

L1, L3

T5 tukea oppilaan itsenäisyyttä ja taitoa soveltaa luovasti kielitaitoaan sekä kehittää elinikäisen kieltenopiskelun valmiuksiaan

S2

L1

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa

 

 

T6 rohkaista oppilasta harjoittelemaan monenlaisia jokapäiväisiä viestintätilanteita sekä toimimaan niissä aloitteellisesti

S3

L4

T7 ohjata oppilasta olemaan aktiivinen viestintätilanteessa sekä syventämään taitoaan käyttää kohdekielisiä viestinnän keinoja, vakiintuneita fraaseja, kierto- ja täyteilmauksia ja muuta kompensaatiota

S3

L4

T8 ohjata oppilasta kiinnittämään huomiota kulttuurisesti sopivaan kielenkäyttöön viestinnässä, johon liittyy mielipiteiden ja asenteiden esiin tuomista

S3

L2

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

 

 

T9 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia tulkita erilaisia tekstejä, myös selväpiirteisiä asiatekstejä, joista hankitaan tietoa, ja ohjata käyttämään tulkinnassa päättelytaitoa ja keskeisen sisällön ymmärtämistä

S3

L4

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

 

 

T10 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia tuottaa puhetta ja kirjoitusta aihepiirejä laajentaen sekä kiinnittäen huomiota myös keskeisiin rakenteisiin ja ääntämisen perussääntöihin

S3

L5

Vieraan kielen A-oppimäärän opetuksen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 7-9

S1 Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen: Rakennetaan ymmärrystä maailman moni- ja rinnakkaiskielisyydestä sekä kielellisistä oikeuksista. Otetaan selkoa niiden maiden tai alueiden kulttuureista ja elämänmuodoista, joissa opiskeltavaa kieltä puhutaan. Käytetään sellaisia kielitiedon käsitteitä, jotka auttavat oppilaita kielten välisessä vertailussa ja kohdekielen opiskelussa. Hankitaan tarvittaessa tietoa kyseisen kielen päävarianteista.

S2 Kielenopiskelutaidot: Vahvistetaan edelleen kielenopiskelutaitoja. Harjoitellaan oppimateriaalin monipuolista käyttöä, sanastojen käyttöä, kokonaisuuksien hahmottamista, ryhmittelyä ja tiedon hakemista.

S3 Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa, taito tulkita tekstejä, taito tuottaa tekstejä: Sisältöjä yhdessä valittaessa näkökulmana on nuoren toiminta kohdekielellä eri yhteisöissä ja maailmassa, ajankohtaisuus, oppilaiden kiinnostuksen kohteet, suuntautuminen toisen asteen opintoihin sekä tutustuminen nuorten työelämässä ja opiskelussa tarvittavaan kielitaitoon. Lisäksi otetaan huomioon opiskeltavan kielen maantieteellinen levinneisyys ja asema sekä kielialueen elämänmuoto. Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisista teksteistä, kuten kertovista, kuvaavista tai vaikuttavista teksteistä.. Havainnoidaan ja harjoitellaan runsaasti erilaisia vuorovaikutustilanteita eri viestintäkanavia hyödyntäen.

Vieraan kielen A-oppimäärän oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 7 - 9

Tavoitteena on, että kielenkäyttö olisi mahdollisimman asianmukaista, luonnollista ja oppilaille merkityksellistä. Työskentelyssä korostuu pari- ja pienryhmätyö sekä yhdessä oppiminen erityyppisissä oppimisympäristöissä. Monikielisyys- ja kielikasvatuksen tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan opettajien yhteistyötä. Pelillisyyden, musiikin ja draaman avulla oppilaat saavat mahdollisuuden kokeilla kasvavaa kielitaitoaan ja käsitellä myös asenteita. Opetuksessa käytetään monipuolisesti eri oppimisympäristöjä, viestintäkanavia ja -välineitä. Teksteistä hankitaan tietoa, niitä jaetaan ja julkaistaan. Oppilaita ohjataan aktiiviseen toimijuuteen ja itsenäiseen vastuun ottoon omasta oppimisestaan Eurooppalaisen kielisalkun tai vastaavan työvälineen avulla. Oppilaat tutustuvat ympäröivän yhteisön monikielisyyteen ja monikulttuurisuuteen kotikansainvälisyyden avulla. Heille tarjotaan myös mahdollisuuksia harjoitella kansainvälistä yhteydenpitoa. Kohdekieltä käytetään aina kun se on mahdollista.

