11. Moninaiset tavat käyttää metsiä
Luvun sisällys
11.1 Lähtötasotesti11.2 Metsä muuttuu ajan kuluessa
11.3 Kuvagalleria sukkessiosta
11.4 "Vihreän kullan maa"
11.5 Suunnitelmallista metsän uudistamista
11.6 Uudistamismenetelmät
11.7 Harvennuksia ja lannoitusta
11.8 Päätehakkuu
11.9 Vanhaa ja uutta rinnakkain: metsätaloutta ja ekosysteemipalveluita
11.10 Metsä luonnonantimien tarjoajana ja virkistyspaikkana
11.11 Metsän tärkeät suojavaikutukset
11.12 Oikeuksia – ja samalla myös velvollisuuksia
11.1 Lähtötasotesti
11.2 Metsä muuttuu ajan kuluessa
Metsä muuttuu lajistoltaan vuosikymmenien aikana. Metsän lajiston muutosta ajan kuluessa kutsutaan sukkessioksi. Suomessa metsän sukkessioon palo- tai hakkuuaukeasta täyteen mittaansa kasvaneeksi ikimetsäksi kuluu noin 100–200 vuotta.
Metsäpalon tai avohakkuun jälkeen valoa on paljon. Lämpötilan vaihtelu on suurta: esimerkiksi kesäyönä aukealla voi olla kylmä mutta päivällä kuuma. Näissä olosuhteissa menestyvät niin sanotut pioneerilajit, jotka ovat nopeasti leviäviä valokasveja. Esimerkiksi maitohorsma ja metsälauha ilmestyvät pian peittämään kasvittomia alueita. Myös vadelma, pajut ja koivut leviävät nopeasti.
Korkeampina kasveina ne alkavat varjostaa varhaisempia pioneerilajeja, jotka alkavat vähitellen väistyä. Näin alun heinikkovaihe muuttuu pensaikoksi, jossa lehtipuut vallitsevat ylempää kasvillisuuskerrosta.
Maalaus: Suomen metsiä kaskettiin yli sata vuotta sitten. Kaskeamisessa metsä poltettiin ja syntyneellä aukealla viljeltiin mm. viljaa ja naurista. Eero Järnefelt (1863-1937): Raatajat rahanalaiset / Kaski.
Lehtipuiden suojassa myös havupuiden taimet alkavat nousta. Pensaikko muuttuu vähitellen sekametsäksi. Tässä vaiheessa kasvien lajirunsaus on suurimmillaan.
Suomen olosuhteissa havupuut menestyvät yleensä lehtipuita paremmin. Niiden etuna on, että niiden neulaset ovat ikivihreitä, joten ne pääsevät yhteyttämään heti, kun kevään lämpöä, valoa ja kosteutta on riittävästi. Myös kuivuuden sieto on havupuilla parempi, etenkin männyllä. Suomen metsien sukkessiossa käy useimmiten niin, että sekametsässä havupuut alkavat viedä enemmän alaa, ja vähitellen metsä muuttuu havumetsäksi. Jos maaperä on hiekkainen, paikalle kehittyy männikkö. Kosteammilla moreenimailla kuusesta tulee valtapuu.
Vanhassa kliimaksivaiheen metsässä muutokset ovat vähäisiä. Tuoreissa kangasmetsissä kuusten varjossa menestyvät vain varjoa sietävät kasvit, kuten kerrossammal ja mustikka. Mäntyvaltaisissa metsissä hitaasti kehittyvät jäkälät alkavat muodostaa mattoja. Yksittäiset pystyyn kuolleet tai kaatuneet puut muodostavat elinympäristön monille lahopuita hyödyntäville lajeille, kuten kääville ja koloissa pesiville linnuille.
Metsän kehitys hakkuuaukeasta tai paloaukeasta havupuumetsäksi, josta voidaan kaataa tukkipuita, kestää 80–200 vuotta.
Kasvillisuuden muuttuessa sukkession myötä myös eläimistö muuttuu. Heinikkovaiheen eläimistöä ovat esimerkiksi metsä- ja peltomyyrä sekä niittykirvinen. Pensaikossa viihtyvät esimerkiksi metsäjänis ja pajulintu.
