Keski-Savon ops-prosessi

Varkaus, Joroinen, Pieksämäki, Leppävirta ja Heinävesi tekevät yhdessä seudullista opetussuunnitelmaa. Sivistysjohtajat muodostavat hankkeen ohjausryhmän. Syksyllä 2013 nimettiin seudullinen ops-työryhmä, jossa on edustus jokaisesta kunnasta esiopetuksesta, alakoulusta ja yläkoulusta. Ryhmä on osallistunut aluehallintoviraston järjestämiin ops-prosessin tukikoulutuksiin. Kuntiin on myös nimetty kouluille ja päiväkoteihin ops-yhdyshenkilöt. Heidän kauttaan kussakin kunnassa on levitetty koulutuksissa saatua tietoa. Yksiköissä on myös pohdittu uuden opetussuunnitelman tuomia muutoksia toimintakulttuurin ja opetuksen osalta. Jokaisella paikkakunnalla on myös otettu huoltajat mukaan ops-prosessiin esim. kyselemällä heidän mielipiteitä arvoista. Keväällä 2015 seudullinen työryhmä laatii paikalliset täydennykset opetussuunnitelman yleisiin osioihin. 14.3.2015 on kaikkien kuntien yhteinen veso-päivä Varkaudessa. Siellä aloitetaan ainekohtainen ops-työ. Jokainen kunta päättää itsenäisesti tuntijaostaan.
Seutukunnan syksyn veso-päivä pidetään Pieksämäellä 19.9.2015. Siellä on tarkoitus työstää oppiainekohtaisia opetussuunnitelmia.