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki vieraan kielen A-oppimäärässä vuosiluokilla 7 - 9

Oppilaita ohjataan käyttämään kielitaitoaan rohkeasti. Runsas viestinnällinen harjoittelu tukee oppilaiden kielitaidon kehittymistä. Oppilaita kannustetaan opiskelemaan myös muita koulun tarjoamia kieliä. Oppilaille, joilla on kieliin liittyviä oppimisvaikeuksia, tarjotaan tukea. Opetus suunnitellaan niin, että se tarjoaa haasteita myös muita nopeammin edistyville tai kieltä entuudestaan osaaville oppilaille.

Oppilaan oppimisen ja osaamisen arviointi vieraan kielen A-oppimäärässä vuosiluokilla 7–9 

Arviointi on monipuolista, ja se antaa oppilaille mahdollisuuden painottaa itselleen luontevia ilmaisumuotoja. Formatiiviseen arviointiin liittyvän oppilaan oppimista ohjaavan ja kannustavan palautteen avulla oppilaita autetaan tulemaan tietoisiksi omista taidoistaan ja kehittämään niitä. Oppilaita rohkaistaan käyttämään oppimaansa erilaisissa viestintätilanteissa. Oppimista arvioidaan monin eri tavoin myös itsearvioinnin ja vertaispalautteen keinoin. Summatiivinen arviointi perustuu siihen, kuinka hyvin ja missä määrin oppilas on saavuttanut paikallisessa opetussuunnitelmassa vieraan kielen A-oppimäärälle asetetut tavoitteet.

Oppilaan kehittyvän kielitaidon arviointi perustuu Eurooppalaiseen viitekehykseen ja sen pohjalta laadittuun suomalaiseen sovellukseen Kehittyvän kielitaidon asteikko. Arvioinnissa välineenä voidaan käyttää myös esimerkiksi Eurooppalaista kielisalkkua.

Arvioinnin tulee olla monipuolista, jotta oppilaat, joilla on kieleen liittyviä oppimisvaikeuksia tai joilla on muulla tavoin kielellisesti erilaiset lähtökohdat, saavat erilaisia mahdollisuuksia osoittaa osaamistaan.

Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona oppilaan vieraan kielen A-oppimäärän opiskelu päättyy vuosiluokilla 7, 8 tai 9 paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetyn ja kuvatun tuntijaon mukaisesti. Päättöarviointi kuvaa sitä, kuinka hyvin ja missä määrin oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut vieraan kielen A-oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määritellyt vieraan kielen A-oppimäärän tavoitteet ja niihin liittyvät päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle 7, 8 tai 9 yksittäinen tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Päättöarvosana on vieraan kielen A-oppimäärän tavoitteiden ja kriteerien perusteella muodostettu kokonaisarviointi. Oppilas on saavuttanut oppimäärän tavoitteet arvosanan 5, 7, 8 tai 9 mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Arvosanojen 4, 6 ja 10 mukaisen osaamisen kokonaisarviointi muodostetaan vieraan kielen A-oppimäärän tavoitteiden pohjalta ja suhteessa edellä mainittuihin päättöarvioinnin kriteereihin. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Työskentelyn arviointi sisältyy vieraan kielen A-oppimäärän päättöarviointiin ja siitä muodostettavaan päättöarvosanaan.

Vieraan kielen A-oppimäärän kehittyvään kielitaitoon liittyvien tavoitteiden (T6–T19) arvosanassa 9 on yhdistetty kaksi taitotasoa A2.2 ja B1.1 välitasoksi A2.2/B1.1. Taitotasot löytyvät Eurooppalaisesta viitekehyksestä ja sen pohjalta laaditusta suomalaisesta sovelluksesta Kehittyvän kielitaidon asteikko.

