9.6 Monisoluisuus kehittyi elämän esiajan lopulla

Noin 700 miljoonaa vuotta sitten yksisoluisten eliöiden rinnalle kehittyi monisoluisia eliöitä. Ensimmäisten monisoluisten eliöiden kehitys kesti siis noin kolme miljardia vuotta. Monisoluisuuden kehittyminen oli merkittävä käännekohta eliökunnan evoluutiossa. Solut yhdistyivät soluryhmittymiksi, joissa solujen välille kehittyi työnjakoa. Osa soluista erikoistui ravinnon käsittelyyn, osa lisääntymiseen ja osa liikkumiseen.

Monisoluisuudesta oli useita etuja. Se tehosti työnjaon kautta eliön toimintaa ja mahdollisti eliön koon kasvun. Monisoluisuus kehittyi erikseen sekä kasvi- että eläinkunnassa. Monisoluisia eliöitä löytyy myös sienistä, joistakin levistä ja limasienistä.


Ensimmäiset tumalliset ja monisoluiset eliöt kehittyivät elämän esiajan lopulla.