Sekametsässä on paljon eri ravintokasveja, minkä vuoksi niitä syöviä kasvinsyöjiä ja edelleen petoja on myös runsaasti. Esimerkiksi rastaat, peippo ja hirvi ovat sekametsissä yleisiä eläimiä. Kliimaksivaiheessa on erilaisia kolopesijöitä ja suureksi kasvaneita puita ravintona tai pesäpaikkoina hyödyntäviä eläimiä. Esimerkiksi hippiäinen, käpytikka ja metso ovat kliimaksivaiheen lajeja.
| Vaihe | Kasvillisuus, esimerkkilajeja | Eläimistö, esimerkkilajeja | Muuta |
|---|---|---|---|
| hakkuu- tai paloaukea | nopeasti leviäviä heiniä, maitohorsma | avoimen ympäristön lajeja, niittykirvinen | vuorokauden lämpötilavaihtelut suuria |
| Pensaikko | vadelma, pajut | pajulintu, keltasirkku | Koivun taimet alkavat vallata alaa. |
| sekametsä | koivu, haapa | peippo, rastaat, runsas lajisto | Puut kasvavat nopeasti. |
| havumetsä | mänty | metsäkirvinen | Aukea muuttuu havumetsäksi noin 50 vuodessa. |
| kliimaksimetsä (ikimetsä) | yleensä kuusi | tikat, hippiäinen | puiden kasvu erittäin hidasta |
11.3 Kuvagalleria sukkessiosta
11.4 "Vihreän kullan maa"
S
uomi tunnetaan maailmalla metsien maana. Onhan metsätalousmaan osuus koko maan pinta-alasta 78 %. Suomi tunnetaan myös järvien maana, vaikka vesistöjen osuus pinta-alasta jää kymmeneen prosenttiin.
Metsää on neljä hehtaaria jokaista suomalaista kohti. Euroopassa keskiarvo on 1,3 hehtaaria valtion asukasta kohden. Metsä on suomalaisten "vihreää kultaa".
Metsätaloudessa on otettava huomioon metsien kestävän käytön periaate. Vuosittaiset hakkuut eivät saa ylittää sitä puumäärää, jonka metsät tuottavat. Puun riittävyys taataan näin tuleville sukupolville.
11.5 Suunnitelmallista metsän uudistamista
Suomalaiset saavat nykyään metsistä puuta rakennusmateriaaliksi, paperin raaka-aineeksi ja energianlähteeksi.
Metsänomistajilla on velvoitteet uudistaa ja hoitaa metsiä hakkuiden jälkeen. Uudistaminen on säädetty lakisääteiseksi velvollisuudeksi.
Uudistamisvelvollisuuden mukaisesti päätehakatulle alueelle on saatava kohtuullisessa ajassa taloudellisesti kasvatuskelpoinen taimikko.
Muutaman hehtaarin kokoinen avohakkuu on vielä toistaiseksi tyypillisin päätehakkuutapa (ks. kuva). Avohakkuussa puuston uudistaminen lähtee liikkeelle nollatasosta. Tällöin koko talousmetsään muodostuu tasaikäinen taimista istutettu puusto.
Talousmetsässä uudistamisen aika koittaa, kun puiden kasvu hidastuu. Etelä-Suomessa metsä hakataan 80–100 vuoden ikäisenä ja Pohjois-Suomessa Lapissa 120–200 vuoden ikäisenä.
11.6 Uudistamismenetelmät
Luontainen uudistaminen ja metsänviljely ovat metsän uudistamisen menetelmiä. Metsämaata on ensin muokattava esimerkiksi äestämällä, jotta puiden siemenet tai taimet saavat kasvulle hyvän alun. Muokkaus parantaa ravinteiden saatavuutta. Lisäksi maan pintaa hieman korkeammilla kohoumilla olevat taimet saavat etua valon ja lämmön suhteen kilpaillessaan muun pintakasvillisuuden kanssa.
