Pikku-Oravien viikko 38

Tällä viikolla olemme tutustuneet metsäneläimistä karhuun. Lasten omat karhut eli nallet ovat olleet mukana päiväkodissa ja niiden kanssa on vietetty monta ihanaa hetkeä. Nallejen vieraileminen päiväkodissa on ollut lapsille tosi tärkeää ja jokainen on ollut ylpeä omasta nallestaan. Nallejen kanssa toteutettiin myös Nalle -jumppa, jossa tassut laitettiin liikkeelle ja ilo oli ylimmillään. Hyvää ja kovasti tykättyä liikunnallisten taitojen harjoittelua.

Mietimme ja tunnistimme myös yhdessä lasten kanssa erilaisia tunteita. Jokaisen oma nalle oli tietenkin auttamassa tässä tehtävässä. Käsittelimme tunteita Miltä tuntuu nallesta -laulun ja Nalle -kuvien avulla. Meillä oli aivan ihana yhteinen tunnehetki. 

Torstaina vietimme Sadonkorjuujuhlaa ja juhlamme onnistui hienosti Pikku lanttu nukkuu -laulun viitoittamana. Kiitos kaikille, jotka olivat tuoneet meille erilaisia maistiaisia... nam nam!! Maistelimme mm. omenia, luumuja, porkkanaa, paprikaa, salaattia, tilliä, kurpitsaa ja hunajaa. Lapset olivat melko ennakkoluulottomia maistelun suhteen, mutta löytyi myös niitä maisteltavia, joita ei innostuttu maistelemaan... haistelemaan ehkä. 

Leikkien lomassa on myös kuunneltu eläinten ääniä ja yritetty tunnistaa niitä. Voi että - lapset olivat tarkkoina ja tunnistivat kaikki! Kirjat ovat myös tällä viikolla olleet ahkerassa käytössä ja olemme lukeneet mm. kirjaa lasten päiväkotipäivästä, Peppen lotraamisesta ja Spidermanin toimista.

Provakassa edetään edelleen hienosti ja lapset ovat tälläkin viikolla olleet ahkeria siivoajia. Kertyneistä tassumerkeistä on iloittu ja tie Ollin luo täyttyy Tassu -merkeistä huimaa tahtia.


Tässä vielä viime viikkoisen viikkokirjeen muistuttelut:

Muistattehan, että lasten omiin kansioihin minä osaan-alueisiin on tehty uusi julkaisu. 
Lauluja ja loruja osa-alueelle on kerätty ryhmässä pinnalla olevia lauluja. Sitä päivitellään pitkin toimintakautta, kannattaa sitä myös välillä käydä kurkkaamassa. Samoin blogin osalta. 

Muistutellaan vielä, että lapselle voisi tuoda kansion päiväkotiin askarteluja ja piirustuksia varten. 

Mukavaa viikonloppua!