Luku 4
B5
a) Jonkun toisen tutkijan tai tutkimusryhmän pitää kyetä suorittamaan tutkimus samalla tavalla ja saada samankaltaisia tuloksia.
b) Tutkimuksen tulee olla riippumatonta tutkijasta ja hänen mielipiteistään.
c) Tutkimustulokset pitää saattaa muiden tutkijoiden tietoon esim. jossain tieteellisessä julkaisussa.
d) Toiset tutkijat arvioivat tutkimuksen, jotta julkaistava tutkimus täyttäisi laadukkaan ja luotettavan tutkimuksen kriteerit.
B6
a) Kasvatusalustalla kasvanut home tappoi bakteereja.
b) Mistä johtuu, että bakteerit tuhoutuvat homeiden ympärillä?
c) Home erittää ympäristöön kemiallista ainetta, joka tappaa bakteerit.
d) Hän hyväksyi hypoteesinsa, sillä tutkimuksen lopputuloksena pystyttiin osoittamaan kyseinen kemiallinen aine (penisilliini).
B7
a) Jonkin havaitun ilmiön mahdollinen selitys (tieteellinen oletus). Hypoteesi pyritään testaamaan lisähavainnoilla tai kokeilla.
b) Korrelaatio kuvaa kahden muuttujan välistä riippuvuutta.
c) Kokeellisessa tutkimuksessa käytetään aina verrokkiryhmää, jolle tutkittavaa muuttujaa ei vaihdella.
d) Elävissä eliöissä tehtyä tutkimusta.
e) Tutkimusta, joka tehdään koeputkessa, toisin sanoen elävien eliöiden ulkopuolella. In vitro -tutkimuksessa voidaan kuitenkin käyttää eliöiden osia, esimerkiksi soluja tai niiden osia.
f) Tietokoneella tehtyä tutkimusta, esimerkiksi matemaattiset mallinnukset ilmiöstä.
B8
a) Biologiseen tutkimukseen kuuluu yleensä seuraavia vaiheita:
1. Pohjautuu aiempiin havaintoihin tai tutkimuksiin
2. Tutkimuskysymyksen pohtiminen
3. Aiempaan tutkimukseen tutustuminen
4. Hypoteesin laatiminen
5. Tutkimuksen suunnittelu
6. Hypoteesin testaaminen / koejärjestelyn toteuttaminen
7. Tulosten käsittely ja tulkinta
8. Johtopäätösten tekeminen
9. Hypoteesin hyväksyminen tai hylkääminen
10. Tutkimuksen julkaiseminen
b) Opiskelija voi pohtia vastauksessaan esim. Flemingin tutkimuksen vaiheita.
C09
a) Syntyykö elottomasta aineksesta itsekseen eliöitä?
b) Eliöt eivät synny itsestään, vaan ne vaativat lisäntyäkseen toisen samanlaisen eliön.
c) Laittamalla purkkeihin mätänevää lihaa ja peittämällä osan purkeista.
d) Redi hyväksyi hypoteesinsa (osittain), sillä peitettyihin purkkeihin ei tullut kärpäsen toukkia.
e) Redin tutkimuksen tulokset kumosivat alkusyntyteorian.
f) Tutkimuksen objektiivisuus.
C10
a) Esim. "Auttaako käsien desinfiointi infektioiden vähentämisessä?"
b) Esim. "Käsien desinfioinnilla voidaan välttää infektioista aiheutuvia kuumetapauksia".
c) Esim. testataan kahdella eri osastolla, miten käsien peseminen vaikuttaa infektioiden määrään (kontrolliryhmänä toinen osasto). HUOM! Nykyään tällainen tutkimus olisi epäeettinen.
d) Havainnot ovat vaikuttaneet suuresti sairaalahygienian kehittymiseen.
C11
a) Ympäristötiede ja ekologia
b) Dosentti on arvonimi, joka voidaan antaa tietyllä alalla merkittävästi tutkimusta tehneelle tutkijalle.
c) Esim. väitöskirjatutkimus (moduulieläinten evoluutio) ja nykyään suomalaisten laktoositoleranssin evoluutio.
d) Esim. väitöskirjatutkimus (moduulieläinten evoluutio), ympäristöhistoria ja kaupunkiekologia.
e) Esim. kaupunkiekologian tutkimusta voidaan soveltaa kaupunkisuunnittelussa.