Luontainen uudistaminen valitaan uudistamismenetelmäksi silloin, kun siementävä puusto ja maaperä luovat edellytyksiä onnistumiselle. Luontaisen uudistamisen myötä säilytetään paikallisiin olosuhteisiin sopeutunut puusto. Suorarunkoisia ja hyvälaatuisia siemenpuita jätetään hakkuualueella 20–50 puuta hehtaarille tuottamaan uutta taimikkoa.
Nauhamainen siemenpuiden muodostelma on käytännöllisempi korjuun kannalta kuin täysin hajalleen jätetyt puut. Siemenpuut hakataan siinä vaiheessa, kun taimikon kasvu on vakiintunut.
Metsän uudistamistavat ovat luontainen uudistaminen ja metsänviljely. Kuvan aukealle on jätetty siemenpuita eli kyse on luontaisesta uudistamisesta.
Metsänviljelyssä hakkuualueelle istutetaan taimet tai kylvetään siemenet. Istutuksissa paakkutaimien käyttö on yleisintä. Ne ovat helppoja tuottaa, kuljettaa ja istuttaa. Paljasjuurisia taimia istutetaan muokkaamattomille reheville kasvupaikoille, jossa ne yleensä lähtevät kasvuun paakkutaimia paremmin. Parasta istutusaikaa on kevät roudan sulamisen jälkeen.
Metsänviljelyssä kylvö sopii parhaiten männyn kasvatukseen karuille kasvupaikoille kuten kuivahkoille kankaille.
Istutusmetsissä taimet istutetaan suhteellisen suoriin riveihin. Kuvassa pellolle istutettuja kuusia.
11.7 Harvennuksia ja lannoitusta
Taimikosta on huolehdittava luontaisen uudistamisen tai metsänviljelyn jälkeen. Taimikon varhaishoitoon kuuluu heinittymisen ja vesoittumisen estäminen. Heinittymistä voidaan torjua mekaanisesti niittämällä tai tallaamalla heinät taimien ympäriltä. Kilpailun vähetessä puiden taimien kasvu nopeutuu. Samalla torjutaan myyrätuhoja ja sienitauteja.
Vesovat lehtipuut (koivu, haapa, leppä, pihlaja) kasvavat havupuita nopeammin, ja taimikko vesakoituu vähitellen. Vesakon perkauksia tehdään vesurin ja raivaussahan avulla.
Harvennuksella tarkoitetaan hakkuuta, jossa taimikkovaiheen ohittaneesta metsästä poistetaan osa puista. Harvennuksen tavoite on kasvatettavan puuston elinvoimaisuuden turvaaminen. Ensimmäisiä harvennuksia männylle tehdään vesakon perkauksien yhteydessä, jolloin taimien tiheys harvennetaan sopivaksi. Kasvamaan jätetään elinvoimaisimmat puut.
Metsän monimuotoisuutta harvennuksissa huomioidaan jättämällä säästöpuita, lehtipuita, keloja ja yksittäisiä tuulenkaatamia puita.
Toinen harvennus tehdään mäntymetsissä, kun tarkoituksena on kasvattaa hyviä runkopuita. Vielä päätehakkuuvaiheenkin lähestyessä voidaan harventaa, jos se edesauttaa luontaista uudistamista tai jos tarkoituksena on kasvattaa laadukasta ja järeää tukkipuuta.
Lannoituksen avulla nopeutetaan puuston kasvua. Lannoituksia ajoitetaan siten, että niiden aikaansaama kasvulisäys hyödynnetään harvennus- tai päätehakkuuvaiheessa. Taimien alkukehitystä lannoitus ei merkittävästi paranna.
Jättöpuuryhmillä pyritään parantamaan tulevan talousmetsän monimuotoisuutta.
11.8 Päätehakkuu
Päätehakkuun (uudistushakkuu) menetelmiä ovat avohakkuu, siemenpuu- ja suojuspuuhakkuu sekä kaistalehakkuu. Avohakkuita tehdään nykyään harvoin ja yleensä metsänviljelyä varten.
Luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi talousmetsissä uudistettaville aloille jätetään säästöpuita ja täysin käsittelemättömiä metsän osia.
Kaistalehakkuuta käytetään Pohjois-Suomessa laajoilla kangasmetsien alueilla. Metsä hakataan aukeaksi kaistaleittain, ja pystyyn jätettävä reunametsä jää siemenpuustoksi.
