12.5 Eliöiden levinneisyys
Pohjois-Amerikan ja Euraasian lajeista monet muistuttavat hyvin paljon toisiaan ulkonäöltään ja rakenteeltaan. Visentti (euroopanbiisoni) ja amerikkalainen biisoni ovat esimerkki tällaisesta lajiparista. Tämä johtuu siitä, että niillä on sama kantamuoto (alkuperä). Maankuoren laattojen liikkeet erottivat aikanaan yhteydessä olleet mantereet toisistaan, joten biisonit alkoivat kehittyä omiin suuntiinsa eri lajeiksi. Vastaavalla tavalla ovat kehittyneet euroopanmajava ja kanadanmajava.
Nämä esimerkit kertovat myös isolaation vaikutuksesta evoluutioon. Verrattaessa valtamerten eristyneiden saarien ja lähimantereen eliöstöä keskenään on niiden välillä huomattu yhtäläisyyttä. Tämä johtuu siitä, että saarten eliöt ovat polveutuneet läheisten mantereiden eliöstöstä. Osa valtamerten saarten eliöstöstä on kuitenkin kotoperäistä eli endeemistä.
![]() Visentti. |
![]() Biisoni. |