Vuosiluokka 4
VUOSILUOKAN KESKEISET SISÄLTÖALUEET
S1 Minä ihmisenä
Sisältöjä valitaan siten, että ne liittyvät ihmisen rakenteeseen ja keskeisiin elintoimintoihin sekä ihmisen kasvun ja kehityksen eri vaiheisiin. Sisällöissä kiinnitetään huomiota kehityksen ajankohtaisiin muutoksiin ja niiden yksilöllisen luonteen ymmärtämiseen. Käsitellään ikäkauden mukaisesti seksuaalista kehitystä ja ihmisen lisääntymistä. Harjoitellaan tunnistamaan oman kehon ja mielen viestejä ja tiedostamaan omia ajatuksia, tarpeita, asenteita ja arvoja. Perehdytään terveyden osa-alueisiin ja voimavaroihin, arjen terveystottumuksiin, mielenterveystaitoihin, sairauksien ehkäisyyn ja itsehoitotaitoihin. Lisäksi harjoitellaan tunteiden tunnistamista, ilmaisua ja säätelyä. Tunnistetaan omaa oppimista tukevia asioita.
Vahvistetaan taitoja tunnistaa oman kehon ja mielen viestejä. Opetellaan tiedostamaan omia ajatuksia, tarpeita, asenteita ja arvoja. Opiskellaan, miten unen, ravinnon, liikunnan ja tasapainoisen mielen avulla edistetään terveyttä arjessa. Lisäksi tarkkaillaan omaa toimintaa. Tutustutaan, mitä on mielen hyvinvointi ja opetellaan toimintamalleja, joilla sitä voidaan edistää. Opetellaan esimerkiksi rentoutumaan ja harjoitellaan keinoja selvitä ongelmatilanteista.
S2 Arjen tilanteissa ja yhteisöissä toimiminen
Oppimistehtäviä ja sisältöjä valitaan siten, että ne liittyvät arjen tilanteissa ja yhteisöissä toimimiseen. Harjoitellaan selittämään arjen tilanteita, ilmiöitä ja teknologiaa eri tiedonalojen käsitteillä ja malleilla. Tutkitaan laitteiden toimintaperiaatteita ja erilaisia rakenteita. Harjoitellaan turvallisuuden edistämistä ja turvataitoja esimerkiksi seuraavilla osa-alueilla: liikenne-, palo-, sähköturvallisuus, tapaturmat, myrkytykset, päihteet, kiusaamisen ehkäisy, fyysinen ja henkinen koskemattomuus sekä toiminta ensiapu- ja vaaratilanteissa. Harjoitellaan toimimista erilaisissa yhteisöissä sekä pohditaan erilaisten vuorovaikutustilanteiden ja yhteisöjen merkitystä hyvinvoinnille.
Vahvistetaan toimintamalleja, jotka kunnioittavat toista ihmistä ja edistävät yhteisöllisyyttä. Harjoitellaan turvallisuuden edistämistä ja turvataitoja seuraavilla osa-alueilla: liikenne, paloturvallisuus, myrkytykset ja päihteet.
S3 Löytöretkelle monimuotoiseen maailmaan
Monipuolisten alueellisten esimerkkien ja ajankohtaisten uutisten avulla hahmotetaan Suomen, Pohjoismaiden, Euroopan ja muiden maanosien luonnonympäristöä ja ihmisen toimintaa. Keskeisiä näkökulmia ovat luonnon ja kulttuurien moninaisuuden arvostaminen sekä globaalin ymmärryksen vahvistaminen. Maailmankuvan ja sen alueellisen viitekehyksen rakentamisessa käytetään monipuolisesti karttoja ja muuta geomediaa.
Käsitellään Pohjoismaiden ja Euroopan luonnonympäristöjä ja niiden luomia edellytyksiä ihmisen toiminnalle. Erilaisten teemakarttojen ja geomedian avulla opetellaan Euroopan keskeistä paikannimistöä ja luonnonmaantiedettä. Oppiaineksen sisältöjen valinnassa kiinnitetään huomiota eurooppalaisen kulttuuriperinnön, luonnon ja erilaisten kulttuurien arvostamiseen. Ymmärryksen syventämiseksi opiskelussa käytetään monipuolisesti alueellisia esimerkkejä ja ajankohtaisia uutisia.