Kaikille päätehakkuumenetelmille yhteinen piirre on talousmetsän tasalaatuisuuden ylläpitäminen. Hakkuutähdettä, kuten oksia ja kantoja, kerätään hakkuualueilta, jolloin lahoavaa ainesta jää metsään niukasti.
Hakkuutähteestä tehtävä hake on Suomessa yksi keskeisiä bioenergianlähteitä. Tuoreen hakkuutähteen kerääminen on haitallista metsän kannalta, koska sen mukana poistuu metsästä ravinteita. Päätehakkuun jälkeen talousmetsän kierto jatkuu luontaisella uudistamisella tai metsänviljelyllä.
11.9 Vanhaa ja uutta rinnakkain: metsätaloutta ja ekosysteemipalveluita
Metsätalous tuottaa tukkipuuta sahojen tarpeisiin, kuitupuuta paperin raaka-aineeksi ja energiapuuta.
Suomessa talousmetsien hoidossa on ollut tärkeää männyn ja kuusen kasvattaminen. Koivun arvostus nousi 1980-luvulla paperiteollisuuden kysynnän ansiosta, mutta sen jälkeen on huomattu haavan olevan parempaa paperin raaka-ainetta.
Uutta metsämaata on tehty soita kuivaamalla ja myös metsien kosteutta on vähennetty ojituksilla. Maataloudesta luopumisen jälkeen tiloilla on peltojen myynnin tai vuokraamisen ohella myös metsitetty käytöstä poistettuja peltoja. Ilmaston muutoksen uskotaan myös nopeuttavan puiden kasvua ja lisäävän osaltaan puun määrää Suomen metsissä.
Metsistä hakataan puita mm. paperiteollisuuden raaka-aineiksi. Tukki on läpimitaltaan vähintään 15 cm paksu, yli kolmen mittainen sahattu rungon osa.
Metsiä sertifioidaan kansainvälisen järjestelmän mukaan. Sertifikaatti tarkoittaa, että puuraaka-aine on lähtöisin kestävästi hoidetuista metsistä. Metsä- ja ympäristölakeja täydentämään on asetettu vaatimuksia, jotka ohjaavat metsien hoitoa ja käyttöä ekologisesti, taloudellisesti, kulttuurillisesti ja sosiaalisesti kestävään suuntaan. Huomiota kiinnitetään monimuotoisuuden kannalta keskeisten elinympäristöjen ja vesien suojeluun ja metsien tuottokykyyn. Suomessa metsähallituksen metsät on sertifioitu PEFC-järjestelmän mukaan, ja talousmetsistä 95 prosentille sertifiointi on jo tehty.
Erilaiset ekosysteemipalvelut ovat nousseet perinteisten metsätaloustuotteiden rinnalle. Yhteiskunnallisista lähtökohdista metsätalous lisää metsien virkistyskäyttömahdollisuuksia ja työpaikkoja sekä turvaa poronhoidon harjoittamista. Metsähallituksen talousmetsiä voidaan vuokrata mm. opetukseen, tutkimukseen, metsästykseen sekä rajavartiolaitoksen ja puolustusvoimien käyttöön.
Ns. "hullumetso" soitimella talousmetsässä.
Metsätalouden erilaisten hoitotoimien vaikutuksesta metsäpinta-ala ja puuston määrä ovat suurentuneet entisestään. Talousmetsät ovat kuitenkin heikentäneet metsäluonnon hyvinvointia. Metsien tehokas käyttö on muuttanut metsien laatua. Esimerkiksi runsaslahopuustoiset nuoret kangasmetsät ovat harvinaistuneet.
Biometsätalous tuo uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Teollisuuden eri alat tuottavat kuluttajille biopolttoaineita, biokemikaaleja ja biomateriaaleja ja -tuotteita. Suomella on raaka-ainevarojen ja huippuosaamisen myötä mahdollisuudet nousta biotalouden edelläkävijäksi. Tällä hetkellä puusto kasvaa paljon enemmän kuin sitä poistuu hakkuina ja kuolleina puina. Kasvu on yli 15 miljoonaa kuutiota suurempi kuin poistuma, joten metsistä riittää raaka-ainetta biotaloudelle.