 

Kunnan OPS-sisältö

Oppiaineen tehtävä

Oppiaineen tehtävä on kuvattu
valtakunnallisissa opetussuunnitelman perusteissa (alempana tällä sivulla).

Tavoitteet, sisällöt ja arviointi vuosiluokilla 7-9:

Katso myös: Vieras kieli vuosiluokilla 3-6 ja Vieras kieli vuosiluokilla 1-2

Vieraan kielen oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokalla 7-9

Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet on kuvattu valtakunnallisissa opetussuunnitelman perusteissa (alempana tällä sivulla).

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki kielten opetuksessa vuosiluokilla 7-9

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki on kuvattu valtakunnallisissa opetussuunnitelman perusteissa (alempana tällä sivulla).

Oppilaan oppimisen ja osaamisen päättöarviointi

Opetuksen tavoite

Sisältöalueet

Opetuksen tavoitteista johdetut oppimisen tavoitteet

Arvioinnin kohde

Osaamisen kuvaus arvosanalle 4

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5

Osaamisen kuvaus arvosanalle 6

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9

Osaamisen kuvaus arvosanalle 10

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

T1 edistää oppilaan taitoa pohtia opiskeltavan kielen asemaan liittyviä arvoja ja ilmiöitä sekä antaa oppilaalle valmiuksia kehittää kulttuurien välistä toimintakykyä

S1

Oppilas oppii tuntemaan kohdekielen asemaan ja variantteihin liittyviä arvoja. Hän oppii kielialueen maiden kulttuureja ja elämänmuotoja. Oppilas oppii kehittämään kulttuurien välistä toimintakykyään.

Kielen asemaan ja variantteihin liittyvien kysymysten huomaaminen ja kulttuurien välinen toimintakyky

Oppilas ei saavuta kriteerejä arvosanalle 5. Arvioitavaa työskentelyä tavoitteiden saavuttamiseksi ei ole todennettavissa.

Oppilas osaa nimetä joitakin maita, joissa kohdekieltä puhutaan.

 

Oppilas osaa kertoa jotakin kielialueen maiden kulttuureista ja elämänmuodoista.

Oppilas osaa nimetä maita, joissa kohdekieltä puhutaan.

 

Oppilas osaa kertoa kielialueen maiden kulttuureista ja elämänmuodoista.

Oppilas osaa kertoa, missä kohdekieltä puhutaan ja että sitä puhutaan eri tavoin.

 

Oppilas osaa kuvailla kielialueen maiden kulttuureja ja elämänmuotoja.

 

Oppilas osaa nimetä vuorovaikutukseen liittyviä kulttuurisia piirteitä.

Oppilas osaa kertoa kohdekielen asemasta maailmassa.

 

Oppilas osaa vertailla kielialueen maiden kulttuureja ja elämänmuotoja.

 

Oppilas osaa kertoa kulttuurisista piirteistä vuorovaikutuksessa.

Oppilas osaa pohtia kohdekielen asemaan liittyviä ilmiöitä maailmassa.

 

Oppilas osaa vertailla ja pohtia kielialueen maiden kulttuureja ja elämänmuotoja.

 

Oppilas osaa vertailla ja pohtia kulttuurisia piirteitä vuorovaikutuksessa.

Oppilas osaa reflektoida kohdekielen asemaan liittyviä ilmiöitä maailmassa.

 

Oppilas osaa laajasti vertailla ja pohtia kielialueen maiden kulttuureja ja elämänmuotoja.

 

Oppilas osaa vertailla ja pohtia syvällisesti kulttuurisia piirteitä vuorovaikutuksessa.

T2 kannustaa löytämään kiinnostavia kohdekielisiä sisältöjä ja toimintaympäristöjä, jotka laajentavat oppilaan maailmankuvaa

S1

Oppilas oppii löytämään kohdekielisiä aineistoja ja toimintaympäristöjä, jotka laajentavat oppilaan maailmankuvaa.

