Roope Lipastin romaani Linnanjuhlat on kolmas romaani, jonka olen tältä kirjailijalta lukenut. Aikaisemmin olen lukenut häneltä romaanit Rajanaapuri ja Perunkirjoitus. Osasin odottaa absurdia huumoria, mutta en kyllä ihan näin lennokasta tarinaa.

Linnanjuhlat kertoo nelikymppisestä Hannusta, jonka elämästä on pohja pudonnut. Maria on muuttanut pois yhteisestä kodista ja hakee elämäänsä uutta suuntaa, yt-neuvottelujen tuloksena Hannu irtisanotaan työstään ja teini-ikäinen Anna-tytärkin on loitontunut isästään. Elämä näyttäytyy miehelle mustana kuiluja, josta poispääsynä hän näkee vain katolta hyppäämisen. Kun mies on tätä tekoa katonreunalla harkitsemassa, saapuu paikalle kuin tyhjästä Mikko, persoonan treenata, joka haluaa pelastaa Hannn. Mikko tenttaa Hannun unelmia, jolloin mies tunnustaa haaveilleensa aina itsenäisyyspäivän linnanjuhliin pääsystä. Tällä teolla hän saisi ehkä Marian ja avioliittonsa takaisin.

Tästä alkaa Hannun ja Mikon yhteinen matka, joka on kohellusta alusta loppuun. Mikko leipoo Hannusta kansanedustajaa, jotta portit linnanjuhliin aukeaisivat. Matka on täynnä mitä ihmeellisimpiä sattumuksia, päätöntä kohellusta ja lukijasta jopa todellista järjen köyhyyttä. Lipastin huumori ylittää jo lähes mahdottoman rajan, ja miesten toilailu siinä samalla on hervotonta luettavaa. Samalla lukija kuitenkin poimii rivien välistä surullisia totuuksia elämän karikoista ja Suomen kaltaista sivistysvaltiotakin koskevasta ahdingosta, joka näyttäytyy mm. terveydenhuoltoa koskevina leikkauksina ja sen vaikutuksina yksittäisten ihmisten elämään. Viihdyttävää luettavaa!