11.10 Metsä luonnonantimien tarjoajana ja virkistyspaikkana
Metsämarjojen poiminta saa ihmisiä liikkumaan metsiin ja soille kesäisin ja syksyisin. Mustikoita ja lakkoja poimitaan jo heinäkuulla, puolukoita elokuun lopusta lokakuun alkuun. Marjoista saa terveellistä vitamiinipitoista ruokaa, ja niiden poiminta on hyötyliikuntaa parhaimmillaan.
Syksyn etenemistä pääsee seuraamaan samalla, kun marjastuksen myötä säilöttäviä ja pakastettavia luonnonherkkuja kertyy astioihin. Mustikoiden, lakkojen ja puolukoiden ohella karpalot ja vadelmat kiinnostavat marjastajia. Meren rannoilla luonnonvarainen tyrni houkuttaa poimijoita piikikkyydestään huolimatta.
Hilla eli lakka on suon tunnetuin ja tärkein marja.
Sienestäessä tärkeintä on poimia vain sieniä, jotka tunnistaa ruokasieniksi. Marjastuksessa keruuastioiksi sopivat hyvinkin erilaiset sangot ja kulhot, mutta sieniä kerättäessä suositellaan esimerkiksi ilmavaa koria. Sekä marjojen että sienien poimintaa kannattaa välttää aivan teiden läheisyydestä mahdollisten liikenteen raskasmetallilaskeumien vuoksi.
Jäkälää kerätään koristetarkoituksiin lähinnä vientiin. Taloudellisesti tärkein on palleroporonjäkälä, jota kerärään Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalta sekä Kainuusta. Myös sammalta kerätään koristekäyttöön, mutta kaupallisiin tarkoituksiin erittäin vähäisiä määriä. Kihokkeja kerätään lääketeollisuuden raaka-aineeksi heinä-elokuussa ennen siemenkotien valmistumista.
Metsästys toi entisaikaan ruokaa ja tuloja maaseutupitäjien asukkaille. Nykyään metsästys on vapaa-ajan harrastus, jonka suosiosta kertovat metsästyskorttien lunastaneiden määrät. Vuosittain reilut 300 000 suomalaista maksaa riistanhoitomaksun. Metsästäjätutkinto on suoritettava ennen ensimmäisen riistanhoitomaksun maksamista.
Riistanhoitoyhdistyksissä toimivien metsästäjien on toimittava kurinalaisesti säännösten mukaan. Riistanhoidossa huomioidaan aikaisempaa enemmän luonnonhoitoa kuin pelkkää riistanhoitoa. Erityisesti metsäkanalintujen kohdalla on huomattu, että ne eivät viihdy ylihoidetuissa metsissä ja metsojen soidinpaikkojen koot asettavat omat haasteensa.
Metsästys on yksi tapa käyttää metsää. Kuvassa saaliiksi saatu riekko.
Metsässä liikkuminen on terveyttä edistävää monin eri tavoin. Usein mieli keventyy stressiä aiheuttavista tekijöistä. Jo muutaman minuutin metsäkävely voi lisätä hyvän olon tunnetta. Monet harrastemuodot tarjoavat eri-ikäisille ja -kuntoisille mahdollisuudet omatahtiseen liikkumiseen.
Toiset selvittävät rauhallisilla metsäretkillä ajatuksiaan yksin, yhdessä toisen ihmisen tai lemmikin kanssa. Toisille reippaat juoksulenkit ovat viikoittaisia rentoutumishetkiä. Uudet vapaa-ajan harrastusmuodot, kuten erilaiset seikkailupelit ja geokätköily, ovat saaneet monet entiset ns. sohvaperunat aktiivisiksi metsässä liikkujiksi. Ulkoilu ja muu metsässä liikkuminen ovat osa suomalaista ajanviettoa ja metsän virkistyskäyttöä.
Suomalaiset liikkuvat mielellään metsissä. Monille herkille alueille on rakennettu pitkospuita ja rappusia, jotta luontoon ei kohdistuisi suurta kulutuspainetta.
