Oppimisympäristöt ja työtavat
Oppimisympäristöt ja työtavat
Englannin A-oppimäärän oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 3-6
Tavoitteena on, että kielenkäyttö olisi mahdollisimman asianmukaista, luonnollista ja oppilaille merkityksellistä. Työskentelyssä korostuu pari- ja pienryhmätyö sekä yhdessä oppiminen erityyppisissä oppimisympäristöissä. Monikielisyys- ja kielikasvatuksen tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan opettajien yhteistyötä. Leikin, laulun, pelillisyyden ja draaman avulla oppilaat saavat mahdollisuuden kokeilla kasvavaa kielitaitoaan ja käsitellä myös asenteita. Opetuksessa käytetään monipuolisesti eri viestintäkanavia ja -välineitä. Oppilaita ohjataan aktiiviseen toimijuuteen ja itsenäiseen vastuun ottoon omasta oppimisestaan Eurooppalaisen kielisalkun tai vastaavan työvälineen avulla. Oppilaat tutustuvat ympäröivän yhteisön monikielisyyteen ja -kulttuurisuuteen kotikansainvälisyyden avulla. Heille tarjotaan myös mahdollisuuksia harjoitella kansainvälistä yhteydenpitoa. Englantia käytetään aina kun se on mahdollista.
3. luokan toimintatavat
- leikki, laulu, pelit ja toiminnallisuus, kirjoittaminen, lukeminen, sanojen ulkoa opetteleminen sekä kuuntelutehtävien tekeminen.
- 3. luokalla harjoitellaan myös ääntämistä ja yksinkertaisten lauseiden rakentamista.
- Yhteistyötä ja työnjakoa tehdään tarvittaessa koulun resurssien mukaan.
- 3. luokalla kotiin tulee harjoiteltavaksi sanoja, kirjoittamista, lukemista ja tehtäviä.
- Opetellaan suunnittelemaan toimintaa yhdessä ja ottamaan vastuuta niistä.
- Yhteistyötä ja työnjakoa tehdään tarvittaessa koulun resurssien mukaan.
- 3-luokalla kotiin tulee harjoiteltavaksi sanoja, kirjoittamista, lukemista ja tehtäviä.
4. luokan toimintatavat

- Lisäksi opetellaan tavallisimpia äännemerkkejä ja niiden avulla ääntämistä, pohditaan oman ja kohdekielen kulttuurien eroavaisuuksia ja opetellaan soveltamaan kielioppia.
5. luokan toimintatavat
- 5. luokalla toimintatavat ovat samat kuin aiemmilla vuosiluokilla.
- Lisäksi harjoitellaan kieliopin soveltamista, tehdään keskusteluharjoituksia ja tutustutaan englanninkielisten maiden erilaisiin murteisiin ja kulttuureihin.
6. luokan toimintatavat
- 6. luokallatoimintatavat ovat samat kuin aiemmilla vuosiluokilla.
- Lisäksi tutustutaan englannin kielen erilaisiin ääntämistapoihin eri puolilla maailmaa.