Erityisluokat
KATAJAN KOULUN ERITYISLUOKAT
KATAJAN KOULUN ERITYISLUOKAT
Katajan koulussa toimii kahdeksan erityisluokkaa, joista viisi on vaativan erityisen tuen luokkia. Jokaiselle oppilaalle laaditaan oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskeva suunnitelma. Useissa erityisluokissa oppilaat kuuluvat varhennetun oppivelvollisuuden ja myös kehitysvammalain erityishuollon piiriin. Oppilaiden koulutaivalta luotsaa ammattitaitoinen ja työhönsä sitoutunut henkilökunta. Jokaisessa luokassa toimii erityisopettajan lisäksi 2-4 koulunkäynninohjaajaa. Koulussamme toimii myös Nepsy-tiimi, joka tarvittaessa auttaa luokan haasteiden kanssa jalkautumalla luokkiin tai antamalla konsultatiivista ohjausta.
JOUSTO-OPETUSLUOKKA 0-2 VUOSILUOKILLE (1)
Jousto-opetusluokkaan tullaan päiväkodin tai koulun eskarivuoden jälkeen suorittamaan toista eskarivuotta tai ensimmäistä luokkaa. Joustoluokalla voi suorittaa myös 2. luokkaa tuen tarpeesta riippuen. Luokan oppilaat tarvitsevat tukea mm. oppimiseen, toiminnanohjaukseen tai sosiaalisiin taitoihin. Jousto-opetusvuosien aikana kartoitetaan mihin luokkaan joustoluokan jälkeen suuntaudutaan.
OPPIAINEITTAIN OPISKELEVAT LUOKAT (2)
Nämä oppilaat kuuluvat oppilaskohtaisen tuen piiriin ja rajattuja oppimääriä voi olla useissa oppiaineissa useita vuosiluokkia alaspäin. Oppiaineittain opiskelevat oppilaat ovat vuosiluokilla 1-9.
VAATIVAN ERITYISEN TUEN LUOKAT
Vaativan erityisen tuen luokkia ovat toiminta-alueittain opiskelevat luokat sekä pesäluokat.
Vaativaa ja moniammatillista oppilaskohtaista tukea oppimiseensa ja kuntoutumiseensa tarvitsevat oppilaat, joilla on vakavia psyykkisiä pulmia, moni- tai vaikeavammaisuutta, kehitysvammaisuutta tai autismin kirjoa. Moniammatillinen yhteistyö on näissä luokissa erityisen tärkeää (lääkärit, psykologit, terapeutit, perhetyöntekijät, sosiaali- ja kehitysvammahuollon työntekijät jne). Oppilailla voi olla henkilökohtainen ohjaaja ja luokassa toimii useita koulunkäynnin ohjaajia.Oppilaiden huoltajat ovat tiiviisti mukana koulutyössä tukeakseen lapsensa kasvua ja kehitystä.
TOIMINTA-ALUEITTAIN OPISKELEVIEN LUOKAT (3)
Toiminta-alueittain järjestettävän opetuksen tavoitteena on antaa oppilaalle sellaisia tietoja ja taitoja, jotka auttavat häntä suoriutumaan mahdollisimman itsenäisesti elämässään. Vaikeimmin vammaisten lasten kanssa monien taitojen oppimiseen on varauduttava käyttämään aikaa ja useita toistoja. Opiskelun tavoitteet rakentuvat viiden toiminta-alueen sisälle: kieli ja kommunikaatio, kognitiiviset-, sosiaaliset-, motoriset- ja päivittäisten toimintojen taidot. Jokaisella nämä toiminnat ja taidot kehittyvät omaan tahtiin, ja siksi myös opiskelu suunnitellaan yksilöllisesti yhdessä koulun, kodin ja moniammatillisen henkilöstön kanssa. Opetuksen järjestäminen toiminta-alueittain päätetään oppilaskohtaisen tuen päätöksessä. Toiminta-alueittain opiskelu on perusteltua silloin, kun oppilas ei pysty opiskelemaan oppiaineittain.
Lisätietoa:
PESÄLUOKKA (2)
Katajalla toimii kaksi pesäluokkaa 1.-6. luokan oppilaille. Luokat on tarkoitettu oppilaille, joilla on huomattavia haasteita tunne- ja vuorovaikutustaidoissa. Erityisluokanopettajan lisäksi luokassa toimii tarvittava määrä koulunkäynninohjaajia. Moniammatillisen tuen tärkeys korostuu näissä luokissa ja yhteistyötä tehdään tiiviisti mm. huoltajien, terapeuttien ja kuraattorin kanssa.
Ennen pesäluokalle siirtymistä oppilaan tulee olla oppilaskohtaisessa tuessa ja lähettävällä koululla tulee tehdä ennen siirtoa tuen selvitys, joka käsitellään monialaisena yhteistyönä.