S4 Ympäristön tutkiminen
Sisällöiksi valitaan omaan elinympäristöön liittyviä tutkimustehtäviä. Elinympäristössä kiinnitetään huomiota elolliseen ja elottomaan luontoon, rakennettuun ja sosiaaliseen ympäristöön sekä ympäristön ilmiöihin, materiaaleihin ja teknologisiin sovelluksiin. Tehtävien avulla harjoitellaan tutkimuksen tekemisen eri vaiheita. Tutkitaan säätä sekä maa- ja kallioperää. Tutkimalla kappaleiden liikkeiden muutoksia tutustutaan voiman käsitteeseen. Tunnistetaan eliöitä ja elinympäristöjä, laaditaan kasvio ohjatusti sekä tutkitaan kokeellisesti kasvien kasvua. Kotiseudun erilaisten ympäristöjen merkitystä havainnoidaan myös hyvinvoinnin näkökulmasta. Tutustutaan ympäristössä toimimisen oikeuksiin ja velvollisuuksiin.
Vahvistetaan edelleen kotiseudun eliöiden ja elinympäristöjen tuntemusta. Oppiaineksen sisällöiksi valitaan omaan elinympäristöön liittyviä tutkimustehtäviä. Laaditaan ohjatusti kasvio. Se koostuu tyypillisimmistä paikallisista lajeista ja sen muoto voi vaihdella herbaariosta digikasvioon. Tutustutaan ilmakehään, sen rakenteeseen ja alimman kerroksen sääilmiöihin. Käsitellään ympäristössä toimimista jokamiehen oikeuksien ja velvollisuuksien näkökulmasta.
S5 Luonnon rakenteet, periaatteet ja kiertokulut
Erilaisten materiaalien ja aineiden avulla tarkastellaan olomuotoja ja aineiden ominaisuuksia. Palaminen, yhteyttäminen ja veden kiertokulku muodostavat pohjan aineen muutosten ja aineen säilymisen periaatteen hahmottamiselle. Lämpötilan mittaamisen, lämpöenergiaan perehtymisen ja energialajien muuntumisen avulla tutustutaan energian säilymisen periaatteeseen. Tutkitaan ääni- ja valoilmiöitä. Perehdytään lähiavaruuteen, vuodenaikoihin, päivän ja yön vaihteluun sekä maapallon rakenteeseen. Tutkitaan eliöiden ja niiden elinympäristöjen sekä ihmisen toiminnan vuorovaikutussuhteita. Tutustutaan ravintoketjuihin, eläinten ja kasvien lisääntymiseen, ravinnon tuotantoon ja ruoan reitteihin sekä metsien hyötykäyttöön.
Opiskellaan veden kiertokulkua. Tutuiksi tulevat käsitteet kiinteä, neste ja kaasu sekä sulaminen, jäätyminen, höyrystyminen ja tiivistyminen. Käsitellään palamista, joka muodostaa myös pohjaa aineen muutosten ja säilymisen periaatteen hahmottamiselle. Tutustutaan aineiden ominaisuuksiin, tutuiksi tulevat käsitteet puhdas aine ja seos. Aineen erottamiseksi tehdään yksinkertaisia kokeiluja esimerkiksi suodattamalla, seulomalla tai haihduttamalla.
S6 Kestävän tulevaisuuden rakentaminen
Sisältöjä valittaessa otetaan huomioon luonnon monimuotoisuuden vaaliminen, ilmastonmuutos ja sen hillitseminen, luonnonvarojen kestävä käyttö, terveyden edistäminen, oman kulttuuriperinnön vaaliminen, monikulttuurisessa maailmassa eläminen sekä ihmiskunnan globaali hyvinvointi nyt ja tulevaisuudessa. Pohditaan oman toiminnan vaikutuksia itselle, toisiin ihmisiin, eläinten hyvinvointiin, luontoon ja yhteiskuntaan. Harjoitellaan ympäristövastuullista toimintaa omassa lähiympäristössä sekä toisista huolehtimista. Toteutetaan yhteinen vaikuttamisprojekti, jossa harjoitellaan osallistumista ja vaikuttamista paikallisella tai globaalilla tasolla.
Vahvistetaan edelleen lähiympäristön vaalimista tukevia toimintamalleja. Sisältöjä valittaessa otetaan huomioon monikulttuurisessa maailmassa eläminen. Pohditaan avoimuuden ja suvaitsevaisuuden merkitystä omassa paikallisyhteisössä.
