Laura Lähteenmäki tunnetaan nuortenkirjailijana, mutta hänen romaaninsa Ikkunat yöhön on hänen ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani. Se kertoo kolmen sukupolven tarinan, joka keskittyy naisiin. Miehet näyttelevät tässä romaanissa pääsääntöisesti sivuosarooleissa.

Romaani alkaa murhalla, kuin mikä tahansa nykydekkari. Toisessa luvussa mennään kuitenkin reilusti ajassa taaksepäin, Niityn isoon hirsitalon, jota emännöi nuori kolmen lapsen äiti Elsi, tai emännöisi, jos jaksaisi. Mutta Elsi vain makaa päivät ja valvoo yöt, kulkee likaisissa vaatteissa ja hiuksissa, kunnes päätyy peruuttamattomaan tekoon. Tuolloin, ehkä elettiin 1930-lukua, ei tunnettu käsitettä synnytyksen jälkeinen masennus. Sitä Elsi kuitenkin tietämättään sairasti ja piti itseään hulluna.

Romaanissa seurataan paitsi Elsin elämää myös hänen kahden nyt jo aikuisen lapsensa Astan ja Arjan sekä Arjan lasten Hannan ja Riikan elämää. Asta emännöi nyt Niittyä diktaattorin ottein kuin Niskavuoren emäntä ja häntä pelkäävät kaikki. Niityssä ei juuri vierailla, sillä kopea ja tyly Asta ei vieraita halua. Vain juhannuksena ja jouluna Hanna ja Riikka saapuvat Niittyyn.

Romaani piirtää hienon naiskuvan, jonka viesti on, että menneisyyden tehdyt ja tekemättömät teot seuraavat meitä yli sukupolvien ja jopa määrittävät meitä ihmisinä. Astan hirmuvaltaan ja ihmisvihaan on syynsä, kuten myös Riikan ajelehtivaan elämäntyyliin ja Hannan suorittamisentarpeeseen. Ihmiskohtalot kietoutuvat tässä romaanissa toisiinsa ja alun murhakin, joka kietoutuu myös Niityn naisten tarinaan.

Pidin kirjan tarinasta ja sen monimuotoisuudesta, mutta joka luvussa vaihtuva näkökulma tapahtumiin teki lukemisesta hidasta ja juonesta poukkoilevan. Myös menneen ja nykyajan vuorottelu tuntui välillä raskaalta. Pidin erityisesti Elsin ja Astan kuvauksesta ja mietin lukemisen aikana, mikä Astasta teki sellaisen kuin hän oli. Mikä elämässä muuttaa ihmistä joskus ikäväänkin suuntaan?

Minua jäi vaivaamaan lähinnä alun murhan motiivit. Harmittaa, etten saa johtolankoja murhaan koottua kokonaan, vaan jotain jäi auki ja mietityttämään. Ikkunat yöhön on melankolinen mutta hieno kuvaus ajasta ennen ja nyt. Ehkä se opettaa meitä ymmärtämään hieman enemmän vanhempiamme ja isovanhempiemme sekä niitä asioita, joita ei välttämättä ääneen sanota, mutta jotka ovat silti olemassa.