Maailmankansalaisen taitojen kehittyminen kohdekieltä käyttämällä

Oppilas ei saavuta kriteerejä arvosanalle 5. Arvioitavaa työskentelyä tavoitteiden saavuttamiseksi ei ole todennettavissa.

Oppilas osaa antaa esimerkkejä joistakin aineistoista ja toimintaympäristöistä, joissa voi käyttää kohdekieltä.

Oppilas osaa antaa esimerkkejä aineistoista ja toimintaympäristöistä, joissa voi käyttää kohdekieltä, jotka edistävät hänen oppimistaan.

Oppilas osaa nimetä kohdekielisiä aineistoja ja toimintaympäristöjä, jotka edistävät hänen oppimistaan.

Oppilas osaa vertailla kohdekielisiä aineistoja ja toimintaympäristöjä, jotka edistävät hänen oppimistaan.

Oppilas osaa pohtia, miten hän voi hyödyntää kohdekielisiä aineistoja ja toimintaympäristöjä omaa oppimistaan edistääkseen.

Oppilas ymmärtää, miten hän voi hyödyntää kohdekielisiä aineistoja ja toimintaympäristöjä omaa oppimistaan edistääkseen.

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan, millaisia säännönmukaisuuksia kohdekielessä on ja miten samoja asioita ilmaistaan muissa kielissä, sekä käyttämään kielitiedon käsitteitä oppimisensa tukena

S1

Oppilas oppii löytämään kohdekielen säännönmukaisuuksia ja vertailemaan kohdekieltä muihin kieliin. Hän oppii käyttämään kohdekielen kielitiedon käsitteitä oppimisensa tukena.

Kielellinen päättely

Oppilas ei saavuta kriteerejä arvosanalle 5. Arvioitavaa työskentelyä tavoitteiden saavuttamiseksi ei ole todennettavissa.

Oppilas osaa tehdä havaintoja joistakin kohdekielen säännönmukaisuuksista.

Oppilas osaa tehdä havaintoja joistakin kohdekielen säännönmukaisuuksista ja osaa antaa esimerkin siitä, miten sama asia ilmaistaan kohdekielessä ja jossakin muussa kielessä.

Oppilas osaa tehdä joitakin johtopäätöksiä kohdekielen säännönmukaisuuksia.

 

Oppilas osaa antaa joitakin esimerkkejä siitä, miten sama asia ilmaistaan kohdekielessä ja jossakin muussa kielessä.

 

Oppilas osaa antaa joitakin esimerkkejä kohdekielen kielitiedon käsitteistä ja käyttää niitä kielitaitonsa kehittämiseen.

Oppilas osaa tehdä johtopäätöksiä kohdekielen säännönmukaisuuksista.

 

Oppilas osaa kertoa, miten sama asia ilmaistaan kohdekielessä ja jossakin muussa kielessä.

 

Oppilas osaa kertoa kohdekielen keskeisistä kielitiedon käsitteistä ja käyttää niitä kielitaitonsa kehittämiseen.

Oppilas osaa tehdä johtopäätöksiä kohdekielen säännönmukaisuuksista ja soveltaa niitä.

 

Oppilas osaa vertailla, miten sama asia ilmaistaan kohdekielessä ja jossakin muussa kielessä.

 

Oppilas tuntee kohdekielen kielitiedon käsitteitä ja osaa käyttää niitä kielitaitonsa kehittämiseen.

Oppilas osaa tulkita kohdekielen säännönmukaisuuksia ja soveltaa niitä.

 

Oppilas osaa vertailla, miten sama asia ilmaistaan kohdekielessä ja joissakin muissa kielissä.

 

Oppilas hallitsee kohdekielen kielitiedon käsitteitä ja osaa käyttää niitä kielitaitonsa kehittämiseen.