Opetuksen tavoitteet |
Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet |
Laaja-alainen osaaminen |
T1 |
S1, S2, S3, S4, S5, S6 |
|
T2 |
S1, S2, S3, S4, S5, S6 |
L1, L7 |
T3 |
S1, S2, S3, S4, S5, S6 |
L3, L7 |
T4 |
S1, S2, S3, S4, S5, S6 |
L1, L7 |
T5 |
S1, S2, S3, S4, S5, S6 |
L1, L5 |
T7 |
S2, S3, S4, S5, S6 |
L2, L3, L5 |
T9 |
S2, S3, S4, S5, S6 |
L3 |
T10 |
S1, S2, S3, S4, S5, S6 |
L2, L3 |
T11 |
S1, S2, S3, S4, S5, S6 |
L4, L5 |
T13 |
S1, S2, S3, S4, S5, S6 |
L1, L5 |
T16 |
S3, S4, S5, S6 |
L1, L5 |
T19 |
S1, S2, S3, S6 |
L1, L3 |
VUOSILUOKAN TAVOITTEET
T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja ympäristöopin opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan kaikki ympäristöopin tiedonalat merkityksellisiksi itselleen
Oppilas kiinnostuu ympäristöstä ja ympäristöopin opiskelusta ja kokee kaikki ympäristöopin tiedonalat merkityksellisiksi itselleen.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Ympäristöopin merkityksen hahmottaminen |
Oppilas osaa antaa esimerkkejä ympäristöopin tiedonalojen merkityksestä. |
T2 ohjata ja kannustaa oppilasta asettamaan omia opiskelutavoitteita ja työskentelemään pitkäjänteisesti niiden saavuttamiseksi sekä tunnistamaan omaa ympäristöopin osaamistaan
Oppilas oppii asettamaan omia tavoitteita pienille kokonaisuuksille ja työskentelemään yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Tavoitteellinen työskentely ja oppimaan oppiminen |
Oppilas osaa asettaa omia tavoitteita pienille kokonaisuuksille ja työskennellä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. |
T3 tukea oppilaan ympäristötietoisuuden kehittymistä sekä ohjata oppilasta toimimaan ja vaikuttamaan lähiympäristössään ja -yhteisöissään kestävän kehityksen edistämiseksi ja arvostamaan kestävän kehityksen merkitystä itselle ja maailmalle
Oppilas kehittää edelleen herkkyyttä havainnoida lähiympäristön luontoa ja sen ilmiöitä.
Oppilas pohtii oman toiminnan vaikutuksia luontoon ja lähiyhteisöön ja vahvistaa ympäristöä arvostavia vastuullisia toimintatapojaan.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Kestävän kehityksen tiedot ja taidot |
Oppilas osaa kuvata esimerkkien avulla kestävän tulevaisuuden rakentamista tukevia ja uhkaavia tekijöitä. Oppilas osaa kuvata erilaisia keinoja lähiympäristön ja yhteisöjen vaalimiseen, kehittämiseen ja niihin vaikuttamiseen sekä toimia ohjatusti yhteisessä vaikuttamisprojektissa. |
T4 rohkaista oppilasta muodostamaan kysymyksiä eri aihepiireistä sekä käyttämään niitä tutkimusten ja muun toiminnan lähtökohtana
Oppilas harjoittelee kysymysten tekoa ja niiden käyttämistä oman lähiympäristön sekä Pohjoismaita ja Eurooppaa koskevissa ilmiöissä.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Kysymysten muodostaminen |
Oppilas osaa muodostaa aiheeseen liittyviä kysymyksiä, joita voidaan yhdessä kehittää tutkimusten ja muun toiminnan lähtökohdaksi. |
T5 ohjata oppilasta suunnittelemaan ja toteuttamaan pieniä tutkimuksia, tekemään havaintoja ja mittauksia monipuolisissa oppimisympäristöissä eri aisteja ja tutkimus- ja mittausvälineitä käyttäen
Oppilas opettelee havainnoimaan, mittaamaan ja dokumentoimaan lähiympäristön erilaisia asioita ja ilmiöitä, kuten esimerkiksi säätä.
