Siirtymä esiopetuksesta perusopetukseen Ulvilan kaupungissa

Ulvilassa lapsen varhaiskasvatussuunnitelma siirretään vanhempien luvalla esiopettajalle. Tarvittaessa pidetään erillinen tiedonsiirtopalaveri.
Lapsen ja huoltajan kanssa keskustellaan sekä esiopetukseen että kouluun siirryttäessä alkavan opetuksen tavoitteista, tehtävästä sekä toimintatavoista. Tavoitteena on, että lapset ja huoltajat tutustuvat esi- ja alkuopetuksen oppimisympäristöihin, toimintaan ja henkilöstöön jo ennen opetuksen alkua. Perusopetukseen siirtyville lapsille ja heidän huoltajilleen annetaan tietoa perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnasta.
Ulvilan esiopetuksessa järjestetään vuosittain helmikuussa Taitoreppu-ryhmiä. Taitoreppu-ryhmään voi osallistua vanhempien toiveesta ja/tai esiopetushenkilöstön suosituksesta. Ryhmässä tehdään tehtäviä eri osa- alueilta (kieli, matematiikka, muisti, hahmotus) sekä havainnoidaan miten lapsi toimii isossa, ”koulumaisessa” ryhmätilanteessa (keskittyminen, ohjeiden vastaanottaminen). Taitoreppu-ryhmiin osallistutaan vanhempien suostumuksella ja vanhemmat saavat puhelimitse palautteen siitä, miten lapsi on ryhmässä toiminut.
Tuleva ekaluokan opettaja käy tutustumassa lapsiin eskariryhmässä kevään aikana. Tiedonsiirtopalaveriin osallistuu tarvittaessa varhaiskasvatuksen erityisopettaja, laaja-alainen erityisopettaja ja koulukuraattori. Esiopettaja vierailee syksyllä koulussa. Eri toimipisteissä voidaan toteuttaa vuosiluokkiin sitomatonta opetusta. Kaasmarkun pikkulasten koulu, Friitalan sekä Koskin ja Harjunpään kouluilla sijaitsevat eskariryhmät tekevät tiivistä yhteistyötä.
Esiopetusvuoden aikana toteutetaan erilaisia esiopetuksen ja koulun yhteisiä teemapäiviä.
Koulutulokastiedote siirretään vanhempien luvalla esiopetuksesta koululle tiedonsiirtopalaverissa. Koulutulokkaiden vanhemmille järjestetään vanhempainilta. Toukokuussa järjestetään kouluuntutustumispäivä koulutulokkaille.