Kielenopiskelutaidot

T4 rohkaista oppilasta asettamaan tavoitteita, hyödyntämään monipuolisia tapoja oppia kohdekieltä ja arvioimaan oppimistaan itsenäisesti ja yhteistyössä sekä ohjata oppilasta rakentavaan vuorovaikutukseen, jossa tärkeintä on viestin välittyminen

S2

Oppilas oppii asettamaan tavoitteita kielten opiskelulle ja reflektoimaan oppimistaan itsenäisesti ja yhdessä muiden kanssa. Hän käyttää erilaisia tapoja oppia kieliä ja löytää niistä itselleen tehokkaimmat. Oppilas oppii tapoja toimia vuorovaikutuksessa rakentavasti.

Tavoitteiden asettaminen, opiskelustrategioiden hyödyntäminen, oppimisen reflektointi ja vuorovaikutuksessa toimimisen tapojen hahmottaminen

Oppilas ei saavuta kriteerejä arvosanalle 5. Arvioitavaa työskentelyä tavoitteiden saavuttamiseksi ei ole todennettavissa.

Oppilas osaa käyttää joitakin itselle sopivia kielenoppimistapoja.

 

Oppilas osaa antaa joitakin esimerkkejä tavoista toimia rakentavasti vuorovaikutuksessa.

Oppilas osaa käyttää muutamia itselle sopivia kielenoppimistapoja.

 

Oppilas osaa antaa esimerkkejä tavoista toimia rakentavasti vuorovaikutuksessa.

Oppilas osaa käyttää yleisimpiä itselle sopivia kielenoppimistapoja.

 

Oppilas osaa kuvata joitakin tapoja toimia rakentavasti vuorovaikutuksessa.

Oppilas osaa käyttää keskeisimpiä itselle sopivia tapoja oppia kohdekieltä.

 

Oppilas osaa vertailla tapoja toimia rakentavasti vuorovaikutustilanteissa.

Oppilas osaa käyttää monipuolisia itselle sopivia tapoja oppia kohdekieltä.

 

Oppilas osaa vertailla ja pohtia tapoja toimia rakentavasti vuorovaikutustilanteissa.

Oppilas osaa käyttää monipuolisia itselle sopivia tapoja oppia kohdekieltä.

 

Oppilas osaa vertailla, pohtia ja soveltaa tapoja toimia rakentavasti vuorovaikutustilanteissa.

T5 kehittää oppilaan itsenäisyyttä soveltaa luovasti kielitaitoaan sekä jatkuvan kieltenopiskelun valmiuksia

S2

Oppilas oppii soveltamaan ja kehittämään kielitaitoaan itsenäisesti myös koulun päätyttyä. Hän oppii hyödyntämään ympäristönsä kielellisiä virikkeitä. Oppilaalle kehittyy luottamus itseensä kielenoppijana.

Jatkuvan kielenopiskelun valmiuksien kehittyminen

Oppilas ei saavuta kriteerejä arvosanalle 5. Arvioitavaa työskentelyä tavoitteiden saavuttamiseksi ei ole todennettavissa.

Oppilas osaa antaa joitakin esimerkkejä mahdollisuuksista kehittää kohdekielen taitoaan.

Oppilas osaa antaa esimerkkejä mahdollisuuksista kehittää kohdekielen taitoaan.

Oppilas osaa kuvailla mahdollisuuksia kehittää kohdekielen taitoaan myös koulun päätyttyä.

Oppilas osaa vertailla erilaisia mahdollisuuksia soveltaa ja kehittää kohdekielen taitoaan myös koulun päätyttyä.

Oppilas osaa pohtia ja vertailla erilaisia mahdollisuuksia soveltaa ja kehittää kohdekielen taitoaan myös koulun päätyttyä.

Oppilas osaa monipuolisesti pohtia ja vertailla erilaisia mahdollisuuksia soveltaa ja kehittää kohdekielen taitoaan myös koulun päätyttyä.

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa

Taitotaso A1.1/A1.2

Taitotaso A1.2

Taitotaso A1.3

Taitotaso A2.1

Taitotaso A2.2

Taitotaso A2.2/B1.1

Taitotaso B1.2

T6 rohkaista oppilasta harjoittelemaan monenlaisia jokapäiväisiä viestintätilanteita sekä toimimaan niissä aloitteellisesti

S3

Oppilas oppii toimimaan jokapäiväisissä viestintätilanteissa aloitteellisesti.