Oppilas harjoittelee eri tutkimus- ja mittavälineiden käyttöä sekä tulosten esittämistä yksin ja yhdessä muiden kanssa.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Tutkimisen taidot: suunnittelu, havainnointi ja mittaukset |
Oppilas osaa toimia, havainnoida, mitata ja dokumentoida tuloksia ohjeiden mukaisesti. Oppilas osaa suunnitella pieniä tutkimuksia yksin tai yhdessä muiden kanssa. |
T7 ohjata oppilasta ymmärtämään arjen teknologisten sovellusten käyttöä, merkitystä ja toimintaperiaatteita sekä innostaa oppilaita kokeilemaan, keksimään ja luomaan uutta yhdessä toimien
Oppilas ymmärtää arjen teknologisten sovellusten käyttöä, merkitystä ja toimintaperiaatteita sekä innostuu kokeilemaan, keksimään ja luomaan uutta yhdessä toimien.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Teknologinen osaaminen ja yhteistyö teknologisessa ongelmanratkaisussa |
Oppilas osaa kuvata joidenkin arjen teknologisten sovellusten toimintaperiaatteita ja antaa esimerkkejä niiden merkityksestä. Oppilas osaa työskennellä kokeiluissa ja keksimisessä yhdessä toimien. |
T8 kannustaa oppilasta edistämään hyvinvointia ja turvallisuutta toiminnassaan ja lähiympäristössään ja ohjata oppilasta toimimaan turvallisesti, tarkoituksenmukaisesti, vastuullisesti ja itseään suojellen
Oppilas harjoittelee turvallisuuden edistämistä ja turvataitoja erityisesti seuraavilla osa-alueilla: paloturvallisuus ja myrkytykset.
Oppilas opettelee suojelemaan itseään fyysiseltä ja henkiseltä väkivallalta, esimerkiksi nettikiusaamiselta.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Turvallisuuden edistäminen ja turvataidot |
Oppilas osaa esitellä keskeisiä hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä tekijöitä esimerkkien avulla. Oppilas osaa kuvata turvallisuusohjeita ja toimintatapoja erilaisissa vaara- ja ensiaputilanteissa, osaa käyttää niitä oppimistilanteissa sekä harjoittelee niiden perustelemista ympäristöopin eri tiedonalojen avulla. |
T9 ohjata oppilasta tutkimaan ja toimimaan sekä liikkumaan ja retkeilemään luonnossa ja rakennetussa ympäristössä
Oppilas tutustuu jokamiehen oikeuksiin ja velvollisuuksiin.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Ympäristössä toimiminen ja tutkiminen |
Oppilas osaa toimia, liikkua ja retkeillä luonnossa ja rakennetussa ympäristössä ohjeiden mukaisesti. Oppilas osaa tehdä tutkimuksia ympäristössä ohjatusti sekä yksin että ryhmän jäsenenä. |
T10 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia harjoitella ryhmässä toimimista erilaisissa rooleissa ja vuorovaikutustilanteissa, innostaa oppilasta ilmaisemaan itseään ja kuuntelemaan muita sekä tukea oppilaan valmiuksia tunnistaa, ilmaista ja säädellä tunteitaan
Oppilas vahvistaa valmiuksia ja toimintamalleja, jotka edistävät yhteistyötä ryhmässä ja ehkäisevät kiusaamista.
Oppilas osaa selittää, mitä on mielen hyvinvointi ja opettelee toimintamalleja, joilla sitä voidaan edistää.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Vuorovaikutuksen taitojen kehittäminen sekä tunteiden tunnistaminen ja säätely |
Oppilas osaa kuvata esimerkkien avulla ryhmässä toimimiseen, kohteliaaseen käytökseen sekä tunteiden ilmaisuun ja niiden säätelyyn liittyviä toimintamalleja ja harjoittelee niiden soveltamista eri rooleissa. |
T11 ohjata oppilasta käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa tiedon hankinnassa, käsittelyssä ja esittämisessä sekä vuorovaikutuksen välineenä vastuullisesti, turvallisesti ja ergonomisesti
Oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa tiedon hankinnassa, käsittelyssä ja esittämisessä sekä vuorovaikutuksen välineenä vastuullisesti, turvallisesti ja ergonomisesti.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Tieto- ja viestintäteknologian käyttäminen |
Oppilas osaa käyttää tieto- viestintäteknologiaa tutkimusprosessin eri vaiheissa ja vuorovaikutuksen välineenä. Oppilas osaa kuvata tieto- ja viestintäteknologian vastuullista, turvallista ja ergonomista käyttöä. |
T12 ohjata oppilasta hahmottamaan ympäristöä, ihmisten toimintaa ja niihin liittyviä ilmiöitä ympäristöopin käsitteiden avulla sekä kehittämään käsiterakenteitaan ennakkokäsityksistä kohti käsitteiden täsmällistä käyttöä
Oppilas opettelee muodostamaan yläkäsitteitä.
