15. Pohjolan tunturiluonto
Luvun sisällys
15.1 Tunturien laki on puuton15.2 Kasveille haastavat olosuhteet
15.3 Tunturikasvien sopeutumia
15.4 Kasvillisuus muuttuu ylöspäin noustessa
15.5 Tunturien eläimistöä
15.6 Tunturien lintuja
15.7 Tunturin talvi
15.1 Tunturien laki on puuton
Tuntureiksi kutsutaan kuluneita, pyöreälakisia vuoria, joiden yläosa on niin korkealla, etteivät puut enää kasva siellä.
Suomessa ei ole Alppien kaltaisia lumihuippuisia vuoristoja, mutta paljaslakisia tuntureita on lukuisia. Ne sijaitsevat Lapin pohjoisimpien kuntien alueella.
Tunturien ankarat olosuhteet tekevät niiden luonnosta ainutlaatuisen. Vaikka lajeja on vähemmän kuin etelämpänä, monia lajeja tavataan ainoastaan tuntureilla.
Suurimmassa osassa Lappia vallitsee tyypillinen havumetsävyöhykkeen kasvillisuus, mutta korkealla, metsänrajan yläpuolella, tavataan jo lukuisia tundravyöhykkeen lajeja.
15.2 Kasveille haastavat olosuhteet
Tuntureilla kasvillisuus muuttuu noustessa tunturin juurelta kohti paljakkaa eli tunturin yläosien puutonta aluetta. Lämpötilaero rinteiden eri osissa voi olla useita asteita.
Tuntureilla tuulee lähes aina. Tuulen pieksemiltä rinteiltä irtonainen maa-aines voi puuttua kokonaan, ja taas suojapuolella oleville alueille lunta voi talvella kertyä useita metrejä. Tällaisiin kohtiin syntyy lumenviipymiä eli alueita, joissa lunta voi olla vielä heinäkuussakin.
Tunturien rinteille syntyy pakkasrapautumisen seurauksena teräväsärmäistä rakkakivikkoa, joka on haastava elinympäristö niin kasveille kuin eläimillekin.
Tunturialueiden kivikoissa on vähän kasvillisuutta.
Maaperä on monilla tuntureilla hapanta ja vähäravinteista. Nämä tekijät rajoittavat pieneliöiden hajotustoimintaa. Sienirihmastot toimivat pohjoisessa tärkeinä hajottajina. Sienirihmastojen ansiosta monet symbioosissa elävät pohjoiset metsäkasvit saavat ravinteita.
Tuntureilla kesä jää varsin lyhyeksi. Viimeiset lumet sulavat kesäkuussa, ja syksyn kirpeyttä on ilmassa jo elokuulla. Kasveilla kasvukausi on lyhyt. Kasvuun, kukkimiseen ja siementen kypsyttämiseen jää aikaa noin kaksi kuukautta. Etelä-Suomessa aikaa on kaksin verroin enemmän.
Valoisa aika korvaa kasvukauden lyhyyttä, sillä valoisuus kestää lähes koko kasvukauden. Pohjoisen kasvilajit ovat sopeutuneet yöttömään yöhön, ja kasvit yhteyttävät yölläkin.
Lapin kasvit hyötyvät siitä, että Aurinko ei laske kesällä yöllä lainkaan. Samoin vaeltajat voivat vaeltaa vaikka keskellä yötä.
15.3 Tunturikasvien sopeutumia
Tunturissa kukkivat kasvit näyttävät suurilta, vaikka kukat eivät ole tavallisia niittykasvien kukkia isompia.
Lyhyet varret saavat aikaan vaikutelman kasviyksilöiden pienuudesta. Kasvukauden aikana tunturin kasvi satsaa ravintovarojaan lisääntymiseen.
Suuri osa ravintovarastoista on maan alla juurissa ja maavarsissa. Tämä on tarkoituksenmukaista, sillä jos joku eläin syö kasvia, ravintovarastoja on tallessa maan alla uuden verson kasvattamista varten.
Tunturin kesä ei aina ole riittävän pitkä kukkimiseen ja siementen tuottamiseen. Siksi tunturikasvit lisääntyvät usein suvuttomasti maavarsien ja rönsyjen avulla. Lähekkäin kasvavista yksilöistä syntyy patja- tai tupasmaisia muodostelmia, mikä myös parantaa kasvien selviytymistä. Pelkästään siemenillä lisääntyviä yksivuotisia kasveja on tuntureilla hyvin vähän.
Korkeimpien tunturien ankarissa olosuhteissa eivät siemenkasvit menesty. Jos kasvillisuutta on, se muodostuu pienistä sammalista ja jäkälistä
Sielikkö on yksi tunturialueen värikkäimmistä kukista.
15.4 Kasvillisuus muuttuu ylöspäin noustessa
Tunturi-Lapin eteläisimmissä osissa tunturien alaosat ovat havumetsää. Kosteilla alueilla kasvaa kapeita kuusia ja kuivissa kangasmaastoissa jyhkeitä mäntyjä. Tunturi-Lapin pohjoisimmissa osissa kuusen ja männyn sijaan tunturien alaosissa kasvavat tunturikoivikot. Tunturikoivu on hieskoivun muoto, joka muistuttaa ulkoisesti omenapuuta mataluuden ja käyräoksaisuuden takia.