Vuorovaikutus erilaisissa tilanteissa

Oppilas ei saavuta kriteerejä arvosanalle 5. Arvioitavaa työskentelyä tavoitteiden saavuttamiseksi ei ole todennettavissa.

Oppilas selviytyy satunnaisesti yleisimmin toistuvista, rutiininomaisista viestintätilanteista tukeutuen vielä enimmäkseen viestintäkumppaniin.

Oppilas selviytyy yleisimmin toistuvista, rutiininomaisista viestintätilanteista tukeutuen vielä enimmäkseen viestintäkumppaniin.

Oppilas pystyy vaihtamaan ajatuksia tai tietoja tutuissa ja jokapäiväisissä tilanteissa sekä toisinaan ylläpitämään viestintätilannetta.

Oppilas selviää kohtalaisesti monenlaisista jokapäiväisistä viestintätilanteista.

 

Oppilas pystyy enenevässä määrin olemaan aloitteellinen viestintätilanteessa.

Oppilas selviää melko vaivattomasti monista jokapäiväisistä viestintätilanteista.

 

Oppilas pystyy olemaan aloitteellinen monenlaisissa viestintätilanteissa.

Oppilas selviää vaivattomasti monista jokapäiväisistä viestintätilanteista.

 

Oppilas pystyy olemaan aloitteellinen viestintätilanteissa.

T7 ohjata oppilasta olemaan aktiivinen viestintätilanteessa sekä syventämään taitoaan käyttää kohdekielisiä viestinnän keinoja, vakiintuneita fraaseja, kierto- ja täyteilmauksia ja muuta kompensaatiota

S3

Oppilas oppii toimimaan aktiivisesti viestintätilanteessa. Hän oppii hyödyntämään viestintästrategioita.

Viestintästrategioiden käyttö

Oppilas ei saavuta kriteerejä arvosanalle 5. Arvioitavaa työskentelyä tavoitteiden saavuttamiseksi ei ole todennettavissa.

Oppilas tukeutuu viestinnässään kaikkein keskeisimpiin sanoihin ja ilmauksiin.

 

Oppilas tarvitsee paljon apukeinoja.

 

Oppilas osaa pyytää toistamista tai hidastamista.

Oppilas tukeutuu viestinnässään kaikkein keskeisimpiin sanoihin ja ilmauksiin turvautuen ei-kielellisiin ilmaisuihin.

 

Oppilas tarvitsee apukeinoja.

 

Oppilas joutuu pyytämään usein toistoa tai selvennystä.

Oppilas osallistuu enenevässä määrin viestintään turvautuen harvemmin ei-kielellisiin ilmaisuihin.

 

Oppilas joutuu pyytämään toistoa tai selvennystä melko usein ja osaa jonkin verran soveltaa viestintäkumppanin ilmaisuja omassa viestinnässään.

Oppilas osallistuu enenevässä määrin viestintään käyttäen tarvittaessa vakiosanontoja pyytäessään tarkennusta avainsanoista.

 

Oppilas joutuu pyytämään toistoa tai selvennystä silloin tällöin ja käyttää esim. lähikäsitettä tai yleisempää käsitettä, kun ei tiedä täsmällistä (koira/eläin tai talo/mökki).

Oppilas osallistuu enenevässä määrin viestintään, osaa pyytää tarkennusta avainsanoista ja varmistaa, onko viestintäkumppani ymmärtänyt viestin.

 

Oppilas osaa satunnaisesti kiertää tai korvata tuntemattoman sanan tai muotoilla viestinsä uudelleen.

Oppilas osallistuu viestintään, osaa pyytää tarkennusta ja varmistaa, onko viestintäkumppani ymmärtänyt viestin.

 

Oppilas osaa kiertää tai korvata tuntemattoman sanan tai muotoilla viestinsä uudelleen.