Oppilas opettelee käsitteiden yhdistämistä loogisesti toisiinsa esimerkiksi käsitekarttojen avulla.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Käsitteiden käyttö |
Oppilas osaa kuvata ympäristöä, ihmisen toimintaa ja niihin liittyviä ilmiöitä ympäristöopin tiedonalojen keskeisillä käsitteillä ja omin sanoin. Oppilas osaa yhdistää käsitteitä loogisesti toisiinsa. |
T13 ohjata oppilasta ymmärtämään, käyttämään ja tekemään erilaisia malleja, joiden avulla voidaan tulkita ja selittää ihmistä, ympäristöä ja niiden ilmiöitä
Oppilas ymmärtää, käyttää ja tekee erilaisia konkreettisia malleja, joiden avulla voidaan tulkita ja selittää ihmistä, ympäristöä ja niiden ilmiöitä.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Mallien käyttäminen |
Oppilas osaa käyttää ja tulkita erilaisia konkreettisia malleja. Oppilas harjoittelee abstraktien mallien käyttöä. |
T14 ohjata oppilasta hankkimaan luotettavaa tietoa, ilmaisemaan perustellen erilaisia näkemyksiä sekä tulkitsemaan ja arvioimaan kriittisesti tietolähteitä ja näkökulmia
Oppilas hankkii luotettavaa tietoa ja ilmaisee perustellen erilaisia näkemyksiä.
Oppilas harjoittelee tulkitsemaan ja arvioimaan kriittisesti tietolähteitä ja näkökulmia.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Näkemyksien ilmaiseminen ja kriittinen lukutaito |
Oppilas osaa hakea tietoa erilaisista tietolähteistä ja valita joitakin luotettavia tietolähteitä. Oppilas harjoittelee erilaisten näkemysten perustelemista ja osaa nimetä eroja eri näkökulmissa. |
T16 ohjata oppilasta maantieteelliseen ajatteluun, hahmottamaan omaa ympäristöä ja koko maailmaa sekä harjaannuttamaan kartankäyttö- ja muita geomediataitoja
Oppilas vahvistaa erilaisten karttojen monipuolista lukutaitoa.
Oppilas hahmottaa Pohjoismaiden ja Euroopan karttakuvaa ja tunnistaa näiden alueiden keskeistä paikannimistöä ja luonnonmaantieteellisiä ominaispiirteitä.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Maantiedon tiedonala: Maapallon hahmottaminen, kartta- ja muut geomediataidot |
Oppilas osaa tunnistaa eri aluetasot, jäsentää omaa ympäristöään, hahmottaa opiskelemiaan alueita ja koko maapallon karttakuvaa sekä osaa kuvata alueellista monimuotoisuutta maapallolla. Oppilas osaa käyttää karttoja ja muita geomedialähteitä tiedonhaussa ja esittämisessä. |
T19 ohjata oppilasta ymmärtämään terveyden osa-alueita, arjen terveystottumusten merkitystä sekä elämänkulkua, lapsuuden ja nuoruuden yksilöllistä kasvua ja kehitystä sekä rohkaista oppilasta harjoittelemaan ja soveltamaan terveysosaamistaan arjessa
Oppilas oppii ymmärtämään unen, ravinnon, liikunnan ja mielen hyvinvoinnin merkitystä terveydelle ja toimimaan tämän tiedon pohjalta terveyttä edistävästi omassa arjessa.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Terveystiedon tiedonala: Terveyden osa-alueiden ja arjen terveystottumuksien tuntemus sekä niiden merkityksen pohtiminen, ikäkauteen liittyvän kasvun ja kehityksen tunnistaminen ja kuvaaminen |
Oppilas osaa kuvata terveyden osa-alueita ja antaa esimerkkejä siitä, miten terveyttä voidaan arjessa edistää. Oppilas osaa kuvata elämänkulun eri vaiheita ja selittää murrosikään liittyviä keskeisiä kasvun ja kehityksen tunnuspiirteitä ja niiden yksilöllistä vaihtelua. |