Tunturikoivikkoa.
Tunturikoivikossa kasvaa monia varpuja, kuten vaivaiskoivu ja variksenmarja, ja jäkälistä poronjäkäliä paikoin laajoina esiintyminä. Tunturikoivu on metsänrajapuu, sillä tunturikoivikon yläpuolella kasvaa varvikkoa ja vain yksittäisiä puita. Puurajan yläpuolella on paljakka. Se on karua aluetta, jossa ei kasva puita.
Paljakkaa on eri tyyppejä. Alapaljakassa kasvaa useita metsäkasveja. Monet Suomen tunturit eivät alapaljakkaa korkeammalle ylläkään. Keskipaljakassa olosuhteet ovat karummat, ja metsäkasvit eivät siinä enää menesty. Luoteis-Enontekiön tuntureiden ylimmät osat ovat tämäntyyppistä paljakkaa. Paljas maa hallitsee näkymää ja kasvillisuutta on laikuittain. Tyypillisiä kasveja ovat esimerkiksi sielikkö, uuvana ja riekonmarja.
Pelkästään sammalien ja jäkälien valtaamaa yläpaljakkaa on Ruotsin ja Norjan tunturialueilla. Suomessa Haltin lakiosat ovat yläpaljakan tyyppistä aluetta, mutta siellä kasvipeitteen vähyys johtuu osaksi mm. kivilajista.
Tunturikasvillisuus muuttuu tunturikoivikosta matalampikasvuiseksi kasvillisuudeksi. Norja, Joatka.
15.5 Tunturien eläimistöä
Valtaosa Suomen tunturialueen selkärankaisista eläimistä on havumetsien lajeja. Ylhäällä havumetsän muuttuessa tunturikoivikoksi ja edelleen puuttomaksi paljakaksi myös eläinlajisto muuttuu.
Matala kasvillisuus sopii hyvin monille jyrsijöille, kuten punamyyrälle ja harmaakuvemyyrälle. Näistä jyrsijöistä kaikkein ylimpänä selviää tunturisopuli.
Tunturisopuleita elää tunturin rinteillä.
Naali on tunturien jyrsijöitä saalistamaan erikoistunut petonisäkäs. Sen kanta on kuitenkin kutistunut niin pieneksi, että se luokitellaan äärimmäisen uhanalaiseksi. Isoja nisäkkäitä on poroja lukuun ottamatta tuntureilla muutenkin vähän.
Tavallisia tunturialueen lintuja ovat esimerkiksi riekko ja sitä suuresti muistuttava kiiruna. Näistä lajeista kiirunan elinympäristö on korkeammalla, puurajan yläpuolella. Monet tundravyöhykkeen lintulajit pesivät myös Lapin tunturipaljakoilla. Pulmunen, keräkurmitsa ja tunturikihu ovat esimerkkejä tällaisista lajeista.
Tunturipöllö ja tunturihaukka ovat alueella saalistavia petolintuja. Niiden molempien kannat ovat nykyisin niin pieniä, että naalin tapaan ne on luokiteltu äärimmäisen uhanalaisiksi.
Kiirunalla on hyvä suojaväritys.
15.6 Tunturien lintuja
15.7 Tunturin talvi
Alueilla, joilla tuuli pyyhkii lumet avoimilta rinteiltä, selviytyvät vain matalimmat kasvit. Kasvin latva kohoaa korkeintaan noin viiden cm:n korkeudelle. Sekin mitta voi olla liikaa, ja kasvin solukot tuhoutuvat lumenpinnan yläpuolisista osista.
Tuulen paljaaksi pyyhkimistä tunturiharjanteista hyötyy kiiruna etsiessään tunturi- ja vaivaiskoivun versoja ja urpuja ravinnokseen.
Talvella tunturien lakialueilla on vain vähän eläimiä. Suurin osa eläimistä siirtyy talveksi metsävyöhykkeelle.
Paksun lumen alueilla tunturin kasvit selviävät puolen metrin tai metrin korkeudelle. Kovat pakkaset tasoittavat varpujen ja pajujen latvat. Suomessa tunturipaljakoilla kasvaa kookkaita puita vain lumisissa, suojaisissa paikoissa puronnotkoissa ja tunturikuruissa.
Paljakoilla tunturikoivut selviytyvät kasvattamalla osan runkoa vaakasuorassa maanpintaa pitkin. Vaivaiskoivu on paljakalla kokonaan pinnanmyötäinen.
Tunturin eläimet ovat sopeutuneet hyvin koviinkin pakkasiin. Paikoittain on sulia koskenpätkiä, joissa viihtyvät sukeltelevat koskikarat ja mäenlaskuistaan tunnetut saukot.
Porot, hirvet, jänikset, ahmat ja sudet liikkuvat aktiivisesti tuntureilla jälkiä lumeen jättäen. Kuukkelit ottavat retkeilijät talvella vastaan yhtä tuttavallisesti kuin muinakin vuodenaikoina.
Runsaslumisilla alueilla koivikko kasvaa pinnanmyötäisenä. Kuvassa Saariselän Kiilopään rinnealuetta, jossa kasvaa mm. vaivaiskoivuja.
