Sieniä tavataan monenlaisissa kosteissa ympäristöissä maalla, vesissä ja jopa toisten eliöiden sisällä. Sienten soluissa ei ole viherhiukkasia, joten ne eivät pysty yhteyttämään fotosynteesin avulla. Sienet ovat siis toisenvaraisia (heterotrofisia) eliöitä kuten eläimet. Ne saavat ravintonsa toisista eliöistä eli ne kuuluvat ravintoketjussa kuluttajiin ja hajottajiin.

Sienisolua suojaa soluseinä kuten kasvisoluakin. Sienen soluseinä on kitiiniä, kun taas kasvisolun soluseinä on selluloosaa. Sienisoluissa on myös kasvisolujen tapaan solunesterakkula eli vakuoli.

Sienet ovat joko yksisoluisia mikrosieniä tai monisoluisia makrosieniä. Makrosienet elävät pääosin maanalaisena sienirihmastona. Edullisissa olosuhteissa sienirihmastosta muodostuu itiöemä, joka on sienen maanpäällinen osa. Puhekielessä sienellä tarkoitetaan sienen näkyvää osaa eli itiöemää.

Itiöemä on eri sienilajeilla hyvin erimuotoinen ja erikokoinen. Sieniryhmien ja -lajien tunnistamisessa käytetään apuna muun muassa lakin ja jalan muotoa sekä väriä, sienen kasvupaikkaa, helttoja ja sienen hajua. Itiöemä on sienen lisääntymisrakenne, jossa itiöt kehittyvät. Itiöistä kehittyy uusia sieniyksilöitä. Itiöiden avulla lisääntyminen on suvutonta lisääntymistä. Sienet voivat lisääntyä myös suvullisesti sienirihmastojen avulla.



Sienillä on erilaisia ravinnonhankintatapoja, joiden perusteella sieniä voidaan luokitella erilaisiin ryhmiin. Sieni voi hankkia ravintonsa symbioosin avulla yhteyttävältä kasvilta tai levältä (jäkälät). Osa sienistä on loisia tai ne voivat toimia myös hajottajina.

Monet monisoluiset sienet saavat energiaa sienirihmaston avulla toisilta eliöiltä. Sienet voivat elää isäntäkasvin kanssa symbioosissa sienijuuren eli mykorritsan välityksellä. Sienijuuri on sienen sienirihmaston ja isäntäkasvin juuren muodostama kokonaisuus. Tässä tapauksessa sienen ja kasvin suhde on mutualistinen eli molempia lajeja hyödyttävä. Sieni saa isäntäkasvilta sokereita ja antaa vastineeksi kasville vettä ja ravinteita. Monilla puulajeilla on oma sienilaji, jonka kanssa ne elävät symbioosissa (esimerkiksi kuvassa on koivun mykorritsasieni, kantarelli).

Sienillä on ekosysteemissä tärkeä tehtävä, koska ne hajottavat kuolleita eliöitä ja palauttavat niiden sisältämiä ravinteita takaisin luonnon kiertokulkuun. Lahottajasienet pystyvät tuottamaan biomolekyylejä hajottavia entsyymejä, kuten sellulaasientsyymiä, joka pilkkoo selluloosaa. Tällaisten entsyymien avulla ne hajottavat kuollutta ainesta ja saavat hajoamistuotteitta ravinnoksi. Lahottajasieniä näkyy luonnossa esimerkiksi puiden kannoilla ja kaatuneiden puiden rungoilla. Lahottajasienet elävät siis kuolleella orgaanisella aineella.

Osa sienistä loisii toisessa eliössä. Loissienet ottavat ravintoa isäntäeliöstään. Monet kasvitaudit (muun muassa ruostesienet) ja esimerkiksi ihmisen jalkasieni ovat loissieniä. Puiden rungoilla elävät käävät ovat myös loisia. Esimerkiksi elävässä koivussa kasvava taulakääpä loisii koivussa. Koivun kuoltua taulakääpä voi jatkaa kasvua kuolleessa koivussa lahottaen sitä. Taulakääpä voi siis toimia sekä loisena että lahottajasienenä.

Mikroskooppisen pieniä mikrosieniä ovat esimerkiksi homeet ja hiivat. Luonnossa homeet hajottavat eloperäistä ainetta. Ne aiheuttavat myös elintarvikkeiden pilaantumista muodostamalla homekasvustoja, rakenteiden vaurioitumista ja allergisia oireita. Homeet lisääntyvät itiöistä, joita ne tuottavat suuria määriä. Tämän vuoksi homeitiöitä on lähes kaikkialla. 

• toisenvaraisia
• tumallisia (aitotumallisia) 
• soluissa soluseinä (kitiiniä)