T8 ohjata oppilasta kiinnittämään huomiota kulttuurisesti sopivaan kielenkäyttöön viestinnässä, johon liittyy mielipiteiden ja asenteiden esiin tuomista

S3

Oppilas oppii käyttämään kohdekieltä kulttuurisesti sopivalla tavalla viestinnässä.

Viestinnän kulttuurinen sopivuus

Oppilas ei saavuta kriteerejä arvosanalle 5. Arvioitavaa työskentelyä tavoitteiden saavuttamiseksi ei ole todennettavissa.

Oppilas osaa käyttää muutamia kaikkein yleisimpiä kielelle ominaisia kohteliaisuuden ilmauksia rutiininomaisissa sosiaalisissa kontakteissa.

Oppilas osaa käyttää kaikkein yleisimpiä kielelle ominaisia kohteliaisuuden ilmauksia rutiininomaisissa sosiaalisissa kontakteissa.

Oppilas selviytyy lyhyistä sosiaalisista tilanteista ja osaa käyttää yleisimpiä kohteliaita tervehdyksiä ja puhuttelumuotoja, esittää kohteliaasti esimerkiksi pyyntöjä, kutsuja, ehdotuksia ja anteeksipyyntöjä ja vastata sellaisiin.

Oppilas osaa käyttää kieltä yksinkertaisella tavalla kaikkein keskeisimpiin tarkoituksiin, kuten tiedonvaihtoon sekä mielipiteiden ja asenteiden asianmukaiseen ilmaisemiseen.

 

Oppilas pystyy keskustelemaan kohteliaasti käyttäen tavanomaisia ilmauksia ja perustason viestintärutiineja.

Oppilas osaa käyttää kieltä erilaisiin tarkoituksiin.

 

Oppilas pystyy keskustelemaan

kohteliaasti käyttäen tavanomaisia ilmauksia ja perustason viestintärutiineja.

Oppilas osaa käyttää monipuolisesti kieltä erilaisiin tarkoituksiin.

 

Oppilas pystyy keskustelemaan kohteliaasti.

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

Taitotaso A1.1/A1.2

Taitotaso A1.2

Taitotaso A1.3

Taitotaso A2.1

Taitotaso A2.2

Taitotaso A2.2/B1.1

Taitotaso B1.2

T9 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia tulkita erilaisia tekstejä, myös selväpiirteisiä asiatekstejä, joista hankitaan tietoa, ja ohjata käyttämään tulkinnassa päättelytaitoa ja keskeisen sisällön ymmärtämistä

S3

Oppilas oppii tulkitsemaan puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä. Hän oppii tekstien ymmärtämisstrategioita.

Tekstien tulkintataidot

Oppilas ei saavuta kriteerejä arvosanalle 5. Arvioitavaa työskentelyä tavoitteiden saavuttamiseksi ei ole todennettavissa.

Oppilas ymmärtää harjoiteltua, tuttua sanastoa ja ilmaisuja sisältävää muutaman sanan mittaista kirjoitettua tekstiä ja hidasta puhetta.

 

Oppilas tunnistaa tekstistä yksittäisiä tietoja.

Oppilas ymmärtää tuttua sanastoa ja lyhyehköä kirjoitettua tekstiä sekä hidasta puhetta.

 

Oppilas löytää tekstistä ydinsisällöt.

Oppilas ymmärtää helppoja, tuttua sanastoa ja ilmaisuja sekä selkeää puhetta sisältäviä tekstejä.

 

Oppilas ymmärtää lyhyiden, yksinkertaisten, itseään kiinnostavien viestien ydinsisällön ja tekstin pääajatukset tuttua sanastoa sisältävästä, ennakoitavasta tekstistä.

 

Oppilas pystyy hyvin yksinkertaiseen päättelyyn asiayhteyden tukemana.

Oppilas pystyy seuraamaan hyvin summittaisesti selväpiirteisen asiapuheen pääkohtia, tunnistaa usein ympärillään käytävän keskustelun aiheen, ymmärtää pääasiat tuttua sanastoa sisältävästä yleiskielisestä tekstistä tai hitaasta puheesta.