11.11 Metsän tärkeät suojavaikutukset
Metsän puut ja muu kasvillisuus suojaavat maanpintaa eroosiolta. Maaperään tunkeutuvat juuret sitovat maaperän kerroksia niin, että vesi ja tuuli eivät saa helposti kivennäismaalajeja tai eloperäisiä maalajeja liikkeelle.
Metsät lisäävät ilman kosteutta. Kasvien lehdistä ja neulasista virtaa ilmarakojen kautta vettä ulos samalla kun hiilidioksidia siirtyy lehden sisään. Veden vapautuminen ilmakehään on haihduttamista. Kasvia tämä virtaus viilentää auringon säteilyn ollessa voimakasta. Metsät lisäävät pohjaveden muodostumista ja tasaavat pohjaveden pinnan vaihteluita. Kasvillisuuspeitteet estävät sadevesiä virtaamasta valtoimenaan.
Kaupunkien ilmassa on runsaasti leijuvaa ja laskeutuvaa pölyä. Metsät suodattavat pölyä aktiivisesti ilmavirtojen heiketessä, ja pölyaineksia laskeutuu kasvillisuuden pinnalle. Metsät myös estävät ilmavirtauksien kulkua ja muodostavat passiivista suojavaikutusta. Epäpuhtaudet jäävät metsän tuulen puolelle tai voivat kohota metsän reunan yli ja laskeutua metsän taakse tuulen suojan puolelle. Rakennetun ympäristön suunnittelussa otetaan huomioon metsien merkitys melun vaimentajana. Havupuut vaimentavat melua lehtipuita heikommin, mutta Pohjolan oloissa havupuut toimivat paremmin ympärivuotinen vaimennustarve huomioon ottaen.
Hiilidioksidin sitomiskyky on tärkeä metsien tehtävä. Kun puut sitovat hiilidioksidia, ne hidastavat ilmaston lämpenemistä. Nuoret metsät ovat tehokkaita hiilen sitojia kasvun lähdettyä vauhtiin. Vanhat metsät ovat enemmänkin hiilen varastoja, ja niiden häviämisessä hiiltä vapautuu ilmakehään huomattavasti.
Metsien monet merkitykset.
11.12 Oikeuksia – ja samalla myös velvollisuuksia
Suomessa kaikilla luonnossa liikkuvilla on yhtäläiset oikeudet liikkua luonnossa ja hyödyntää luonnon antimia jokamiehenoikeuksien sallimissa rajoissa. Liikkumiseen ei tarvita maan omistajan tai haltijan lupaa.
Pääosin jokamiehenoikeudet perustuvat ikivanhaan maan tapaan. Luonnossa kulkijan tulee pitää mielessään tietty hienotunteisuus sekä häiriöttömyys toisen maalla liikuttaessa. Esimerkiksi telttailuun on lupa, kunhan pitää riittävän etäisyyden asumuksiin. Jokaisen retkeilijän on mietittävä itse, mikä on riittävä etäisyys, josta ei koidu haittaa toisille ihmisille.
Säännöksissä on listattu rangaistavia tekoja, joita jokamiehenoikeuksien nojalla ei saa tehdä. Esimerkiksi luvattomasta pyynnistä tuomitaan henkilö, joka luvattomasti metsästää toisen metsästysalueella tai kalastaa toisen kalavedessä. Vakiintuneiden käytäntöjen mukaan sallittua on liikkuminen toisen maalla, mutta liikkumisoikeus ei ulotu vahinkoa aiheuttavaan kulkemiseen. Viljapellon läpi ei saa kulkea, eikä metsänviljelyalueella saa aiheuttaa vahinkoja taimille.
Poronhoito on erikoislaatuinen jokamiehenoikeus. Sitä saa harjoittaa tietyin rajoituksin maa-alueen omistus- ja hallintaoikeudesta riippumatta poronhoitoalueella. Poronhoitoalueeksi Suomessa on määritelty suurin osa entisen Lapin läänin alueesta ja osia entisestä Oulun läänistä.
Lue Luontoon.fi -sivuilta lisää siitä, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia sinulla on luonnossa liikkuessasi. Ympäristöministeriön oppaassa on huomioitu myös uusia harrastuksia kuten kiipeily ja geokätköily.
