Anna-Maria Eilittän esikoisromaani Kun olen poissa vie lukijan kiehtovaan ajatusleikkiä: kuoleman jälkeiseen välitilaan, josta onni elä mahdollisuus päästä tekemään tilejä selväksi elävän elämän ihmisten kanssa. Näin käy Ilonalle, keski-ikäistyvälle lähes aikuisten lasten äidille, vaimolle ja opettajalle, joka jäätyään auton allecei kuolekaan kunnolla, vaan jää jonkinlaiseen välitilaan katselemaan läheistensä elämän jatkumista.

Idea ja juoni on herkullinen. Jokainen lienee miettinyt, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu ja tästä on paljon kirjoitettuun, mutta ei kenties Eilittän oivaltamalla tavalla. Romaanin teeman oivaltaminen ei ole vaikeaa: emme koskaan kokonaan tunne läheisiämme vaan he syystä tai toisesta salaavat meiltä osan itsestään. Usein syynä on se, ettemme halua loukata tai satuttaa niitä, joita rakastamme. Tämän Eilittä tuo romaanissaan hienosti esille.

Haluaisin lukea kirjat usein yhdeltä istumalta, mutta se on harvoin mahdollista. Tämän romaanitkin kanssa meni yli viikko, mikä on harmittavaa, sillä tauot lukemisessa jättivät omaan lukemiseen liikaa ilmaa. Tainsitten 234-sivuista romaania olisi voinut tiivistää jättämällä päähenkilön katolla hyppelyä tai Helsingin seikkaperäistä kuvailua vähän vähemmälle.

Joka tapauksessa hieno kirja lisättäväksi lukulistalle.