 

Oppilas osaa päätellä tuntemattomien sanojen merkityksiä asiayhteydestä.

Oppilas pystyy seuraamaan selväpiirteisen asiapuheen pääajatusta, tunnistaa usein ympärillään käytävän keskustelun aiheen, ymmärtää pääasiat tuttua sanastoa sisältävästä yleiskielisestä tekstistä tai hitaasta puheesta.

 

Oppilas osaa päätellä tuntemattomien sanojen merkityksiä asiayhteydestä.

Oppilas pystyy seuraamaan asiapuheen pääajatusta, tunnistaa ympärillään käytävän keskustelun aiheen, ymmärtää pääasiat tuttua sanastoa sisältävästä yleiskielisestä tekstistä tai normaalitempoisesta puheesta.

 

Oppilas osaa päätellä tuntemattomien sanojen merkityksiä asiayhteydestä.

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

Taitotaso A1.1/A1.2

Taitotaso A1.2

Taitotaso A1.3

Taitotaso A2.1

Taitotaso A2.2

Taitotaso A2.2/B1.1

Taitotaso B1.2

T10 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia tuottaa puhetta ja kirjoitusta laajenevasta aihepiiristä kiinnittäen huomiota myös keskeisiin rakenteisiin ja ääntämisen perussääntöihin

S3

Oppilas oppii ilmaisemaan itseään suullisesti ja kirjallisesti käyttäen kohdekielen keskeistä sanastoa ja keskeisiä rakenteita. Hän oppii ääntämään ymmärrettävästi.

Tekstien tuottamistaidot

Oppilas ei saavuta kriteerejä arvosanalle 5. Arvioitavaa työskentelyä tavoitteiden saavuttamiseksi ei ole todennettavissa.

Oppilas osaa ilmaista itseään puheessa hyvin suppeasti käyttäen harjoiteltuja sanoja ja opeteltuja vakioilmaisuja.

 

Oppilas ääntää joitakin harjoiteltuja ilmauksia ymmärrettävästi ja osaa kirjoittaa joitakin erillisiä sanoja ja sanontoja.

Oppilas osaa ilmaista itseään puheessa suppeasti käyttäen harjoiteltuja sanoja ja opeteltuja vakioilmaisuja.

 

Oppilas ääntää harjoiteltuja ilmauksia ymmärrettävästi ja osaa kirjoittaa sanoja ja sanontoja.

Oppilas osaa rajallisen määrän lyhyitä, ulkoa opeteltuja ilmauksia, keskeistä sanastoa ja perustason lauserakenteita.

 

Oppilas pystyy kertomaan arkisista ja itselleen tärkeistä asioista käyttäen suppeaa ilmaisuvarastoa ja kirjoittamaan yksinkertaisia viestejä sekä ääntää harjoitellut ilmaisut ymmärrettävästi.

Oppilas pystyy kertomaan jokapäiväisistä ja konkreettisista sekä itselleen tärkeistä asioista käyttäen yksinkertaisia lauseita ja konkreettista sanastoa.

 

Oppilas osaa helposti ennakoitavan perussanaston ja monia keskeisimpiä rakenteita.

 

Oppilas osaa soveltaa joitakin ääntämisen perussääntöjä muissakin kuin harjoitelluissa ilmauksissa.

Oppilas osaa kuvata luettelomaisesti (ikäkaudelleen tyypillisiä) jokapäiväiseen elämään liittyviä asioita käyttäen tavallista sanastoa ja joitakin idiomaattisia ilmauksia sekä perustason rakenteita ja joskus hiukan vaativampiakin.

 

Oppilas osaa soveltaa joitakin ääntämisen perussääntöjä muissakin kuin harjoitelluissa ilmauksissa.

Oppilas osaa kuvata jokapäiväiseen elämään liittyviä asioita käyttäen tavallista sanastoa ja idiomaattisia ilmauksia käyttäen vaativampiakin rakenteita.

 

Oppilas osaa soveltaa ääntämisen perussääntöjä muissakin kuin harjoitelluissa ilmauksissa.