Metsänäytelmä
Metsänäytelmä
“En ole ikinä tuntenut noin laiskaa ihmistä, saati sitten prinsessaa!”
Suomen Luonnon päivän kunniaksi Kankaisten kyläkoulun 5.-6. luokan neljä oppilasta tekivät päiväkotilaisille ja koulun pienille oppilaille näytelmän. Aluksi suunniteltiin käsikirjoitus ja etsittiin roolivaatteet.
Sitten aloitimme harjoittelemaan näytelmää. Yritimme moneen kertaan, kunnes se onnistui hyvin. Seuraavaksi Ruuhiryhmän lapset kutsuttiin koolle koulun pihalle ja peikot Jönneli ja Tunneli johdattivat lapset pihasta majametsään, jossa prinsessat riitelivät. He olivat prinsessa Vaahtera ja prinsessa Pihlaja. Ja lasten apua tarvittiin ratkaisemaan näiden prinsessojen jumppaamiseen liittyvä riita.
-En ole ikinä tuntenut noin laiskaa ihmistä, saati sitten prinsessaa! huusi prinsessa Vaahtera. Hän oli suuttunut, koska prinsessa Pihlaja ei suostunut liikkumaan yhtään. Jönneli ja Tunneli antoivat lapsille tehtäviä, joita lapset tekivät ahkerasti. He esimerkiksi etsivät mahdollisimman pienen ja ison kiven, jonka päälle he kiipesivät. He myös lensivät tai juoksivat puiden ympäri käsiään liihotellen.
Sitten prinsessa, joka ei tahtonut lainkaan liikkua, innostui hieman, kun näki miten kivaa lapsilla oli. Pian hän liikkui niin iloisena kuin kaikki muutkin ja unohti kaikki vanhat riidat. Lapset olivat onnistuneet auttamaan prinsessoja.
Eedit ja Saga, 6. lk
Eedit ja Saga, 6. lk